LM-Mummin maailma

Hätkähdyttävä ja hullunhauska Teatteriviikossani kohtasi kaksi ääripäätä. Keskellä viikkoa nautin suunnattomasti viisaista sanoista ja ajatuksista upeiden näyttelijöiden esittämänä. Perjantaina nauroin hulvattomasti kaikelle sille mitä nykyajan nuoret neropatit voivat yrityksissään kehittää ja tehdä. Viisaat ajatukset soljuivat katsojien ajatuksiin HAM:ssa eli Helsingin taidemuseossa. Lavalla istui kolme valkopartaista miestä: filosofi ja kirjailija (Hannu-Pekka Björkman), musiikkikriitikko (Markku Maalismaa) ja Wienin taidehistoriallisen museon Borbonne-salin vahtimestari (Hannu Kivioja). Musiikkikriitikko on vuosikymmenet istunut Borbonne-salissa katselemassa Tintoretton kuuluisaa maalausta Valkopartainen mies. Kriitikkoa on tarkkaillut  filosofi, jota tarkkailee vahtimestari. Miehet esittivät Thomas Bernhardin (suomennos Tarja Roinila) romaanista Vanhat mestarit ohjaaja Minna Leinon ja dramaturgien Jukka-Pekka Pajusen ja Eva Buchwaldin aikaan saadun näytelmän. Enne

Hyvin on teatterisyksy alkanut Helsingissäkin. Kjell Westö on tämän syksyn kuuma nimi niin teatterissa kuin kirjallisuudessakin. Uusi romaani Rikinkeltainen taivas on ilmestynyt hiljattain ja Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä on katsottavana tyylikäs ja taidokas esitys Westön romaanista Kangastus 38. Kangastuksessa eletään vuotta 1938, tapahtumapaikkana helsinkiläinen asianajotoimisto. Näytelmän kertoja asianajaja Timo Tuominen kokoontuu ystäviensä kanssa keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja samalla myös herrat saavat oivallisen tilaisuuden nauttia hyvistä väkijuomista. Usein paikalla on myös konttoristi rouva Wiik. Siinä missä asianajaja Klabbenin ystävät ovat selkeitä niin taustaltaan kuin mielipiteiltään, on rouva Wiik hyvin arvoituksellinen. Näytelmässä rouva Wiikkkiä esittää kolme näyttelijää: Nora Dadu, Edith Holmström ja Cécile Orblin. He kuvastavat rouva Wiikin erilaisia persoonallisuuksia. Näytelmään on sen kautta saatu hienovaraista arvoituksellisuutta upealla

Nyt jos koska kannattaa lähteä teatterimatkalle Tampereelle. Syksyn teatterikauteni alkoi hienosti. Etukäteen pohdin miksi Tampereen Työväen Teatteri on ottanut ohjelmistoonsa kaksi niin kulunutta näytelmää kuin Viulunsoittaja katolla ja Moliéren Luulosairas. Kun ensimmäiset Viulunsoittajan sävelet alkoivat kaikua TTT:n isolla näyttämöllä, hätkähdin. Lavalla makasi joukko ihmisiä. Tiesin että he ovat näyttelijöitä ja että kohta he nousevat sieltä, mutta näinhän heille monille olisi oikeassa elämässä käynyt. Heille jotka elivät perinteittensä mukaisesti Anatevkan pienessä kylässä jossain päin suurta Venäjän maata. Musikaalin lopussa, kun kaikkien oli lähdettävä Anatevkasta kaikki kuroutui umpeen.  Juutalaisten kohtalo oli käsin kosketeltavissa. Toivo uudesta elämästä oli lähtijöiden mielessä, mutta me katsojat tiedämme että kaikkien ei käynyt hyvin. Hetken hiljaisuuden jälkeen meidän oli kuitenkin pakko antaa raikuvat aplodit ja kiitokset esityksestä. ”Näin hyvää musikaalia e