LM-Mummin maailma

  Vappupäivänä lähdimme koko perhe pyhävaatteissa kaupungille katsomaan demareitten ja kommunistien vappukulkueita. Demarit marssivat Keskustorilta Termopylein kentälle Pyynikille. Kommunistien marssi alkoi myös Keskustorilta – mutta vähän myöhemmin. Heidän juhlansa oli Amurissa paikalla, missä nyt on Särkännimen parkkipaikka. Vappukulkueista yritettiin nähdä kenen joukoissa tunnetut näyttelijät ja muut sen ajan kuuluisuudet marssivat.   Tapasimme Hämeenpuistossa äitini sisaret eli tätimme Allin, Maijan ja Kertun ja Kertun miehen Topi-sedän. Ihmettelin aina pikkutyttönä, minkä takia isä ja Topi-setä kinastelivat vappupäivänä. Topilla oli kommunistien vappumerkki, joka koristi hänen takin kalustaan joka vappu. Topi ja Kerttu eivät olleet puolueen jäseniä, mutta äänestivät kommunisteja ja erosivat kirkostakin 1957. Topin kuoltua hänen piironkinsa kätköistä löytyi pieni laatikko, joka oli täynnä vappumerkkejä. Isä oli uskollinen demarien äänestäjä – puolueeseen ei hänkään kuulunut. Ni

Mitä tänään pukisin ylleni? Vähintään yhtä tuttu ja tarpeellinen kysymys kuin mainoksen ja Tv-ohjelman nimi Mitä tänään syötäisiin? Vaatteet ovat välttämätön osa elämäämme, toisille tärkeämpiä kuin toiselle. Enää ei riitä, että vaatteet ovat ehjät ja puhtaat. Nyt on tärkeintä mikä on niiden raaka-aine. Onko päälläsi bambua, elastaasia, modaalia, pellavaa, polysteriä, puuvillaa, silkkiä, silkkivillaa, villaa. Tämä selviää yleensä vaatteeseen kiinnitetystä pienestä lapusta, josta löytyvät myös pesuohjeet. Sitä missä vaatteet on valmistettu ei enää tarvitse kertoa. Sinänsä on hankala tietää onko vaatteeni eettisempi kun se on tehty jossain muualla kuin Kiinassa eli onko Guatemala, Vietnam, parempi vai huonompi. Laura Pörstin kirjassa Viimeinen vuosi, Muistiinpanoja muutamista vaatekaapeista (Gummeus 2021, 245 s.) johdattaa lukijan vaatteiden maailmaan, kun kirjoittaja hypistelee ja ihastelee viininpunaista vaaleanpunaisille kukilla koristetusta satiinipintaisesta kankaasta isoäitinsä

En ole koskaan ymmärtänyt heitä, jotka eivät tiedä mitä he haluavat olla isona. Lukion ekalla luokalla minulle selkeni että haluan olla toimittaja. Olin harjoitellut toimittajan hommia jo ennen sitä. Olin teinikunnan lehden toimittaja ja Nuorten Hesarissa – Helsingin Sanomien liite nuorille – oli julkaistu runojani ja mielipidekirjoituksiani. Jälkimmäisistä sai paremman palkkion kuin runoista. Jätin runoilemisen. En ollut siinä edes hyvä. Sitten on iso joukko heitä, jotka vaihtaisivat työpaikkaa heti jos se olisi mahdollista. Mutta on heitäkin, jotka elämänsä varrella kouluttautuvat useamman kerran eri ammatteihin. Osa vaihtaa ammattia pakon edessä, osa toteuttaa haaveensa jossain vaiheessa elämäänsä. Ihailtavin joukko ovat he, jotka ryhtyvät yrittäjiksi keski-ikäisinä. Olen seurannut muistisairaiden hoitoa 1980-luvun lopulla, 2000-luvun alussa ja nyt muutaman viime vuoden. Kun mummuni oli psyko-geriatrisessa sairaalassa olivat potilaat hyväkuntoisia. Vierastunnin ajan joku potilaista