LM-Mummin maailma

Kaunis aurinkoinen kevätsää oli houkutellut monen kävelylenkille maaliskuisena lauantaina. Määränpäänä oli Konalan kirkko, missä oli Pitäjänmäen Eläkkeensaajien Kevätmyyjäiset. Luvassa oli hyvä kirpputori, leivonnaisia ja kahvitarjoilu. Mainoksia olimme levitelleet eri puolille Pitäjänmäkeä ja Konalaa. Aina tulee sellainen tunne kun kävelee paria päivää ennen myyjäisiä että enemmänkin niitä mainoksia olisi saanut olla.  Kun Konalan kirkon aukenivat hitusen ennen klo 11, oli kirkkosali nopeasti täynnä väkeä. Leivonnaiset halusi moni tarkistaa heti ensimmäisenä. Toiveena oli että löytyisi sama kakku tai samat hyvät sämpylät kuin edellisvuonnakin. Kirpputorilta löytyi kirjoja, vaatteita, kenkiä, laukkuja, astioita, pieniä kodinkoneita, koriste-esineitä, käsitöitä, pääsiäiskoristeita ja -kortteja. Emännät olivat leiponeet kahvipöytään maittavia pikkupullia. Ostosten lomassa oli hauska istahtaa kahvikupin ääreen. Onnea oli hyvä koettaa pika-arpajaisissa ja lista-arp

Ammattikriitikot ovat ylistäneet Suomen Kansallisteatterin Slavan! Kunnia, kirjoittanut Pirkko Saisio ja ohjannut Laura Jäntti maasta taivaaseen. Esityksessä on kaikki niin kohdallaan kuin vain voi. Toki parannettavaakin saattaisi löytää. Lopun olisi voinut tehdä toisella tavalla. Venäjän nykytilanne on vangittu näytelmään hienosti. Asioista ei välttämättä puhuta ihan oikeilla nimillä, mutta vähänkin ulkomaailman asioita seuraava tietää mitä Saisio tai työryhmä milläkin tarkoittaa. Jos Putin nyt todella on joutunut vetäytymään julkisuudesta, voisi Timo Tuominen - valitettavasti ei sukua - mennä tuuraamaan naapurin päämiestä. Niin uskottava ja esikuvansa mukainen Volodjana Tuominen on. Kun samassa näytelmässä on mukana Juha Muje, Puntti Valtonen, Juhani Laitala ja Katariina Kaitue Tuomisen lisäksi, en voinut muuta kuin ihastella. Muje ja Valtonen veljesparina olivat samalla kertaa hieman liikuttavia ja pelottaviakin. Venäläinen sielunmaisema tulee näytelmässä monella tavalla esille.

Olimme ensimmäistä kertaa tänä vuonna Malminkartanon mäen huipulla. Kausi alkoi varhain. Hieman otti voimille. Rohkenen väittää että kovin moni 80-vuotias ei mäelle kiipeä.  Menemme huipulle serpentiini-tietä pitkin mäen länsipuolelta. Enska tulee alas portaita pitkin ja minä tietä pitkin. Alaspäin meneminen portaita pitkin on mielestäni epämiellyttävää.  Sauna ja hyvä ahven-parsavuoka ja perunamuusi, jälkiruokana mansikka- rahkaa. Päiväunet maistuivat. Merkillinen lauantai ihan kahdestaan.  Eilen Matias oli auttamassa - tamppasi matot ja minä siivosin. Olen niin vanhanaikainen että haluan pestä lattiat ja puhtaalle lattialle tampatut matot.  Monessa asiassa olen tapojeni vanki. Mutta jos ei koskaan hinkaa keittiön ovia  puhtaaksi, niin mitä sitten?

Kävin muutama vuosi sitten Espoossa isossa kierrätyskeskuksessa. Siellä oli hyvin siistiä ja kaikki tavarat oli järjestetty omiin osastoihinsa. Tavaraa oli mittaamattomat määrät. Minua alkoi ahdistaa, mihin nämä kaikki tavarat lopulta päätyvät. Työväen- ja kansalaisopistot ovat alkaneet järjestää kursseja joilla koulutuksen saaneet henkilöt kertovat miten pääsee eroon turhista tavaroista. Mikä sitten on turha tavara. Pesuhuoneeme ison pöytätason nurkassa on isäni tekemä kuparimaljakko ja siinä männynkävyistä tehtu "kukkakimppu", jonka olen saanut Kannelmäen Eläkkeensaajien Matilta, joka tekee käpykukkaria. Kuvan alareunassa on lähes tyhjä, mutta kaunis hajuvesipullo. Ovatko nämä turhia esineitä? Voisiko niistä luopua? Ovatko ne tarpeettomia? Kaikkiin kolmeen kysymykseen pystyn vastaamaan kyllä. MUTTA kun näihin kaikkiin tavaroihin liittyy muistoja. En kai minä voi heittää pois isäni tekemää maljakkoa. Olen jo laittanut pois käytöstä hänen tekemänsä lautasliinatelin

Olin eilen Tampereen seurakuntien arkistossa. En löytänyt kaikkia niitä tietoja joita etsin, mutta esiin tuli uusia asioita jotka selittävät esim. miksi äitini äiti oli palvelijana Tiitolan perheessä , miksi Aleksandralle pidettiin häät Tiitolan omistamassa ravintola Hälläpyörässä ja miksi Aleksandra asui Tiitolan talossa tyttärineen kun konkurssin tehnyt kauppias-mies oli kuollut.  Mutta vieläkään en tiedä milloin isotätini on vihitty. Selasin vaikka kuinka monta mikrofilmille kuvattua kirkonkirjan lehtä. 

Väittivät tv-uutisissa menneellä viikolla että jos vanha ihminen ei ole 75-vuotiaana muuttanut asuntoon, jossa aikoo viettää loppuelämänsä, alkaa olla myöhäistä. Asia pitäisi hoitaa kuntoon 70-viotiaana. Siihen en yltänyt. Mieheni alkaa olla jo hankkeen ulkopuolella, koska 80-vuotiaat eivät yleensä enää muuta. Vähitellen on alkanut vihjailu että asia pitäisi hoitaa. Ensin oli asialla sisko – ammattilainen joka tietää asian työnsä takia paremmin kuin hyvin. Tyttäret ovat yrittäneet asianmukaisesti ja kohteliaasti vihjailla että muuttaakin voisi. Olemme asuneet nykyisessä kodissa 28 vuotta. Olen asunut elämäni aikana 17 kodissa. Nykyinen on ehdoton ennätys. Aikaisempi oli 7 – 18 –vuotiaana ollut Tampereen Tammelassa Tunturikadun koti. Luopuminen omasta pihasta, hyvästä saunasta, hulppeista säilytystiloista, valoisasta ja isosta olohuoneesta, monesta huoneesta tuntuu aika ylivoimaiselta. Tavarat eivät mahtuisi kolmioon eikä edes neliöön. Tavarat ovat onneksi t