LM-Mummin maailma

Näin hienon synttärikutsun saimme sunnuntaiksi. Kerttu vietti 6-vuotispäiviään. Kannatti viettääkin sillä syksyllä hänestä tulee eskari. Hän on myös oppinut ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä, joten siltäkin osin hän täyttää ison tytön vaatimukset. Synttäreillä oli mukavaa, vaikka päivänsankari ei suostunutkaan kuvattavaksi . Ihan yhtä huonosti minulta meni kuvaamisen suhteen Karlan koulullakin. Hänen luokkansa 4 B oli valmistanut hienon näytelmän Lumikki, kuiskaaja ja seitsemän kääpiötä. He olivat ennen viime viikon vanhempien esitystä näytelleet jo kuusi kertaa. Yleisönä olivat oman koulun alaluokkien oppilaat. Kuiskaaja oli hyvin tärkeä henkilö näytelmässä. Prinssi-parka kun ei tiennyt että hänen pitäisi suudella Lumikkia. Ennen näytelmää 4 B lauloi ja musisoi musiikinopettajansa johdolla. Mummin sydän läpätti kun viimeisenä esityksenä Karla lauloi Nicolen ja Ellin kanssa, Ellin äiti säesti ja tytöt lauloivat Johanna Kurkelan laulun Sun särkyä anna mä en. Esitys meni hienos

Ensin mikään ei kummemmin sytytä. On ihan kelvollista teatteria. Näyttelijät ovat hyviä ja käsikirjoituskin kohtalainen, lavastus ja valot onnistuneet - mutta jotenkin jää sellainen vaisu tunnelma mieleen. Tai seuraavana päivän kun ryhtyy miettimään mitä eilen tuli nähtyä, ei oikein saa mieleen palautumaan mitään hohdokasta. Mutta nyt saa - niin kuin edelliselläkin viikolla Kaspar Hauserin jälkeen. Olin Karlan, 10 vuotta kanssa Helsingin Kaupunginteatterissa Tarzn-musikaalin ensi-illassa. Olimme pukeutuneet hienoiksi - molemmilla oli leningit. Karla oli vakaasti sitä mieltä että meitäkin olisivat naisten lehtien valokuvaajat voineet kuvata ja toimittajat haastatella. Ympärillä liikkui julkisuuden henkilöitä ja kuinka ollakaan Sinikka Nopola oli tullut teatteriin sisarensa Tiinan kanssa. Sinikka alkoi heti kertoa että hän oli kesällä tavannut Eevaliisan. Esittelin kirjailijat Karlalle. Kerroin Tiinalle ja Sinikalle, että Karla on lukenut teidän kaikki lasten kirjanne. Tiina alkoi he

Kun näytelmän nimi on Kaspar Hauser, sitä esitetään Q-teatterissa ja se kertoo 1980-luvulla syntyneistä ja heidän kulttuuristaan, oletin ettei minulla ole mitään tekemistä asian kanssa. Vähitellen tihkui tietoja että saattaisi sittenkin olla. Ja oli enemmän kuin rohkenin toivoa. Kaspar Hauser (1812 - 1833) on oikeasti elänyt ihminen, joka löytyi kellarista ja joka eli ilman mitään normeja. Akse Pettersson ja Johannes Ekholm ovat siirtäneet Kaspar Hauserin meidän aikaamme. Pettersson on ohjannut esityksen ja ottanut siihen kolme Kaspar Hauseria: Lotta Kaihuan, Jussi Nikkilän ja Eero Ritalan. He ovat Kaspareita yksin, vuorollaan ja yhdessä. Näytelmä on hauska, se on hätkähdyttävä, se on realistinen, se on koskettava, se on hurmaava ja se on tyrmäävä. Toteutus on videoineen, live-kuvauksineen ja Ville Seppäsen lavastuksen kanssa erilaista, mutta samalla erinomaista teatteria. Se kertoo meidän ajastamme ja meidän aikamme ihmisistä. Se kertoo muka nuorista, mutta kertoo se meistä vanhoi

