LM-Mummin maailma

Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä jouduin pohtimaan syyllisyyttä ja anteeksiantoa katsoessani Monika Fagerholmin romaanista Kuka tappoi bambin? Pipsa Lonkan dramatisoimaa ja Riikka Oksasen ohjaamaa näytelmää. Hienostoperheiden asuma-alueella on tapahtunut raiskaus ja syytteeseen joutuu neljä nuorta miestä. Tarinan kertoo Gusten, joka aikanaan teki poliisille ilmoituksen tapahtuneesta. Hän palaa ”rikospaikalle” ja joutuu kasvokkain oman itsensä kanssa. Gustenia aikuisena näyttelee Pyry Nikkilä ja nuorena Jaakko Hutchings.   Mennyt nousee ajankohtaiseksi, kun yksi pojista kertoo ryhtyvänsä tekemään elokuvaa kotibileitten tapahtumista, joista on kulunut kymmenen vuotta. Gusten joutuu kertaamaan mielessään mitä oikein tapahtui. Raiskaus ja tytön pitäminen vankina ei oikeastaan ollut väärin muiden kuin hänen mielestään. Hän ei ole koskaan unohtanut tapahtumia. Hän yrittää selittää omaa osuuttaan asiassa nuorelle itselleen. Näytelmän etenemisen kannalta hieno ratkaisu.  

Nyt ymmärrän miksi Agatha Christien Hiirenloukkua on näytelty vuodesta 1952 lähtien   – lukuun ottamatta   pandemian ajan neljäätoista kuukautta. Selitys löytyi Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämön Hiirenloukusta. Aino Piirola on suomentanut ja Miika Muranen ohjannut viihdyttävän, ei oikeastaan ollenkaan jännittävän soljuvasti etenevän näytelmän. On juuri toimintansa aloittanut täysihoitola, ennen näkemätön lumimyrsky, kylällä tapahtunut murha ja henkilöt, jotka eivät tiedä liittyvänsä toistensa elämään. Teatterilla on monessa paikassa lappunen, jossa pyydetään, ettei katsoja paljastaisi loppuratkaisua kenellekään ja näin pilaisia ystävänsä tai tuttavansa teatteri-illan. Täysihoitolan uudet yrittäjät Elina Keinonen ja Severi Saarinen ovat olleet vuoden naimisissa ja yrittävät nyt kaikkensa jotta vieraat viihtyisivät heidän majatalossaan. Vähitellen vieraat aiheuttavat sekaannuksia ja selkkauksia, jopa siinä määrin että etenkin isäntäpari alkaa pohtia miten hyvin he tunteva

Salainen puutarha ja Suomenlinnan kesäteatteri. Kesän odotetuin kesäteatteri-ilta. Anna Krogerus on dramatisoinut F.H. Burnetiin kirjasta Salainen puutarha näytelmän, joka sopii ns. koko perheelle. Ala-ikärajaksi on ilmoitettu seitsemän vuotta ja se lienee oikeaan osunut. Anne Rautiainen on ohjannut kaikesta karuudesta huolimatta lämminhenkisen näytelmän. Lavastaja Janne Siltavuori on ”rakentanut” Hyvän Omantunnon linnakkeen muurien sisälle ihanan puutarhan ja kolkolta vaikuttavan suuren kartanon. Tarina alkaa kun orvoksi jäänyt Meeri (Anna-Sofia Tuominen) saapuu setänsä luokse. Vastassa on yrmeä rouva Medaljonki (Minna Suuronen). Ohjeena on, että tyttö saa käyttää vain kahta huonetta ja kaikin tavoin käyttäytyä siivosti. Itsepäinen ja oma-aloitteinen tyttö saa selville, että kartanon puutarhassa on salainen puutarha, jossa kukaan ei ole käynyt kymmeneen vuoteen. Silloin Meerin sedän vaimo kuoli, puutarhan ovi suljettiin ja avain kätkettiin syvälle maahan.   Ystävällinen puutarhuri

