LM-Mummin maailma

Elämä meni hankalaksi kun tietokoneen mettiyhteys katkesi. Nyt odotellaan uutta "purkkia". Oli vaihdikas viikonloppu. Maarit ja Elisa olivat meillä. Laitoin paljon hyvää ruokaa. Kävin Elisan kanssa käden taitomessuilla. Ihmeellisen paljon oli myynnissä krääsää. Oli ihanaa kun om väki - Jukkaa lukuun ottamatta - pyöri meillä.

Joskus käy elämässä niin että vahingossa syntyy sellaista josta on iloa pitkäksi aikaa. Yhdeksättä vuotta on Pitäjänmäen Muistipiiri kokoontunut keskustelemaan eri aiheista. Mukana on useimmiten 20 - 25 entistä pitskulaista. Monet heistä ovat asuneet täällä vain lapsena tai nuorena, mutta tarve muistella menneitä ja tavata ja seurustella lapsuuden aikaisten ystävien kanssa on suuri. Vaikka minä olen asunut täällä 26 vuotta, tunnen itseni kunnon pitskulaiseksi. Hauskinta on se että samoja leikkejä on leikitty täällä ja Tampereella, syöty samanlaisia kouluruokia, samanlaisia kirjoja on luettu, kotona on syöty perunoita ja ruskeaa kastiketta, samanlaisia kiiltokuvia on liimattu ystävien muistoalbumeihin ja samalla tavalla on arvostettu opettajia. Nettiin olemme saaneet melkoisen määrän muisteluja. Mukaan on tullut Putte, joka on asunut lapsena Henrikintiellä - ihan lähellä nykyist kotiani. Hän tietää ja tuntee keitä on tiemme varrella asunut. Eilen hän kyseli missä se parturi oli. Ja ...

Olin yksin kotona kaksi päivää. Enska oli käymässä Tallinnassa. Ehdin lukea, kuntoilla ja seurustella ja syödä hyvää pastaruokaa.  Eilen juoksin - jaksoin noin kilometrin verran juosta ja sitten kävellä - Malminkartanon täytemäelle. Matkaa kertyy edestakaisin noin 9 kilometriä. Kapusin serpentiinitietä ylös. Se oli vielä osittain lumen peitossa. Alas tulin tuttuun tapaan eteläistä rinnettä.  Enskan kanssa kävimme mäellä monta kertaa viime kesänä ja syksynä. On hyvä mitata kuntoaan miten pitkälle jaksaa juosta tai miten pääsee ylös hengästymättä. On muuten Helsingin korkein luonnonvarainen paikka.  Tänään olin Mäkelänrinteen uimahallilla vesijuoksemassa, ensin puoli tuntia kenkien avulla ja toiset puoli tuntia myös liivi apuna. Karla ja ystävänsä Loviisa polskivat sen aikaa terapia-altaassa.  Kirjoja ehdin ahmia oikein kunnolla.   U usi tulokas dekkaerikirjailijoiden suosikkilistalle on nyt Kati Hiekkapelto. Kolibrissa (Otava 2013) ollaan ...

Kun Tanotorvi, johon olen kirjoittanut ainakin 15 vuotta, ei tule teille kaikille olen päättänyt ilahduttaa teitä jutuillani, joka julkaistaan kerran kuukaudessa. OIKEANIKÄISENÄ OIKEASSA PAIKASSA Lastennäytelmiin on usein lisätty ikäraja eli tieto siitä minkä ikäinen pitäisi vähintään olla että näytelmästä olisi iloa. Yläikärajoja en ole juuri nähnyt. Elokuvissakin on ikärajat, jotka unohtuvat, kun elokuvia katsotaan kotona. Luomme myös ikärajoja itse. Moni iäkkäämpi katsoja kärvistelee kun teatterissa äänet ovat liian kovalla, kiroillaan liikaa tai meuhkataan asiattomasti. Elokuvinkaan ei voi mennä kun äänet  ovat kovalla.  Moni väittää että hän ei enää aio opetella tietokoneen käyttöä. Pitäkööt googlensa, www:nsä, facebookinsa, twitterinsä ja tabledttinsa! Väitän, että jättäytyminen teknisen kehityksen ulko- tai yläpuolelle hankaloittaa arkipäiväistä elämää. Ensin kuulosti vitsiltä kun kaikki piti katsoa www-sivuilta. Mutta mistäpä muualta kuin googlesta löyt...

