LM-Mummin maailma

Suomalaiset ovat tottuneet liikkumaan työn perässä. Päämääränä on useimmiten ollut iso kaupunki joko Suomessa, Ruotsissa tai Amerikassa. Hartolasta lähti 1840 yksi esi-isistäni 17-vuotiaana kyselemään töitä Pielaveden pappilasta.  Pielavedeltä siirryttiin Varkauteen ja sieltä isäni päätyi Tampereelle. Tampereen liepeillä sukulaiseni muuttivat Kiikoisista Nokian kautta Tampereelle tai Längelmäeltä suoraan Tampereelle, pari nuorista naisista päätyi Amerikkaan. Minä olen syntynyt Tampereen synnytyslaitoksella ja asunut isommissa ja pienemmissä kaupungeissa koko ikäni. Tekee mieli lainata runoilija Kirsi Kunnasta, joka taannoin esitteli itsensä city-ihmisenä, koska ei enää asunut Ylöjärvellä, Tampereen kupeessa vaan Tampereen Laukontorin laitamilla – siis kaupungin keskustassa. Hieman hämmentyneenä kuuntelin ikäisteni työtovereitten kertomuksia hiihtämällä tehdyistä koulumatkoista. Olipa joku soutanut järven ylikin. Olinhan minäkin hiihtänyt, mutta metsissä kodin lähellä ja maalla oli soud

Koko Suomi riemuitsi kun terassikausi alkoi samalla kun kesäkuu koitti korona-Suomeen. Se oli sitä, mitä kansa oli odottanut. Terassi korvasi viikkokausien kärvistelyn kotona. Se pyyhkäisi pois etätyöongelmat, lasten tuskastumisen etäkouluun, parisuhdeongelmat ja ajatuksen häivähdyksen suvun 70+ väestä. Minulle olisi ollut suuri ilo, jos olisi alkanut penkkikausi. En ole ollut eläissäni kuin muutaman kerran terassilla ja silloinkin kahvilan terassilla. Mitä minä tekisin ravintolan terassilla. Joisin alkoholitonta olutta, jota sitäkään en juuri koskaan juo. Vaikka olen eläkeläisnainen, en kuulu niihin joihin alkoholin kulutus on eläkkeelle pääsemisen/joutumisen jälkeen kasvanut – onneksi. On hienoa että halukkailla on mahdollisuus seurustella ulkoilmassa terassilla ystävien kanssa, mutta minulle olisi tärkeää että voisin tavata ystäviäni tavallisilla puistonpenkeillä. Penkeille olisi tilaa monissa pienissä puistikoissa, kävelyteillä, kadun varsilla, puistoissa. Penkillähän voi