Keski-Uudenmaan teatterin kesänäytelmä Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa Tuusulassa oli täydellinen kesäteatterikauden avajaisnäytelmä. Toinen toistaan hauskempi kohtaus seurasi toistaan. Juonenkäänteet välillä arvasi ennakolta, välillä ei. Yleisöä ei kosiskeltu vaan asiat menivät sopivalla tavalla pieleen kaiken aikaa. Ja onneksi kaikki selvisi lopussa. Kaiken piti olla kunnossa, kun sulhanen oli polttareiden jälkeen tarkoitus majoittaa hotelliin, minkä sviitissä nuoripari viettäisi ensimmäisen yönsä virallisena avioparina. Mutta ei ollutkaan. Sulhasella oli aivan väärää seuraa. Bestman ei pysynyt perässä ollenkaan. Paikalle saapunut morsian äiteineen vain pahensi asiaa. Siivoojasta tehtiin välillä jopa ilolintu. Ohjaaja Anna-Maria Klintrup oli saanut joukkonsa parhaaseen mahdolliseen farssimaiseen kuntoon Robin Hawdonin käsikirjoituksen siivittämänä.  Pinkin värinen lavastus (Teemu Loikas) lukuisina ovineen lupasi paljon ja myös lunasti lupaukset. Näytelmän rytmitys oli par

Olen jo vuosikausia lukenut hanakasti kaiken mitä eteen tulee vanhan ihmisen kunnon ja toimintakyvyn ylläpitämisestä. Jos ei mitään muuta ohjeista jää mieleen, niin kehotus liikkua. Liikkua pitäisi joka päivä, ja ohjeiden mukaan pienikin päivittäinen kävelylenkki pitää loitolla monenmoisia vaivoja.   Kävellään vaan. Tuskinpa juuri kukaan pääkaupunkiseudun asukas – oli nuori tai vanha, rollaattorin tai lastenvaunujen kanssa tai ilman, kepin tukemana tai ilman keppiä, huonojalkainen tai ketterästi liikkuva – on menneen talven aikana välttynyt liukkailta kaduilta ja poluilta. Olemme oppineet varomaan autoja ja tottuneet pitämään jalkakäytäviä turvallisina kulkuväylinä. Nyt ne eivät sitä enää ole, vaikka lumet ovat sulaneet ja kohta hiekatkin viedään pois. Pitää varoa polkupyöriä ja ennen kaikkea sähköisiä potkulautoja. Potkulaudat ja pyörät sujahtelevat takaa ohi oikealta ja vasemmalta. Välillä ei jalkakäytävällä ole tilaa mihin jalkansa asettaa. Parhaimmillaan siinä voi rotkottaa use

Linda Wahlgrenin Jeanne d’Arcin housut, alaotsikkona Noitia ja politiikkaa, on riemastuttavan tasokasta teatteria.  Mikä nerokas yhdistelmä: Orleansin neitsyen Jeanne d’Arcin kohtalo 1400-luvun Ranskassa, Anneli Jäätteenmäen pyrähdys pääministerinä vuonna 2003 ja Anneli Auerin murhaoikeudenkäynti ja seksuaalirikossyytteet vuodesta 2006 tähän päivään.     Näin Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistossa olevan näytelmän Espoon kaupunginteatterissa – olivat vierailulla. Niin kliseistä kuin onkin kuitata, että jokin esitys on teatterin juhlaa, niin teen sen nyt kuitenkin. Wahlgrenin käsikirjoitus ja ohjaus ovat hienoja oivalluksia täynnä. Janne Vasaman lavastus ja Sanna Levon puvustus toivat esitykseen lisäelementtejä, jotka täydensivät kaikki toisiaan. Kolmen naisen elämään liittyvät tärkeät käänteet ovat monitahoisia ja -tulkintaisia. Tavallinen maalaistyttö (Inke Koskinen) johti Ranskan armeijaa voittoisasti satavuotisessa sodassa brittejä vastaan, mutta lopulta hänet poltettiin rovi

Teatteri Avoimien Ovien Talvisodassa on tavallaan kaksi näytelmää. On ensimmäinen puoliaika, jossa taistellaan talvisodassa vuorotellen molempien taistelevien maiden rintamilla. On toinen puoliaika, joka kertoo vuonna 2009 järjestetystä työpajasta, missä suomalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset kirjailijat saivat tehtäväkseen kirjoittaa talvisodasta lukudraaman. Iida Karo on dramatisoinut Talvisota-näytelmän Hanna Kirjavaisen, Ari-Pekka Lahden, Oleg Mihailovin, Mikhail Durnenkovin ja Evgeni Kazachkovin teksteistä. Näytelmän on ohjannut Hanna Kirjavainen. Rooleissa huikeat näyttelijät: Kati Outinen, Ella Pyhältö ja Anna-Leena Sipilä. Esityksen upeudesta vastaavat Tinde Lappalainen (skenografia), Juha Tuisku (äänisuunnittelu), Jere Kolehmainen (valosuunnittelu), Ilari Kallinen ja Tinde Lappalainen (valosuunnittelu ja -toteutus) ja Helena Parikka (pukujen toteutus).           Näytelmän alkuosan sotaosuus on pilkottu kohtauksiin, jotka selventävät tapahtumien kulkua. Riippuu täysin kum

  Ainakin arkkuraha pitää olla tallessa. Kuulin tämän lauseen monta kertaa lapsena. Ihmettelin minkä arkun ja onko se jotenkin erilainen raha kuin kaikki muut rahat. Vanhat ihmiset huolehtivat omituisista asioista. Läheisen kuolema on aina musertava kokemus. Ja ennen kuin huomaakaan on täysin uusien ja vieraiden asioiden kanssa tekemisissä. Kuolintodistus, hautaamislupa, uurna, arkku, hautapaikka, siunaustilaisuus, saldotodistus, sukuselvitys, ote väestötietojärjestelmästä, testamentti, kuolinpesä, ositus, perunkirjoitus, uskottu mies, perintövero, perhe-eläke, asunnon arvo, auton hinta.   Ilman neuvoja ei tarvitse olla. Vaikka pankissa on ikivanha valuuttatili, jonka saldo on kolme euroa, tulee postissa iso pino papereita, joissa neuvotaan miten pitää menetellä, kun läheinen on kuollut. Kerrotaan myös, että meiltä on saatavissa apua asioiden hoitamisessa – hinnasta ei kerrota mitään. Hämmästelin muutama vuosi sitten tuttavaani, joka kertoi tehneensä tarkan suunnitelman hautajais

Kun Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön Näytelmä joka menee pieleen päättyi, totesi seuralaiseni: ”Tällaista juuri nyt tarvitaan”. Tarjolla oli englantilaisen Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin farssi. Kolme teatteriopiskelijaa kirjoitti kuukauden päivät opiskelija-asunnollaan lopputyöksi farssin 2012. Näytelmä sai ensi-iltansa pohjoislontoolaisessa pubissa ja päätyi kansainväliseksi hitiksi, jonka on nähnyt kaksi miljoonaa katsojaa ja joka on palkittu useille teatterialan palkinnoilla. Pentti Kotkaniemen ohjaamassa näytelmässä esitettävää jännitysnäytelmää esittää Pirkanmaan Polytekninen seura. Kartanossa on tapahtunut murha ja paikalle kutsuttu etsivä yrittää saada selville, kuka perii murhatun henkilön rahat. Helpolla ei etsivälle selviä sekään kuka rakastaa ketäkin. Näytelmän hauskuus ja viihdyttävyys perustuu lavastukseen ja näytelmän äänimaailmaan yhä paljon kuin juonen kiemuroihin ja henkilöiden kömpelyyteen tai tietämättömyyteen. Selväähän on että h

Kom-teatterin Rikkaruoho on huikea sukellus aviottomana syntyneen miehen sielun sopukoihin. Elämää ilman isää ei tee yhtään helpommaksi, se että Otto Gabrielsson on aina tiennyt että hänen isänsä on Jörn Donner. Gabrielsson tilittää tunteitaan romaanissaan Rikkaruoho, jonka pohjalta Laura Mattila on rakentanut Kom-teatterin näyttämölle monipolvisen ja koskettavan tarinan. Jörn Donner on elämävaiheistaan kertovassa Mammutti-kirjassa todennut, että avioton poika oli erehdys. Ei vahinko. Ei virhe. Tämä on viimeinen niitti isä-poika-suhteelle. Otto oletti, että isä viimeistään tässä teoksessaan kertoisi siitäkin pojastaan, jonka kanssa hän ei ole koskaan elänyt yhdessä ja ylipäätään tavannut tätä vain muutamia kertoja. Aikaisemmin isä oli nimittänyt Ottoa hukkakauraksi.   Näyttämöllä on viisi Ottoa, viisi eri puolta Oton persoonasta, viisi erilaista käsitystä isästä, viidet erilaiset terveiset isälle. On mykkä lapsi (Ella Mettänen), takertuja (Juho Milonoff), runoilija (Niko Saarela) j

Kansallisteatterin suuren näyttämön Nuoret idealistit on täynnä puhetta, sanoja ja ajatuksia. Taiteelta vaaditaan, että se heijastaisi omaa aikaansa ja tarjoaisi välineitä käsitellä sitä. Menneisyydestä myös opimme, näin väitetään. Nämä vaatimukset Michael Baranin kirjoittama ja ohjaama näytelmä täyttää. Nuoret idealistit käy läpi idealismin ja todellisuuden välisiä rajapintoja höystettynä fasismin, kommunismin, Me-Too kampanjan ja taidekäsitysten kautta. Näytelmä tapahtuu Berliinissä, minne tunnettu ohjaaja J (Jukka-Pekka Palo) on paennut entisen vaimonsa Petran (Pirjo Määttä) kirjoittaman artikkelin saamaa kohua. Kun J:stä ei kuulu moneen päivään mitään Petra lähtee Berliiniin tapaamaan entistä miestään. Petran kirjoittamassa paljastusjutussa on haastateltu nuorta näyttelijää Emmiä (Aksa Korttila). Emmikin lähtee Berliiniin ja liikkuu siellä sattumalta tapaamassa Joelin (Verneri Lilja) kanssa. Lopulta kaikki neljä päätyvät J:n asunnolle ja alkaa tapahtumien ja ajatusten perusteel

Ryhmäteatterin Valeäidit on hyvä oppitunti hieman vanhemmalle teatterin ystävälle. Aino Pennasen käsikirjoituksesta ohjaaja Riikka Oksanen on osaavien ja innostuneiden näyttelijöiden kanssa saanut loihdittua lavalle läpileikkauksen tämän päivän isyydestä ja äitiydestä. Valeäideissä ollaan liikkeellä kaiken aikaa komiikan keinoin. Välillä oli kyllä tunne, että ilmassa on naurua kyynelten läpi. Onhan siinä ihmettelemistä, kun paikkaansa työelämässä etsivä kauppatieteilijä Liisa (Pia Andersson) ottaa ja rakastuu mieheen, jolla on viisi-vuotias tytär ja muuttaa miehen kotiin, jossa tytär asuu joka toinen viikko. Tarkoitushan oli ryhtyä luomaan uraa, kun koulutusta vastaava työpaikka vihdoin ja viimeinen heltisi – ystävättären avulla, mutta kuitenkin. Lapsia kammoksuva bisnes-nainen ei ymmärrä ystävättärensä ratkaisua ollenkaan. Lapsen kanssa päätyy niin oikea isä ja äiti, bonus-äiti ja bonus-isäkin leikkipuistoon. Siellä tapaa samanhenkisiä lapsilleen omistautuneita vanhempia, heistä u

Valta ja sen jakajat Vallilan Kansallisteatterin Learissa kaikki kiteytyy päähenkilön ajatukseen ”Valtakunta rakkaudesta”. Aavistaessaan elämänsä lopun lähestyvän kuningas Lear on kutsunut poikansa luokseen ja testaa heidän äidinrakkauttaan. Rakkauden määrä määrittää sen millaisen osuuden valtakunnasta itse kukin saa. Tiina Puumalaisen ohjaamassa, suomentamassa ja sovittamassa Learissa Shakespearen alkuperäisen käsikirjoitukset roolin on käännetty ylösalaisin. Naiset näyttelevät miesten roolit ja päinvastoin. Learkin on vain Lear. Näytelmässä hän on uhkeasti ja hienosti näyttelevä Katariina Kaitue. Näytelmän käsiohjelma viittaa Learin etenevään muistisairauteen. Muistisairasta vuosikausia seuranneena tunnistin monia tilanteita. Ensin kaikki Learin käytöksessä on loogista ja selkeää, yhtäkkiä ihan jotain muuta. Olemme tottuneet Shakespearen näytelmissä katsomaan miten mieleltään sairaat hallitsijat ja heidän hännystelijänsä käyttäytyvät, mutta jospa sittenkin moni heistä on muisti

Yksi syy tilata oman paikkakunnan päälehti paperiversiona on monelle kuolinilmoitukset. Ilmoitukset on helpompi lukea paperilehdestä kuin lehden digi-versiosta ja kaikissa digi-lehdissä ei kuolinilmoituksia edes ole. Minkähän takia tuon henkilön ilmoitus on kahdella palstalla ja tuon toisen vain yhdellä palstalla. Ihmettelyni on jatkunut jo pitkän aikaa. Syy selvisi kun olimme laittamassa valtakunnan päälehteen läheisemme kuolinilmoitusta. Olin pitkien sairasvuosien aikana miettinyt miten kerromme surijoista ja minkä olisi muistovärssy. Ryhdyimme täyttämään netistä löytyvää kuolinilmoituksen mallia. Kaikki sujui hyvin. Sitten tuli maksun aika. Niin äiti kuin tyttäretkin parkaisivat yhteen ääneen miten ilmoitus voi maksaa näin paljon. Nopeasti saimme selville että sunnuntaina lehteen saa samalla hinnalla yhden palstan ilmoituksen kuin kahden palstan ilmoituksen arkipäivän lehteen. Olemmeko liian vaatimattomia? Säästämmekö väärässä asiassa? Mitä lukijat ajattelevat kun ilmoitus on

Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön Ei kertonut katuvansa täyttää ja ei täytä sille asettamani suuret odotukseni. Tommi Kinnusen romaani viidestä naisesta, jotka kävelivät Lapin sodan päätyttyä keväällä ja kesällä 1945 Narvikista Kuusamoon, oli huikaiseva lukukokemus. Nyt naiset kävelisivät näyttämöllä, kertoisivat elämäntarinansa, ehkä paljastaisivat mitä olivat Lapsissa tehneet, ystävystyisivät tai ei. Olen nähnyt Susanna Airaksisen ohjaaman Rosa Liksomin tekstiin perustuvan Everstinnan, missä Heidi Herala loisti näytelmän tähtenä. Nyt Heidi Herala on yksi naisista. Naiset olivat hakeutuneet työn perässä saksalaisten palvelukseen ja saksalaisten vetäytyessä Norjaan naiset seurasivat heitä. Kun Saksa antautui, oli Norjassa olevat naiset määrä kuljettaa Osloon ja sieltä edelleen tutkintavankileirille Hankoon. Ensimmäiseksi naisilta on ajattava hiukset pois, se kertoisi ulkopuolisille mitä naisia he ovat. Irene (Heidi Herala), Veera (Ursula Salo), Alli (Aino Seppo), Katr

Asmodeus ja 1313 sielua Helsingin Kaupunginteatterissa on yksi monista Juha Hurmeen taidon näytteistä. Hurme löytää vanhoja, muka jo unohtuneita teoksia ja loihtii niistä silmiemme eteen näytelmän, joka on enemmän kuin ajankohtainen. Nyt löytönä on Runar Schildtin (1888-1925) novelli Asmodeus ja kolmetoista sielua. Tarina perustuu vedonlyöntiin. Asmodeus on Manalassa hyvin arvostetussa asemassa, mutta ei omasta mielestään tarpeeksi tärkeässä. Osoittaakseen erinomaisuuttaan Amodeus lyö vetoa. Minä matkustan Helsinkiin, asetun mihin hyvänsä ja kolmen vuorokauden kuluessa pystyn saamaan tusinan henkilöä säädystä ja asemasta riippumatta testamenttaamaan kirjallisesti sielunsa meille. (Onko tarpeen muistuttaa että Manalassa tusina tarkoittaa kolmeatoista?).   Niin novellissa kuin näytelmässäkin Asmodeus suoriutuu tehtävästään. Hurmeen ohjaamassa näytelmässä ensimmäinen puoliaika tapahtuu vuonna 1913 Helvetissä ja Helsingissä, toinen puoliaika vuonna 2026 Helvetissä ja Lahdessa, mihin

Kuolintodistus, hautaamislupa, uurna, arkku, siunaustilaisuus, saldotodistus, sukuselvitys, ote väestötietojärjestelmästä, testamentti, kuolinpesä, ositus, osinko, perunkirjoitus, uskottu mies, perintövero, perhe-eläke, asunnon arvo, auton hinta.   Mappi täyttyy papereista, joissa on ennestään täysin tuntemattomia termejä. On hoidettava asioita, joista ei tähän mennessä ole juuri tiennyt mitään. Ilman neuvoja ei tarvitse olla. Vaikka pankissa on ikivanha valuuttatili, jonka saldo on kolme euroa, tulee postissa iso pino papereita, joissa neuvotaan miten pitää menetellä, kun läheinen on kuollut. Tietysti siinä sivussa kerrotaan että meiltä on saatavissa apua asioiden hoitamisessa – hinnasta ei puhuta suoraan mitään. Hämmästelin muutama vuosi sitten tuttavaani, joka kertoi tehneensä tarkan suunnitelman hautajaisistaan ja jälkeensä jättävän omaisuuden hoidosta ja jakamisesta. Enää en ihmettele.   Kuoleman seurauksistakin puhutaan ällistyttävän vähän. Läheisensä menettäneet huokailevat

Tampereen Työväen Teatterin Katrina yllättää ja ei yllätä. Katrina perustuu Sally Salmisen vuonna 1936 ilmestyneeseen romaaniin. Piikana Amerikassa leipänsä ansainnut Salminen kirjoitti vähäisinä vapaa-aikoinaan lapsuutensa ja nuoruutensa Ahvenanmaan ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Katrina voitti suomalaisen ja ruotsalaisen kustantamon kirjoituskilpailun ja sai niin hyvän vastaanoton Yhdysvalloissa ja muuallakin että Salmiselle ehdotettiin kirjallisuuden Nobel-palkintoa useamman kerran. Katrina on käännetty kymmenille kielille. Katrina koki uuden tulemisen, kun romaani ilmestyi Juha Hurmeen suomentamana vuonna 2018. Ja nyt Katrina valloittaa katsojia Tampereen Työväen Teatterissa. Näytelmän on ohjannut Johanna Freundlich ja näytelmäksi sovittanut Seija Holma.   Näytelmä on ennen kaikkea Katrinan nimiroolia näyttelevän Jonna Järnefeltin taidonnäyte. Näytelmän alussa hän on ison talon tytär Pohjanmaalta, iloinen ja seikkailuun valmis. Johan (eläväinen Jyrki Mänttäri) saa houkutelt

Viime vuoden syyskuussa ensi-iltansa saanut Anastasia -musikaali jatkaa voittokulkuaan Tampereen Teatterissa. Anastasia on hurmaava esitys. Teatterin lava ei ole suuren suuri, mutta se riittää niin tanssikohtauksiin kuin Pariisiksi. Ohjaaja Samuel Harjanne on taikasauvallaan saanut kaikki osat loksahtamaan kohdalleen, niin että katsoja voi tempautua tarinan seuraamiseen varmana siitä, että nyt nähdään hyvä musikaali. Vuosikymmenet on elänyt käsitys, että Romanovien keisariperheen neljäs tytär olisi selviytynyt hengissä kun Venäjän keisari Nikolai II perheineen ja lähimpine palvelijoineen teloitettiin heinäkuussa 1918. Anastasia oli silloin 17-vuotias. Aika ajoin on ilmaantunut nainen, joka väittää olevansa oikea Anastasia. Aihe on kiehtonut elokuvan, näytelmien, tv-sarjojen ja romaanien tekijöitä. Terence McNallyn (teksti), Stephen Flaherty (musiikki) ja Lynn Ahrens (laulujen sanat) musikaali perustuu 1997 valmistuneeseen animaatioelokuvaan. Näytelmän on suomentanut Reita Lounatvuo