Tarzanin lumoissa
Ensin mikään ei kummemmin sytytä. On ihan kelvollista teatteria. Näyttelijät ovat hyviä ja käsikirjoituskin kohtalainen, lavastus ja valot onnistuneet - mutta jotenkin jää sellainen vaisu tunnelma mieleen. Tai seuraavana päivän kun ryhtyy miettimään mitä eilen tuli nähtyä, ei oikein saa mieleen palautumaan mitään hohdokasta.
Mutta nyt saa - niin kuin edelliselläkin viikolla Kaspar Hauserin jälkeen. Olin Karlan, 10 vuotta kanssa Helsingin Kaupunginteatterissa Tarzn-musikaalin ensi-illassa. Olimme pukeutuneet hienoiksi - molemmilla oli leningit. Karla oli vakaasti sitä mieltä että meitäkin olisivat naisten lehtien valokuvaajat voineet kuvata ja toimittajat haastatella.
Ympärillä liikkui julkisuuden henkilöitä ja kuinka ollakaan Sinikka Nopola oli tullut teatteriin sisarensa Tiinan kanssa. Sinikka alkoi heti kertoa että hän oli kesällä tavannut Eevaliisan. Esittelin kirjailijat Karlalle. Kerroin Tiinalle ja Sinikalle, että Karla on lukenut teidän kaikki lasten kirjanne. Tiina alkoi heti kertoa heidän äidistään. Nopolan tytöt asuivat aikanaan Tampereella naapuritalossa. Minä olin jo muuttanut Helsinkiin ja olinkin Sinikan mukaan se Eevaliisan isosisko joka oli olemassa mutta jota ei paljon nähty.
Tarzan oli huikea, hauska ja lämminhenkinen esitys. Tuntui että tällä kertaa isolla näyttämöllä kaikki oli kohdallaan. Valoilla, äänillä ja koko lavastuksella oli loihdittu aito viidakon tunnelma. Kari Rentola ylsi tällä kertaa varmaan yhteen parhaimmista ohjaustöistään. Gorillat liikkuivat ja elehtivät hyvin aidon tuntuisesti, tanssijat olivat olannainen osa esitystä eikä päälleliimattua esitttämistä, kuten usein. Sulavasti liikkuva gorilla-äiti Sanna Majuri oli ihan kuin oikea gorilla. Tarinasta jäi päällimmäiseksi perheen merkitys. Äiti rakastaa aidosti lastaan vaikka lapsi ei ihan oikeasti olisikaan hänen lapsensa.
Tarzanina oli ensi-illassa Jon-Jon Geitel. Sopivan uljas ja sutjakka nuorukainen, joka osasi eläää sovussa erilaisuutensa kanssa. Mieleen jäi myös isä-gorilla Terk, Matti Leino sopivan pelottavana ja itsepäisenä ja kuitenkin ymmärtäväisenä isänä.
Jos kävisin harvoin teatterissa ja pitäisi valita kaudessa vain yksi esitys, se olisi tänä keväänä Tarzan. Kerrankin musikaali jonka ylöspano ei ole mahtipontista. Teatterisalin uusi äänentoista oli hieno. Äänimaailma oli ennen kokematon.
Mutta nyt saa - niin kuin edelliselläkin viikolla Kaspar Hauserin jälkeen. Olin Karlan, 10 vuotta kanssa Helsingin Kaupunginteatterissa Tarzn-musikaalin ensi-illassa. Olimme pukeutuneet hienoiksi - molemmilla oli leningit. Karla oli vakaasti sitä mieltä että meitäkin olisivat naisten lehtien valokuvaajat voineet kuvata ja toimittajat haastatella.
Ympärillä liikkui julkisuuden henkilöitä ja kuinka ollakaan Sinikka Nopola oli tullut teatteriin sisarensa Tiinan kanssa. Sinikka alkoi heti kertoa että hän oli kesällä tavannut Eevaliisan. Esittelin kirjailijat Karlalle. Kerroin Tiinalle ja Sinikalle, että Karla on lukenut teidän kaikki lasten kirjanne. Tiina alkoi heti kertoa heidän äidistään. Nopolan tytöt asuivat aikanaan Tampereella naapuritalossa. Minä olin jo muuttanut Helsinkiin ja olinkin Sinikan mukaan se Eevaliisan isosisko joka oli olemassa mutta jota ei paljon nähty.
Tarzan oli huikea, hauska ja lämminhenkinen esitys. Tuntui että tällä kertaa isolla näyttämöllä kaikki oli kohdallaan. Valoilla, äänillä ja koko lavastuksella oli loihdittu aito viidakon tunnelma. Kari Rentola ylsi tällä kertaa varmaan yhteen parhaimmista ohjaustöistään. Gorillat liikkuivat ja elehtivät hyvin aidon tuntuisesti, tanssijat olivat olannainen osa esitystä eikä päälleliimattua esitttämistä, kuten usein. Sulavasti liikkuva gorilla-äiti Sanna Majuri oli ihan kuin oikea gorilla. Tarinasta jäi päällimmäiseksi perheen merkitys. Äiti rakastaa aidosti lastaan vaikka lapsi ei ihan oikeasti olisikaan hänen lapsensa.
Tarzanina oli ensi-illassa Jon-Jon Geitel. Sopivan uljas ja sutjakka nuorukainen, joka osasi eläää sovussa erilaisuutensa kanssa. Mieleen jäi myös isä-gorilla Terk, Matti Leino sopivan pelottavana ja itsepäisenä ja kuitenkin ymmärtäväisenä isänä.
Jos kävisin harvoin teatterissa ja pitäisi valita kaudessa vain yksi esitys, se olisi tänä keväänä Tarzan. Kerrankin musikaali jonka ylöspano ei ole mahtipontista. Teatterisalin uusi äänentoista oli hieno. Äänimaailma oli ennen kokematon.
Kommentit
Lähetä kommentti