Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2014.

Kirkollinen viikonloppu

Kuva
Harvoin olen elämäni aikana käynyt kahtena peräkkäisenä päivänä kirkossa. Lauantaina olimme Alexin rippijuhlissa Kauniaisten kirkossa ja sunnuntaina Martti Pitkäsen lähtöjuhlassa. Sunnuntaina juhlimme lounaalla Enskan 80-vuotispäivää. Kauniaisissa kaikki tapahtui tietysti ruotsin kielellä, mutta merkillisen paljon ymmärsin. Messun kaava on sama vaikka kieli olisi eri. Kirkko oli sielläkin täynnä. Annaliisa-äidin hankkimat tarjottavat olivat huippuluokkaa - harvoin on alkupalapöytä ollut yhtä herkullinen. Puhumattakaan siitä suklaakakusta, josta jouduin ottamaan ensimmäisen palan ja se pala ei ollut pieni. Nuorisomuodistakin sain hieman tietoa. Esikuvana isoveli Thomas. Martin lähtöjuhla oli jotain sellaista mitä kokee vain kerran elämässään. Kotimme lähellä olevalle Jyrkinkallion leikkipaikalle oli pystytetty teltta ja telttaan kannettu penkit. Gospel-henkisessäa messussa kuulimme upeiden Yön kuningattarien laulua ja Big Band Pyhimysten soittoa. Oman seurakunnan kamarikuoro es

Oltiin Turussa

Kuva
Vietämme parhaillaan yhdenlaista juhlaviikkoa. Enska täytti tiistaina 80 vuotta. Olimme juhlapäivää "paossa" Turussa. Pakoretki oli oikein miellyttävä. Asuimme Marina Palacen 6:nnessa kerroksessa ja hotellihuoneesta avautui hieno näköala Aura-joelle. Kävimme useamman kerran joen rannoilla kävelemässä ja nautimme tiistaina Enskan nuoruudenystävän Askon ja hänen vaimonsa Kristinan kanssa upean lounaan Ravintola Suomalaisessa Pohjassa, Puolalan mäellä, Turun taidemuseon kyljessä. Olimme jo sunnuntaina käyneet Enskan kanssa Taidemuseossa. Osuimme opastuksen aikaan valokuvaaja Esko Männikön hienoon näyttelyyn. Samana iltana ehdimme vielä elokuviinkin. Diplomatia oli intensiivinen kertomus siitä miten Pariisi säilyi toisessa maailmansodassa saksalaisten hävitykseltä. Hitler oli päättänyt että niin kaunis kaupunki kuin Pariisi on, on tuhottava. Onneksi kävi toisin. Elokuvaa katsellessa ei häirinnyt vaikka tiesikin miten saksalaisen kenraalin ja ruotsalaisen konsulin loputtomat kes

Pääsen taas äänestämään

Kävin äänestämässä kirkkoherran vaalissa 26 vuotta sitten. Se oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kerta. Nyt minulla ja muillakin Pitäjänmäen seurakunnan jäsenillä on tilaisuus äänestää syyskuun alussa seurakuntaamme uusi kirkkoherra. Helsingin tuomiokapituli on valinnut hakijoiden joukosta kolme ehdokasta. Me seurakunnan jäsenet voimme näistä kolmesta ehdokkaasta valita mieleisemme kirkkoherran. Tuomiokapituli on Helsingin piispan johtama hallintoelin, johon kuuluu korkea-arvoisia kirkollisia hallintomiehiä ja –naisia. Maallikosta tuntuu perin merkilliseltä että ulkopuolinen instanssi asettaa ehdokkaat tiettyyn järjestykseen ja niistä tavalliset seurakuntalaiset saavat valita itselleen mieleisensä viranhaltijan. Eli seurakuntalaisen äänet ratkaisevat. Olisi hienoa jos mahdollisimman moni käyttäisi tätä äänioikeutta.   Pitäjänmäen seurakunnasta tuli kirje, jossa kerrotaan milloin ehdokkaat pitävät vaalisaarnansa ja milloin saa äänestää joko ennakkoon, kotona tai varsinai

Mummi melkein sotaväessä

Kuva
Kun perheeseen syntyy poika alkaa joku heti huokailla, mitenkähän poika sitten pärjää sotaväessä. Useimmat pojat pärjäävät  mainiosti. Nyt minä tiedän miten pärjätään ja mitä kaikkea siellä oikein puuhataan. Olin yksi 7600 omaisesta joka viime viikon perjantaina oli mukana Valkealassa Vekaranjärven varuskunnassa Karjalan prikaatin sotilasvalapäivässä.   Matias ei vannonut valaa vaan antoi sotilasvakuutuksen. Karjalan prikaatin kenraali piti lähes saman puheenn molemmissa paikoissa. Tilaisuus oli vaikuttavaa kun kentällä oli 1800 alokasta ja puiden katveessa kentän reunoilla omaiset. Ohimarssikin oli upea. Hämmästyttävintä oli että Matias huomasi minut ja Marjan ja Pekan, joiden oman pojan pioneeri Matin onnistuimme myös bongaamaan.    Ohimarssin jälkeen pääsin aitoon varusmiestupaan. Sängyt ojennuksessa, päiväpeitteet tiukasti vuodenvaatteiden päällä ja kaapin tavarat hienosti viikattuina. Olin ensin pioneerikomppanian tuvalla ja kuuntelemassa siellä Karjlan prikaatin