LM-Mummin maailma

Lista on pitkä. Siinä on ruoan nimi, kuka tekee ja milloin. Tekijöitä on onneksi monta, mutta niin on tehtäviäkin. On porkkanoiden kuorimista ja keittämistä, kaupassa käyntiä, kuusen koristelua, puuron keittoa, lohen ja siian graavaamista, Italian salaatin ainesten pilkkomista, mätikakun tekoa ja koristelua, hämäläisen perunalaatikon moninaiset työvaiheet, tortun leipomista, kalkkunakastikkeen tekoa, lanttulaatikon paistamista, kinkun kuorrutusta jne., jne., jne. Näin pitkällä jo olemme aatonaattona.  Pari vuotta sitten päätimme karsia jouluaaton ja joulupäivän tarjoiluista kaiken turhan pois. Yksi halusi ehdottomasti lanttulaatikkoa, toiselle piti olla kalamousseeta, kolmannelle sinappisilliä, neljännelle rosollia. Riitti kun yksikin ruokavieras halusi aikaisemmin tarjottua. Niinpä ei karsittu mitään. Tuttu ja turvallinen on parasta niin jouluna kuin muinakin juhlapäivinä. Meillä siis leivotaan, kuoritaan, keitetään, paistetaan, koristellaan, graavataan ja katetaan. K

Oli huikea kokemus Pitäjänmäen kirkossa. Lähes viisi sataa henkilöä pakkautui kirkkoon laukamaan kauneimpia joululauluja. Kirkkoherra Arto Antturin johdolla kaikki järjestyi. Lasten tiloista haettiin lattiatyynyjä, alttaria järjestettiin niin että pakolaiskeskuksen miehet pääsivät istumaan. Miika Kostiainen, Diego Salvador, Heli Kantola ja aina yhtä taitava ja ihastuttava Kylli Ahola takasivat hienon musiikin ja laulun johtamisen. Mukanani Maarit ja upeasti laulava Matias tyttöystävineen. 

Näin olohuoneemme ensimmäisen kerran yli 29 vuotta sitten. Seinät olivat paljaat, lattia oli betonista ja katossa oli vain laudat. Ihastelin että kerrankin on olohuoneessa riittävän pitkä seinä kirjoille ja lisäksi korkea. Olohuoneemme harjakatto on jätetty avoimeksi ja korkeutta on enimmillään kolma ja puoli metriä. Kirjoja olisi mahtunut seinälle vaikka kuinka paljon. Mieheni näki seinällä tauluja. Koskaan olohuoneeseen ei laitettu kirjahylly, joka meillä on vuosikymmenet ollut Lundiaa. Sen sijaan meillä on ollut mahdollisuus kartuttaa taulukokoelmaamme vähitellen. On ostettu vain sellaisia tauluja, joista pidämme. Missään vaiheessa ei taulujen ostaja, joka pääsääntöisesti on ollut Enska, ei ole pyrkinytkään ostamaan tauluja, joiden arvo nousisi. Mutta niinhän vääjämättä tauluille käy. Harvoin niiden arvo romahtaa. Vaikka tauluja ei ole tarkoitus myydä, on kiva oli tietää niiden arvo. Monen taulun hinta löytyy huutokauppakamarien sivuilta. MUTTA NE KIRJAT Kiajat ovat vähitell

Pitäjänmäen aseman tuntumassa on idyllinen lehmuskuja. Tai voisi olla jos ympäristökin olisi idyllinen. Tila on ikäänkuin julkinen mutta ei sitten kuitenkaan. 

Kukaan ei käynyt kysymästä meiltä saako kotikatumme toisella puolella olevan entisen kauppa/kioskirakennuksen muuttaa moskeija-rukoushuoneeksi. Kukaan ei kysynyt voiko naapurostoon perustaa kodin kehitysvammaiselle. Ei sitäkään käyty esittelemässä että lähitalossa ryhdytään hoitamaan moniongelmaisia lapsia ja toisessa kuntouttamaan perheitä, joiden elämä ei ole ihan kohdallaan. Eikä sekään vaadi etukäteislupaa, että lähellä hoidetaan huonokuntoisia vanhuksia. Naapurostooni kuuluu monenlaisia ihmisiä, toiset vain tulevat ja menevät, mutta parkkeeraavat autonsa kotikadulleni tai liikkuvat sillä jalan. Kaiken tämän keskellä tuntee olevansa osa moninaista yhteisöä. Kahden pakolaiskeskuksen perustaminen parin kilometrin päähään merkitsee vain asujamiston entistä monipuolisempaa rakennetta. Tosin pakolaiskeskuksen asukkaat ovat nuoria miehiä. Kun Pitäjänmäen kirkolla käsiteltiin pakolaiskeskusten tuloa alueellemme, oli kuultavissa monenlaista mielipidettä. Pelko on hiipinyt mone

