Tampereen Työväen Teatterin Viulunsoittaja ja Luulosairas
Nyt jos koska kannattaa lähteä teatterimatkalle Tampereelle.
Syksyn teatterikauteni alkoi hienosti. Etukäteen pohdin miksi Tampereen Työväen
Teatteri on ottanut ohjelmistoonsa kaksi niin kulunutta näytelmää kuin Viulunsoittaja
katolla ja Moliéren Luulosairas.
Kun ensimmäiset Viulunsoittajan sävelet alkoivat kaikua
TTT:n isolla näyttämöllä, hätkähdin. Lavalla makasi joukko ihmisiä. Tiesin että
he ovat näyttelijöitä ja että kohta he nousevat sieltä, mutta näinhän heille
monille olisi oikeassa elämässä käynyt. Heille jotka elivät perinteittensä
mukaisesti Anatevkan pienessä kylässä jossain päin suurta Venäjän maata.
Musikaalin lopussa, kun kaikkien oli lähdettävä Anatevkasta kaikki kuroutui
umpeen. Juutalaisten kohtalo oli käsin
kosketeltavissa.
Toivo uudesta elämästä oli lähtijöiden mielessä, mutta me
katsojat tiedämme että kaikkien ei käynyt hyvin. Hetken hiljaisuuden jälkeen
meidän oli kuitenkin pakko antaa raikuvat aplodit ja kiitokset esityksestä.
”Näin hyvää musikaalia en ole pitkään aikaan nähnyt”, oli yleisin lause minkä
kuulin kun poistuimme teatterista ja sama lause kiiri korviin vielä seuraava
päivänäkin Luulosairaan ensi-illassa. Moni oli mukana molemmissa.
Viulunsoittajassa kuultiin kaikki tutut laulut, Tevje
keskusteli jumalansa kanssa, Golde hääräsi ja hoiti kotia, tyttäret varttuivat
ja yllättivät vanhempansa käytöksellään. Kyläläiset elivät tietäen ja tuntien
kaiken mitä kylässä tapahtui. Muutkin kuin naimakauppojen järjestäjä Jente.
Näytelmän keskiössä olivat koskettavalla tavalla Tevjen ja
Golden kolme vanhinta tytärtä ja heidän rakastettunsa. Yksi kerrallaan tytöt
valitsivat itse aviomiehensä.
Ola Tuominen on hyvällä tavalla tämän päivän Tevje. Vaikka
hän mielessään tuntee että tyttärien pitäisi noudattaa hänen tahtoaan, hän
myöntää että tyttäret uudenlaisine ajatuksineen ovat oikeassa. Petra
Karjalainen Goldena oli ymmärtäväinen äiti.
Tyttäret Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen
valloittivat jokainen katsojat helposti ja kauniisti. Viulunsoittaja (Anna
Pukkila) ei tässä esityksessä soittanut katolla vaan tanssi tapahtumien mukaan
pitkin näyttämöä viulu kädessä. Ihan täysin en uudenlaista viulusoittajaa
pystynyt hyväksymään.
Ohjaaja Miika Muranen kertoi että tämä on hänen viimeinen
ohjauksensa Työväen Teatterissa. Ei komeammin ja onnistuneemmin voisi
urakkaansa päättää.
Kauton ja Vihron Luulosairas
Ohjaaja Otso Kautto seurusteli ennen Luulosairaan ensi-iltaa
iloisena Työväen Teatterilla Eino Salmelaisen näyttämön lämpiössä. Kysäisin
onko hän nähnyt Kansallisteatterin Luulosairasta. Kautto kertoi välttyneensä
siltä. Onko paha, hän kysyi. Ei vaan lupaavaa, vastasin hänelle.
Hurjimmatkin odotukset täyttyivät kun Luulosairaan tarina
eteni. Moliérin armoton irvailu ja halveksunta porvaristoa kohtaan tulee
näytelmässä oivallisesti esille. On sanottu että kirjailija osoitti
näytelmissään ihmisluonteen tekopyhyyden, hienostelun, sovinismin, pihiyden ja
nousukasmaisuuden naurettavuuden. Nämä kaikki piirteet melkein räjähtävät
näyttämöltä katsojan silmille taidolla ja tyylillä. Monet ohjaajan aikaansaamat
käänteet, ovat yllättäviä ja hirvittävän hauskojakin.
Auvo Vihro on aidolla tavalla Luulosairas. Eihän langanlaiha
mies voi olla terve kuin pukki. Hänen toiveensa saada lääkäri perheen
sisäpiiriin on hyvin ymmärrettävä. Kaikki olisi yksinkertaista ja helppoa kun
lääkäri asuisi samassa taloudessa. Mutta tytär (Heidi Kiviharju) ei ymmärrä
isänsä pyrkimyksiä, vaan rohkeasti rakastuu ”väärään mieheen”. Luulosairaan
elämää ei oikein helpota nuori vaimokaan (Miia Selin).
Luulosairaan hauskimman ja mieleenpainuvimman roolin tekee
Teija Auvinen. Auvisen palvelustyttö Toinette puuttuu kaikkeen. Häneltä eivät
keinot ja neuvot lopu. Auvisen muuntautumiskyky on uskomaton. Hän valloittaa
näyttämön itselleen pienillä eleillä ja puheilla. Hän on näytelmässä tuulahdus
tavallisten ihmisten maailmasta, maalaisjärjestä, mutta silti kaikessa hänen
puuhailussaan ja vehkeilyssään on ripaus omankin edun tavoittelua.
Tampereella on teatterisukuja, joiden jäsenet
näyttelevät vuodesta toiseen ”omassa teatterissaan” ja valloittavat katsojat.
Teija Auvisesta tuli mieleeni Eero Roine. Kun Roine tuli näyttämölle, katsomo
kohahti ja odotti malttamattomana miten Roine tänään meitä viihdyttää.
Pikkutyttönä kuulin lukemattomia tarinoita siitä miten Eero Roine niin
sanotusti puhuu omiaan näyttämöllä ei muuntaa vuorosanojaan. Ei se niin mennyt,
mutta tarinaan oli hauska uskoa. Eero Roine on Teija Auvisen miehen ohjaaja
Tommi Auvisen äidin näyttelijä Eila Roineen isä. Ei siis verisukulainen, mutta
osa Roineen teatterisukua.Teija Auvinen /(vas.), Heidi Kiviharju, Maija Lang ja Auvo Vihro |
Miia Slin, Auvo Vihro ja Verneri Lilja |
Kommentit
Lähetä kommentti