Pidin kovasti Miika Nousiaisen kirjasta Metsäjätti ja pidän myös kirjan pohjalta tehdystä näytelmästä. Olin katsomassa sitä ystävättäreni Lisan kanssa eilen Kansallisteatterin Willensaunassa. Näytelmässä oli kolme henkilöä, joista yksi oli Keravalla meidän kanssa samassa taloyhtiössä lapsena asunut Jani Karvinen. Mikä kitaristi Janista olisikaan voinut tulla. Onneksi Matias on hieman opastanut minua Metallican musiikkiin. Sitäkin oli näytelmässä kuultavana ja koettavana. Minusta on hienoa että välillä yritetään edes tarkastella asioita irtisanottavien ja epävarmoissa oloissa elävien työntekijöiden näkökulmasta. Vaikka ei näytelmässä työpaikka ollut taattu uraihmisillekään. Ylipäätään elämä tuo itsekullekin yllätyksiä. Näistä on nyt päällimmäisenä mielessä Bostonin maraton. Enpä ole koskaan muutamaa sataa metriä ennen maratonin maaliviivaa ollut niin selväpäisessä ja hyvässä kunnossa muutenkin että hoksottimet ja jalat olisivat hätätilanteessa toimineet järkevällä tavalla. Ihan niin...

Meistä jää paljon enemmän jälkiä mitä luulemme. Tampereen kaupungin veroluetteloista selvisi missä tätini, isäni ja moni sukulaisena on asunut Tampereella 1930- ja 1940-luvuilla. Parhaassa tapauksessa oli kirjoitettu ammatin lisäksi myös työnantaja. Osoitekirjoissa kerrottiin nimen lisäksi ammatti ja tietysti osoite.   Tässä talossa Varkaanlahdenkatu 9:ssä, sittemmin Pajakatu 9:ssä Tampereen Armonkalliolla leski Aleksandra Kivinen asui tyttärineen. Pajakatu 9:n pihan puolelta Perimätiedon mukaan Aleksandra sai asua lastensa kanssa leskeksi jäätyään ja Siurosta Nokialta Tampereelle muutettuaan Tiitolan talossa Palomäentiellä Pyynikillä. Hän oli ollut Tiitolan palveluksessa ennen naimisiin menoaan. Vielä en tiedä oliko hän Tiitolalla kotona tai heidän omistamallaan hotellilla töissä.  Tiitolan talossa asuttiin alakerrassa, entisessä pesutuvassa. Jos olivat kaupunginarkiston lähteet mielenkiintoisia, oli pitkä viikonloppuni muutenkin monipuolinen. Nyt ...

Minä jo vakaasti uskoin että talvi on takanapäin. Paketoin eilen sukset, autooni vaihdettiin talvirenkaat, imuroin auton ja pesin matot, vein matalakantaiset talvikengät ja iki-ihanat ice-bugit kesäsäilöön. Kohta pitäisi lähteä jooga-tunnille. Millähän sisällä olevilla kengillä pysyisi pystyssä? Saa nähdä millä ajoneuvolla selviydyn loppuviikosta Tampereelle. Tampere on monella tapaa ollut mielessäni kun olen vihdoin ja viimein saanut aloitettua isäni elämäntarinan kirjoittamisen uudelleen. Olen myös valmistellut Tampereen Yhteislyseon kevään 1963 ylioppilaiden 50-vuotisluokkakokousta. Tällaiselta koulurakennuksemme näytti 1910-luvulla. Talohan rakennettiin 1890 Tampereen Reaaalilyseolle ja 1935 taloon muutti Tampereen Yhteislyseo kun Rellu sai uuden koulurakennuksen Pyynikin torin kupeesta. Löysin kouluni toimintakertomukset kaikilta niiltä vuosilta kun olen ollut siellä oppilaani. Hämmästyin kun kirjasten etusivulla oli tarinaa koulun historiasta. Ei sellainen ole minua kosk...