Sote-soppaan minunkin on pakko laittaa kauhani tai oikeastaan vain pikkulusikka. Olen saanut vuosien mittaan niin moneen kertaan apua terveyteni hoitamiseen ja kohentamiseen, jotta voin kuvitella olevani pieni asiantuntija. Onneksi asun Helsingissä kaupunginosassa jossa lääkärille pääseminen ei ole mahdotonta. Kun soitan terveydenhoitajan numeroon, minulle soitetaan takaisin useimmiten tunnin-parin sisällä ja sitten asiat alkavatkin lutviutua. Lääkeresptejä olen uusinut Asiointi sivujen kautaa, sieltä olen tilannut ajan tämän syksyn influenssa-rokotukseen, Tietokoneen uumenista löytyy tieto siitäkin millaisista lääkkeistä minulla on e-reseptit ja sairauskertomukset löytyvät sieltä. Nyt en sitten tiedä miten minun ja muiden käy. Mitä tarkoittaa kun raha seuraa potilasta, mitä tapahtuu kun minulla on valinnan vapaus, mistä tingitään kun säästöjä pitää löytyä. Kuka kertoo eduista Silmäklinikalta kotiutuessani olisin voinut tilata Kela-taksin. Seinässä oli puhelin, josta piti soi

Kun näkö heikkenee se tapahtuu hiljalleen, ettei sitä oikein huomaa. Pari kolme vuotta sitten aloin ihmetellä ajaessani pimeällä autoa, miksi vastaantulijoiden valot olivat punaisia ja lyhdyissä oli punainen risti. Vaiva ei hävinnyt vaikka valo lisääntyi. Minulle sanottiin noin kuusi vuotta sitten, että teillä on kaihi, joka etenee hyvin hitaasti. Aikaa menee yli kymmenen vuotta. Mutta mitäpä kertoi silmälääkäri minulle kolme ja puoli vuotta sitten. Molemmissa silmissä kaihi, jota ei kuitenkaan vielä voi leikata. Seuraavalla tapaamisella hän vihjaili, että edennyt on, mutta ei ole vielä leikkauskunnossa. Pitkitin keväällä silmälääkäriajan tilaamista ja kävin lääkärissä elokuun lopulla. Tervehtimisen jälkeen lääkäri totesi, että tulit kaihin takia ja ensimmäisen silmiin vilkaisun jälkeen, tuomio oli selkeä. Nyt ei enää auta vaikka minusta lisättäisiin laseihin vaikka kuinka paljon. Vaihtoehtoina tarjottiin yhteiskunnan maksamaa leikkausta tai yksityistä. Pyysin että lähete

Pitäjänmäentiellä on kaunista. Eivätkä näkymät koti-ikkunastakaan ole hassummat.

Notkelmassa se oli. Ajetaan vanhalta hautausmaalta melkein suoraan sinne. Näillä muistikuvilla etsimme syyskuisena sunnuntaina isoisämme pitämän kaupan paikkaa Nokialla. Kauppa oli perustettu 1921 ja toimi vuosia. Olemme usein olleet äitimme kanssa retkeilemässä Nokialla ja käyneet katsomassa missä hän asui lapsena. Tarkkaa osoitetta emme ole painaneet mieleemme. Asia ei edes niin kauhean paljon kiinnostanut. Tärkeää oli että äiti pääsi käymään lapsuutensa maisemissa. Nyt kun sisareni kanssa oli tarkoitus näyttää kaupan paikkaa tyttärille ja heidän tyttärilleen, emme tienneet mihin piti mennä. Sattumalta löysimme vanhan koulun, jota äitimme ja tätimme ovat käyneet. 1916 valmistunut koulu oli ylväästi entisellä paikallaan. Koululla toimii nykyisin työväenopisto. Onneksi taidepiiri oli paikalla myös sunnuntaina, niin pääsimme kouluun sisälle.  Väri tuskin on alkuperöineb  Sukututkimus on hyvin suosittu harrastus. Kadehdin heitä, joilla on juuret satoja vuosia vanh

Kun lomaviikolla ei voi kirjoittqaqa blogia ja sitä ennen tietokone on reistallut, on ollut ikään kuin lakossa tai voihan sitä mielenilmaisuksikin kutsua - ei voi ilmaista mieltä kuin ei ole välineitä siihen. Viikko Kyproksen helteessä oli piristävä tuulahdus toisenlaiseen maailmaan. Olemme olleet Kyprokseslla Limassolissa yli 20 vuotta sitten. Mielikuva hiljaisesta paikasta hotelleineen ja muutamine vanhoine rakennuksineen, oli todella vanhentunut. Limassolin vanha kaupunki kuhisi elämää. Ravintoloita ja kahviloita oli hyvin paljon ja seassa hienoja ja tavallisiakin liikkeitä. Emme olleet tavallisella turistimatkalla vaikka turistilennolla lensimmekin. Olimme Pitäjänmäen ja Tuomikirkkoseurankunnan matkalla, jolla tutustuimme Sanansaattajien media-lähetystyöhön.  Meitä oli matkalaisia 22 - heistä kuusi oli pappia, kaksi kirkkoherran vaimoa, aika moni seurakuntien nykyisiä tai entisiä työntekijöitä. Meidät oli matkalle houkutellut Pitskun kirkkoherra, Matkan ensimmäisenä p

On tammikuu vuonna 2002. Luen Interpediasta Vaasasta tullutta kirjettä kyyneleet silmissä. Kirjeessä kerrotaan, että tukemanne nuori on saanut opintonsa loppuun ja sen lisäksi onnistunut löytämään työpaikan. Olimme tukeneet etelä-Intiassa asuvan D.Nalinin koulunkäyntiä 14 vuotta. Nyt tyttö oli valmistunut sairaanhoitajaksi ja päässyt töihin yksityiseen sairaalaan. Kirjeessä kerrottiin että hänen palkkansa on 1200 rupiaa eli noin 30 euroa ja hän pystyy huolehtimaan itsestään. Mieheni työtoveri oli kertonut että hänellä on miehensä kanssa kolme kummilasta Intiassa Malaysian Social Service-järjestön ohjelmassa Interpedian kautta. Nuorin tyttäremme, joka silloin oli 13-vuotias. kiinnostui isän kertomuksesta ja kyseli emmekö mekin voisi ottaa Intiasta kummilasta. Asia eteni hyvin nopeasti, kun olin soittanut Interpediaan ja kertonut, että ehdottomasti haluamme tukea tyttöä. Hyvin pian vuonna 1990 mieheni työtoveri vieraili Madrasissa ja tapasi myös Nalinin. Saimme tarkat tied

Ei ole helppoa olla reipas tytt ö , Reipas tytt ö joutuu tulemaan toimeen omillaan. Kaikkien mielest ä h ä n on ikuinen selviytyj ä   ei h ä nt ä tarvitse lohduttaa, kannatella, tukea eik ä edes kuunnella. Ei reippaalla tyt ö ll ä ole ongelmia, h ä n ei ole ahdistunut, ei masentunut, ei murehdi turhia. H ä n jaksaa puuhastella, hoitaa teht ä v ä ns ä tunnollisesti, kuntoilee, laittaa ruokaa, siivoaa, hoitaa lapsensa ja miehens ä mallikelpoisesti.  Jos h ä n olisi kiltti tytt ö , kaikki yst ä v ä t, kaverit ja tuttavat tiet ä isiv ä t ett ä tarpeen tullen h ä nt ä pit ää auttaa ja tukea. Jos h ä n sairastuu h ä nelle kiikutetaan sy ö t ä v ää , k ä yd ää n apteekissa hakemassa h ä nen l ää kkeens ä ja h ä nelle pit ää soittaa v ä hint ää n joka toinen p ä iv ä . Reippaalle tyt ö lle ei kannata soittaa, vaikka h ä n olisi eilen kotiutunut lonkkaleikkauksesta. H ä nh ä n p ä rj ä ilee kotona ihan hyvin omatoimisesti. H ä n on hankkinut j ää kaapin ja pakastimen et