LM-Mummin maailma

En aio viettää jouluaattoa enkä joulupäivää komerossa enkä lojua saunan lauteillakaan koko aikaa. Siitä huolimatta aion voimieni mukaan pitää huolta siitä että vaatekaapit eivät ole hirvittävän sekaisin ja pesen myös saunan. Sauna kuuluu meillä pestä ainakin ennen juhannusta ja ennen joulua. Meitä oli koolla kolme eri sukupolveen kuuluvaa naista. Ehdotin ettei tehdä lanttulaatikkoa, keskimmäinen ilmoitti pitävänsä lanttulaatikosta ja syövänsä sitä. Nuorimmaisen mielestä graavattua lohta ja siikaa kuuluu olla joulupöydässä sinappikastikkeen kanssa. Hän rohkeni olla sitä mieltä että hämäläisen imelletyn perunalaatikon voisi korvata omena-bataattilaatikko. Keskimmäinen ryhtyi puhumaan rasvasta ja kermasta ja kevennetystä joulupöydästä. Mitä mätikakku olisi ilman kermaa tai italiansalaatti tai hedelmäsalaatti. Lohimousseeta tai vastaavaa ajattelin myös tehdä. Ja kermaahan siihen tarvitaan. Eikä kinkun tai kalkkunan kastikekaan ilman kertaa synny. ”Olis joulu, että sai yöllä sy

Sitten kun olet vanha, istut tuolilla ja joogaat ja väität että se on tehokasta ja siitä on hyötyä. Jos joku olisi 15 vuotta vihjannut minulle moisesta, olisin tuhahtanut. Jaa minäkö muka jossakin seniorijoogan tuolijoogassa. Ei, ei, menohan on ihan toista eläkepäivinäkin. Meno on maanantai seniorijoogassamme rauhallista ja rakentavaa. Olen oppinut että fyysinen hyvinvointini ei olekaan kiinni siitä miten rankkoja harjoituksia teen. Joogassa olen Merja Valveen johdolla oppinut että tärkeintä on olla läsnä tässä ja nyt. Monta kertaa kävellessäni Pitäjänmäen Nuorisotalolle listaan mielessäni mitä kaikkea pitäisi tulevalla viikolla saada aikaan. Mutta kun olen aloittanut harjoituksen, niin muutaman minuutin kuluttua päässäni on vain yksi ajatus: ihanaa kun osaan hengittää uudella tavalla! Ryhti on parantunut ja selkeästi myös kropan joustavuus ja yleinen hyvinvointi. Senirojoogassa emme temppuile, vaikka aika monta asanaa olemme oppineetkin. Aamulla kun odottelen että puuro alkaisi

Pääministeriä myöten koko kansakunta tuntuu olevan huolissaan siitä miten lapsiperheiden arki sujuu. Kukaan ei ole huolissaan miten eläkeläisten arki sujuu. En minäkään oikein tiedä elänkö arkea vai pyhää kun ei tarvitse enää joka arkipäivä lähteä töihin. Vuorotöitä kun teki, piti välillä lähteä töihin pyhänäkin. Olen minäkin elänyt lapsiperheen arkea. Sitä vain ei nimitetty silloin arjeksi. Se oli ihan tavallista elämää. Käytiin töissä, vietiin lapset hoitoon, isommat menivät kouluun, töiden jälkeen riennettiin kauppaan, haettiin lapset hoidosta, laitettiin ruokaa, pestiin pyykkiä siivottiin, silitettiin, illemmalla käytiin vaikkapa uimahallissa. Välillä livistin illalla kokouksiin tai teatteriinkin. Eivät lapset olleet silloinkaan heitteillä. Nyt voi tehdä asioita ihan väärässä järjestyksessä. Voi mennä vaikka keskellä päivää konserttiin – ei niitä paljon ole muualla tarjolla kuin Lahdessa, mutta kuitenkin. Aina välillä työssä käyvät pohtivat miksi eläkeläiset parveilevat aa

Syksyn melkein viimeiset teatteriesitykset on nähty. Jäljellä on enää liput yhteen esitykseen eli Kansallisteatterin Omapohjan Petokseen. Mutta tässä kahdesta jotka näin kuluneella viikolla.  Harvoin on tuntunut yhtä jännittävältä ennen esitystä kun hain paikkaani Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön katsomossa, missä olkipaalit ja muut tavarat hieman haittasivat paikan löytämistä. Oli alkamassa Leaa ja Klaus Klemolan Maaseudun tulevaisuuden näytös. Sisarukset olivat taas kerran onnistuneet tekemään näytelmän, josta puhuttiin etukäteen ja puhutaan myös jälkikäteen. Suomi on näytelmässä jaettu kahteen lääniin.  Eteläisessä läänissä on voimassa eläinten teurastuskielto. Eläimet ja ihmiset ovat hyviä ystäviä, jopa sydänystäviä. Nälkä on vähitellen hiipimässä vieraaksi kun lihaa ja kanaa ei ole saatavilla syötäväksi. Esitys on tulvillaan oivaltavia näytttämöllisiä ratkaisuja, huikeita roolisuorituksia – Sari Puumalaisen lammas ja Jukka Puotilan suomenhevonen! Karkea kiele