LM-Mummin maailma

Yöllä kuuluu puhelimesta pienen pieni ääni. Sieppaan puhelimen käteeni. Poika syntyi 00.44. Tunnin päästä puhelimesta löytyy jo valokuvakin. Ja sitähän pitää lähettää moneen paikkaa, vaikka kuinka olisi yö. Pieni poika on muuttanut monta asiaa ympäriltään. Nyt on olemassa uusi äiti ja isi. On ukki, nanna, famu, eno ja setä, isoisoukki, isosisoäiti, isotäti. Minä olen isoisoäiti ja sisareni isoisotäti. Minä en suostu olemaan isoisoäiti. Sehän kuullostaa ihan ikälopulta. Kukaan muu pikkupojan ympärillä ei saa olla Mummi, joten minä olen myös hänen Mumminsa. Perhepiirissä pohditaan voinko hoitaa vauvaa. He ovat unohtaneet tai eivät tiedä että äitini hoiti lapsenlastani ihan kelvolliseksi samanikäisenä mitä minä nyt olen. En tietenkään  tarjoudu perhepäivähoitajaksi, mutta silloin tällöin ja vähän kerrallaan. Olen huomannut että netistä löytyy ohjeita ja mielipiteitä kaikkiin asioihin mikä liittyy vauvan hoitoon. Jorvin sairaalan Kotipesässäkin kehotetaan uuden vauvan vanhempia katso

Pilkku, paitsio, rajaheitto, varoitus, rankkarikisa, keltainen kortti, kanveesi, ilmatila, vapaapotku, viikateliike, pitkä avaus, liimana pinnassa. Kummallista  kieltä, käsittämättömiä termejä. TV-ruudulla salskeat nuoret miehet juoksevat ja juoksevat. Ja kaiken aikaa minä toivon että pallo, jonka perässä pelaajat juoksevat menisi jompaankumpaan maaliin. Katson jalkapallon MM-kisoja telkkarista suorana lähetyksenä. Veljeni pelasivat jalkapalloa. Heidän harjoituksiaan tai otteluitaan en käynyt koskaan katsomassa. En pitänyt nurkissa lojuvista treenikasseista enkä hikisistä treenikamoista.  Olin yli 20-vuotias kun seisomapaikoilla seurasin jalkapallomaaottelua Helsingin Olympiastadionilla.   Välillä yritin kysyä ystäviltäni, joiden matkassa olin tullut otteluun, mitä kentällä oikein tapahtuu. Mistä tulee paitsio, miksi jotakuta rangaistaan, mistä tulee rajaheitto? Kaverit kehottivat ystävällisesti minua olemaan hiljaa. Kysymykseni häiritsivät heidän katsomistaan. L

Esikoistaan odottava nuori nainen pohti milloin naisen mummugeeni putkahtaa esiin. Tarkkaa ajankohtaa en osaa määritellä. Geenini on ollut käytössä niin pitkään. Olin lapsena ”huono syömään”. Söin hyvin vähän enkä olisi halunnut syödä kaikkia ruokia. Mutta lautanen oli syötävä tyhjäksi, ennen sitä ei saanut poistua pöydästä. Vietin yhden talvisen sunnuntai-iltapäivän pöydän alla. En halunnut syödä tillilihaa ja koska pöydästä ei saanut poistua ennen kuin lautanen oli tyhjä, päätin siirtyä tuolilta pöydän alle. Tulkitsin että näin ollen en poistunut pöydästä. Vieraitakin tuli, mutta eivät he minua häirinneet. Päätin odottaessani ensimmäistä lastani, etten pakota häntä syömään mitään. Ei häntä tarvinnutkaan pakottaa, hänelle kelpasi kaikenlainen syötävä. Kuopus oli erilainen. Hänen ruokavalionsa oli hyvin rajallinen: keitettyjä perunoita, appelsiinimehua, kurkkua, mandariinia ja hapankorppuja. Ylä-asteella hänelle kelpasi ruoka kuin ruoka. Joten kyseessä oli ollut vain tilapäin