LM-Mummin maailma

On tammikuu vuonna 2002. Luen Interpediasta Vaasasta tullutta kirjettä kyyneleet silmissä. Kirjeessä kerrotaan, että tukemanne nuori on saanut opintonsa loppuun ja sen lisäksi onnistunut löytämään työpaikan. Olimme tukeneet etelä-Intiassa asuvan D.Nalinin koulunkäyntiä 14 vuotta. Nyt tyttö oli valmistunut sairaanhoitajaksi ja päässyt töihin yksityiseen sairaalaan. Kirjeessä kerrottiin että hänen palkkansa on 1200 rupiaa eli noin 30 euroa ja hän pystyy huolehtimaan itsestään. Mieheni työtoveri oli kertonut että hänellä on miehensä kanssa kolme kummilasta Intiassa Malaysian Social Service-järjestön ohjelmassa Interpedian kautta. Nuorin tyttäremme, joka silloin oli 13-vuotias. kiinnostui isän kertomuksesta ja kyseli emmekö mekin voisi ottaa Intiasta kummilasta. Asia eteni hyvin nopeasti, kun olin soittanut Interpediaan ja kertonut, että ehdottomasti haluamme tukea tyttöä. Hyvin pian vuonna 1990 mieheni työtoveri vieraili Madrasissa ja tapasi myös Nalinin. Saimme tarkat tied

Ei ole helppoa olla reipas tytt ö , Reipas tytt ö joutuu tulemaan toimeen omillaan. Kaikkien mielest ä h ä n on ikuinen selviytyj ä   ei h ä nt ä tarvitse lohduttaa, kannatella, tukea eik ä edes kuunnella. Ei reippaalla tyt ö ll ä ole ongelmia, h ä n ei ole ahdistunut, ei masentunut, ei murehdi turhia. H ä n jaksaa puuhastella, hoitaa teht ä v ä ns ä tunnollisesti, kuntoilee, laittaa ruokaa, siivoaa, hoitaa lapsensa ja miehens ä mallikelpoisesti.  Jos h ä n olisi kiltti tytt ö , kaikki yst ä v ä t, kaverit ja tuttavat tiet ä isiv ä t ett ä tarpeen tullen h ä nt ä pit ää auttaa ja tukea. Jos h ä n sairastuu h ä nelle kiikutetaan sy ö t ä v ää , k ä yd ää n apteekissa hakemassa h ä nen l ää kkeens ä ja h ä nelle pit ää soittaa v ä hint ää n joka toinen p ä iv ä . Reippaalle tyt ö lle ei kannata soittaa, vaikka h ä n olisi eilen kotiutunut lonkkaleikkauksesta. H ä nh ä n p ä rj ä ilee kotona ihan hyvin omatoimisesti. H ä n on hankkinut j ää kaapin ja pakastimen et

Aleksandra ja Matti Kivinen  Isäni jäi monta kertaa suljetun oven taakse katselemaan kun poistuin dementiakodista, missä hän asui elämänsä viimeiset kuukaudet. Enää hänellä ja hänen kohtalotovereillaan ei ollut kiire. Kaikilla muilla tuntui ja tuntuu olevan tavaton kiire. Kävelin viime viikolla aamutuimaan radanvarsitietä Pasilan asemalta Pitäjänmäelle. Reitti on tuttu, koska samaa tietä poljin monet kerrat työpaikalleni Pasilaan. Tiellä kulkijoita oli toistakymmentä vuotta sitten harvakseltaan. Tielle mahtuivat hyvin pyöräilijät, kävelijät, juoksijat, koirien ulkoiluttajat. Nyt tielle mahtuvat vaivoin vain pyöräilijät. Heillä on hirmuinen kiire. Vauhdin pitää olla mieluummin yli 40 km/tunti kuin mitään muuta. Selkä köyryssä ajava trikoo-housumies tuskin edes näkee että tiellä on jalankulkija. Minun piti jalankulkijana tiiviisti pysyä tien reunassa. Yksikin harha-askel sivusuunnassa saattaisi olla kohtalokas. Entäpä jos olisin ollut liikkeellä jonkun kanssa ja olisimme ku

On kliseemäistä pohtia saada rajoilleen vastinetta vai. Helsingin Kaupunginteatterin Billy Elliot –musikaalissa varmasti saa. Balettitanssijan urasta haaveilevan Billyn tarina on tuttu saman nimisestä elokuvasta monelle. Näytelmän tapahtumat on sijoitettu 1980–luvulle englantilaiseen kaivoskaupunkiin, jossa kaivostyöläiset ajautuvat vuoden kestäneeseen, tappiolliseen lakkoon. Äiditön Billy harjoittelee isän toivomuksesta kotipaikkansa nyrkkeilysalilla. Poika jää kerran hengailemaan salille ja näkee kun tytöt harjoittelevat balettia. Poika tietää heti että tämä on hänen juttunsa. Alkaa sitkeä kädenvääntö isän kanssa. Onneksi isä loppujen lopuksi antaa periksi. Elton Johnin musiikki soi musikaalissa mukaansa tempaavasti ja tarina etenee Lee Hallin käsikirjoituksen mukaan juohevasti. Yllätyksiäkin on välillä tarjolla. Markku Nenonen on loihtinut Peacockin lavalla hienon esityksen. Kaikki palaset ovat kohdallaan. Lavastus yllätti – karusta lavasta ei ollut tietoakaan. Kiitos lavas