Samaan aikaan kun yritän vimmatusti saada selville miten Suomen yksi keskeisimmistä yhteiskunnallisista ilmiöistä nimeltä sote-uudistus etenee, sain kokemusta siitä miten sairaanhoito Helsingissä toimii. Kaksi viikkoa sitten Enska kiidätettiin nopeasti Helsingin yliopistollisen keskussairaalan poliklinikalle. Hän oli kokouksessa ja oli aloittamassa puheenvuoroa, kun ympärillä olijat havahtuivat kun mies monesta yrityksestään huolimatta ei saanut muodostettua sanoja. Viidessätoista minuutissa Enskan nuori ystävä kiidätti hänet sairaalaan. Enska itse on kertonut nyt jälkikäteen, että hän oli sairaalasängyssä ja letkuissa ennen kuin itse oikein ymmärsi tilenteesta mitään. Sairaalassa vierähti kaksi päivää ja kaksi yötä. Enska oli saanut lievän aivoinfarktin, joka jäi nopealla ja asianmukaisella hoidolla lieväksi. Nyt on päällä autolla ajokielto ja kehotus ottaa rauhallisesti. Ystävämme vei minut heti sairaalaan ja olin mukana päivystyksessä kun keski-ikäinen neurologi tuli juttelemaan

Eilen oli taas Kertun minun uintipäivä. Iltapäivällä selviydyimme ulos. Ensin leikimme Eemeliä, mutta niin että metkujen tekijä olikin Iida, Eemelin pikkusisko. Kerttu Iida Karoliina teki monenlaisia metkuja ja joutui aina verstashuoneelle. Siellä hän vuoli pikku-ukkoja. Oikea Kerttu istui montun rappusilla ja vuoli leikisti hartaasti ja kauan. . Hiekkalaatikolla syntyi hienoja kakkuja. Hiekkalaatikon vieressä on lumiauran - sen ainoan kerran jäljiltä kun se kävi - lumikasa, joten aineksina leipomisessa oli hiekkaa ja lunta. Syntyi tiikerikakku. Siinä leikkimisen lomassa sain haravoitua pihaa. Tuli pari säkkiä puutarhajätettä. Kun kuulin että on tulossa lumisateita, tuli hätä saada jätesäkit Sorkkiasemalle. Aamupäivällä setvimme Enskan kanssa montun = varastotila meidän keittiön ja olohuoneen levyisen veraan alla, tilanteen. Olimme kumpikin vähitellen kasanneet kaikenlaista poisheitettävää. Sitä kertyi autolastillinen. Ford Focus otti kätköihinsä ison kasan tavaraa. Autoon maht

Baletti on minulle aika vieras laji. Kansallisoopperassa olen muutaman kerran päässyt ihailemaan upeiden tanssijoiden huimia hypyn kaaria tai huippuballerinnojen sulokasta liikehdntää. Näitä molempia on kosolti tarjolla Kansallisoopperan Kaunottaressa ja hirviössä. Vilpittömästä rakkaudesta kertova tarina kerrotaan baletin keinoin hienossa lavastuksessa ja kauniin musiikin siivittämänä. Hirviö ei onneksi ollut hirviö, vaan omalaatuisen tai'an vangiksi joutunut nuorukainen, joka kohtelee linnaansa joutunutta Kaunotarta kunnioittavasti ja hyvin pian myös rakastavasti. Tytön vastarinta murtuu vähitellen. Tarinan eteenpäin viemiseen tarvitaan kissoja, jäniksiä, tuulen henkiä, nymfejä ja fauneja, yön varjoja ja ruusuja. Näyttämöllä on esiintyjiä melkein "pilvin pimein". Pienet balettikoululaisetkin saavat kokemusta isolla näyttämöllä esiintymisestä. Esityksiä on 14 ja niissä vuorottelee kolme pääparia. Ilmeisesti yhden esityksen läpivieminen on fyysisesti rankka kokemus va

Välillä miettii miksi teatterintekijät kaivavat vanhoja näytelmiä ja yrittävät tehdä niistä versioita, jotka ikään kuin kuvastavat meidän aikaamme. Niinpä näemme merkillisiä versioita Nukkekodista, Kolmesta sisaresta, Kirsikkapuistosta ja tiestysti Vanja-enosta (ensi syksynä Helsingissä kahdessa teatterissa). Mutta KAIKKI VOI MYÖS ONNISTUA. Minna Canthin Työmiehen vaimo on kirjoitettu vuonna 1885. Siitä ja samoihin aikoihin kirjoitetuista Minna Canhtin teksteistä on Heini Tola rakentanut hienon esityksen Teatteri Avoimiin Oviin. Vanha tarina on näytelmässä oikeasti mukana. Siinä kuvatut monet asiat ovat edelleen olemassa, vaikka mies ei enää voikaan sujauttaa aviovaimonsa säästökirjaa taskuunsa ja käydä nostamassa vaimon säästöt parempaan käyttöön - rahaahan tarvitaan anniskeluravintolassa. Esitystä kannattelee eteenpäin pääosin Suvi Isotalon säveltämä musiikki. Se soi välillä hyvin kauniisti, välillä sydäntä riipaisten. Kerrankin musiikin volyymi oli sopivaa - ei liian kovaa. Si