Huippuosaaja

Nykyisen pitää olla työssään osaaja ja mielellään huippuosaaja. Minulla on ollut tänä vuonna onni tutustua huippuosaajaan.

Kun viime marraskuussa teimme asuntokaupat uudesta kodista, oli edessä nykyisen asunnon myyminen. Koska asumme pientalossa (tarkemmin paritalossa) piti tehdä kaikenlaista ennen kuin myyminen voisi alkaa. Suurin asia oli kuntokartoitus. Kun ensimmäisen kerran luin raporttia tuli vääjäämättä mieleen voiko kukaan asua yli 10 vuotta vanhassa talossa. Lähes 30 vuotta vanha asunto on laitteineen kaikkineen nykykäsitysten mukaan tiensä päässä. Laitteiden kestoikä kun ei ole nykyisin kovin pitkä. Ja nykynormit rakentamisessakin ovat erilaiset mitä 1980-luvulla. Mutta kun ensi hämmennyksestä oli selvitty, oli kaikki taas hyvin.

Vuosi sitten meillä kävi ensimmäinen asunnonmyyjä ja kertoi mitä asunnostamme voisi pyytää. Ostimme uuden asunnon Huoneistokeskuksen välittäjältä ja hän kertoi tuntevansa Haagan toimistosta kokeneen ja aluettamme hyvin tuntevan myyjän. Raija Nordblad tuli ja kertoi miten kaikki toimii ja toisella kerralla kertoi mikä voisi olla hintapyyntö. Hinta oli huomattavasti alhaisempi mitä kilpailijan työntekijä oli ehdottanut.

Päätimme luottaa Raijaan ja niin sopimus tehtiin. Sitten osaaja pääsikin liikkeelle. Kun valokuvat oli otettu ja "mainosteksti" laadittu, alkoi myyminen.

Olin muutama tovi sitten lukenut Helsingin Sanomista että paritaloasunnot menevät huonosti kaupaksi. Talvella ei liioin pientaloja juuri kysellä. Näyttöpäivänä oli pakkasta runsaanlaisesti ja toisella kerralla taisi sataa kaiken lisäksi luntakin.

Mutta kun asialla oli osaaja kahden viikon päästä ensimmäisestä näytöstä tiesimme kuka ostaa asuntomme. Oli ilo tehdä yhdessä töitä työstään pitävän ja sitä osaavan henkilön kanssa.

 

Kotiahan pitää tuunata muuttoa varten. Meillä tehdtiin tilaa kirjahyllyihin ja muutama Lundia-hylly joutui peräti siirtymään autotalliin odottamaan tarvitaanko niitä vai ei. Konmarittamisen ansiosta ei kaikkia hyllyjä tarvita. Minä yritän opetella tulemaan hyväksi konmarittajaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS