Ihania teatterikavereita
Kun muutaman vuoden ajan varasin teatterilippuja Pitäjänmäen Eläkkeensaajien teatteriretkille, jännitin millaisen näytelmän oikein näemme ja mitä väki pitää siitä. Etenkin teattereiden iltlapäivänäytösten liput myydään jo paljon ennen ensi-iltaa loppuun. Joten on todella ostettava sika säkissä. Monihan tilaa teatteriliput vasta sitten, kuin on lukenut arvotelut ja niiden perusteella muodostanut mielikuvan siitä onko esitys hyvä vai huono. Harvemmin enää varaan lippuja isolle joukolle. Nyt käymme Eläkkeensaajien Lukupiirin kanssa teatterissa, mukana mukaan lähtijät ovat kulttuurin suurkuluttajia, joten he eivät pahastu vaikka esitys ei olisikaan mielen mukainen. Mutta minulla on onneksi aivan ihania teatterikavereita. Koska kirjoitan ylös kaikk esitykset mitä näen, pytyn myös laskemaan kuka on ollut kanssani usein teatterissa. Viime vuonna ykköspaikalla oli Lisa ja toisella Kerttu. Lisan kanssa meillä on ehkäpä liiankin samanlainen maku. Lisa ei harmistu vaikka e...