Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Kom-Teatterin huikea Veriruusut

Kuva
Kom-teatterin huikea Veriruusut Vuosi 1918 on teatterikevääni päällimmäinen teema. Tampereella näin Tampereen Teatterin 1918 Teatteri taistelussa ja Työväen Teatterissa Tytöt 1918. Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä menee täysille katsojille Suomen hauskin mies.  Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918 perustuu Anneli Kannon romaaniin Veriruusut. Samasta romaanista on tehty  näytelmä myös Helsingin Kom-teatteriin. Ohjaaja Lauri Maijalan johdolla eletään ja ollaan keskellä todellista luokkataistelua Valkeakoskella.   Nuoret tytöt eivät halua jäädä sivusta katsomaan miten työväenyhdistyksen väki ryhtyy ajamaan työväen asiaa. Näytelmän tunnelma on huikea. Paperitehtaan koneet jauhavat, taistelulaulut kaikuvat, nuoret rakastuvat ja ihastuvat, vanhempi väki epäilee ja pelkää jo etukäteen pahinta.  Tyttöjen tie sotilaaksi alkaa housuista. Niiden jalkaan vetäminen on iso asia. Onneksi Hilja osaa ommella ja hänellä on ompelukonekin - Singer. Kun sotilaan ulkoasu on sa

Verikokeen otto: simputusta vai palvelua

Minulla on nälkä ja minulla on jano ja minua paleltaa. Ympärilläni on kymmeniä, hiljaisia ihmisiä. Osalla takki päällä, osalla lapsi pyörimässä jaloissa, osaa nojaa rollaattoriin, osa seisoskelee seinään nojaten. Kukaan ei puhu toisilleen mitään. Valotaululla numerot ja nuolen suunnat vaihtelevat. Kello on aamulla puoli kahdeksan. Emme ole metrossa, bussissa emmekä junassa menossa töihin tai kouluun. Olemme HUS Labin näytteenottopaikassa Leppävaarassa. Ovet on avattu 7.05 – jotta ei tarvitse seisoa kylmässä ulkona ja toiminta on alkanut 7.15. Siinä vaiheessa kaikki istumapaikat, joita on kymmeniä, ovat täynnä ja numeroita on revitty numerokoneesta myös kymmeniä. Tuntiin on otettu vastaan vasta yksi asiakas siitä numerosarjasta, josta minulla on numero 30. Ensin pääsevät ne joilla on varattu vaikka. En ole voinut varata aikaa netistä. Olen sopinut ns. puhelinajan lääkärille. Aika on aikaisemmin kuin ensimmäinenkään vapaa labra-aika. On siis jonotettava ja odotettava. Paha o

Sudenmorsian Teatteri Avoimissa Ovissa

Kuva
Koskettava Sudenmorsian Aino Kallaksen Sudenmorsian (vuodelta 1928) on monikerroksinen pienoisromaani. Se on ylitystylaulu Hiidenmaan luonnolle, se on suuri tarina rakkaudesta, se on kannanotto naisen vapautumisesta, se on merkillinen yhdistelmä tarua ja totta. Kansantarinoista tuttu tarina sudeksi muuttuvasta ihmisestä on kiehtonut mieliä aina. Sudenmorsiamen dramatisoinut ja ohjannut Heini Tola on tavoittanut esityksessä upeasti Aino Kallaksen kirjan hengen. Teatteri Avoimien Ovien pienehkö näyttämö ja teatteritila   värisee, ulisee ja hapisee Suvi Isotalon musiikista. Musiikki jo sinänsä kertoo koko tarinan ja vie kertomusta eteenpäin upeasti. Katsoja on keskellä väkevää tarinaa. Tarinaa, joka on samalla kertaa kaunis ja ruma. Maija Anderssonin Aalo on rohkea ja kuitenkin hyvin haavoittuva nainen. Hän uskaltaa kuunnella sisäistä ääntään ja jopa hyljätä lapsensa. Aalo rakastaa ja ei rakasta miestään metsänvartija Priidikkiä. Miehen jättäminen kokonaan ei onnistu. Mutta

Syyssonaatti ja Suomen hauskin mies

Kuva
Teatterikevät etenee kohinalla Tampereen 1918 -aiheisten näytelmien jälkeen ensin oli tarjolla muutakin aikakautta, kunnes muutaman päivän jälkeen oli taas aika palata vuoteen 1918.  Espoon Syyssonaatti  Espoon Kaupunginteatterin Syysonaatti on yhtä mukaansa tempaava ja ilmapiiriltään ahdistava kuin esikuvansa Ingmar Bergmanin elokuva.Menestynyt konserttipianisto (uhkea Satu Silvo) tulee tyttärensä luokse vierailulle tyttären kutsumana. Äiti ja tytär eivät ole tavanneet seitsemään vuoteen. Liioin äiti ei ole nähnyt sairasta tytärtään, joka myös asuu pappilassa.  Välittömästi äidin saavuttua alkaa välien selvittely. Tytär Eva (loistava Leena Pöysti) ei ole etukäteen ymmärtänyt minkä tunteiden vyöryn äidin tapaaminen aiheuttaa. Eva on kertonut miehelleen (ehkä liiankin jyhkeänloinen Carl-Kristian Rundman) ettei hän rakasta tätä. Rakkaudettomuus on malli äidiltä. Eva on aina janonnut äidin rakkautta ja arvostusta, saamatta sitä koskaan. Syyssonaatti etsii vastausta s

1918 ja Tampereen teatterit

Kuva
Tampereen Teatterissa taistellaan rohkeasti Tampere oli keskeinen paikka vuoden 1918 sisällissodassa. Kaupunki jäi sodan alkaessa punaisten käsiin. Tampereen Teatteri oli perustettu 1904 ja helmikuussa 1913 Teatteritalo vihittiin juhlavasti käyttöön. Viiden vuoden kuluttua Teatteritalo on Tampereen punaisten tärkeä tukikohta. Sen ravintolasta käsin muonitetaan niin kaartilaisia kuin venäläisiä sotilaita. Sokkeloinen teatterirakennus tarjoaa monenlaisia piilopaikkoja.   Tampereella molemmat kaupungin isot teatterit ovat tarttuneet vuoden 1918 sisällissodan tarjoamaan aineistoon. Tampereen Teatteri on valjastanut suuren osan henkilökunnastaan mittavaan hankkeeseen. Lisäjoukkoja on saatu Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijoista. Eeva-Elina Lyytikäinen on historiantutkija Tuomas Hopun kanssa kirjoittanut koskettavan ja hienon näytelmän 1918 Teatteri Taistelussa.   Aloitin eläytymisen vuoden 1918 tapahtuminen Tampereen Teatterin tunnin mittaisella Teatterikierros 191

Sairaalapotilaan omaisen osan pimeämpi puoli

PAREMPI HEITTEILLÄ LÄHEINEN KUIN POTILAS Vanhan miehen vaimolle tai vanhan naisen miehelle on luvassa kaksi roolia. Joko hänestä tulee puolisonsa omaishoitaja tai läheinen, joka käy katsomassa/hoitamassa puolisoaan hoitolaitoksessa. Omaishoitaja hoitaa tehtäväänsä 24/7. Läheisen roolissa ollaan vain pari kolme tuntia päivässä. Omaishoitajan tukena kodissa saattaa käydä useammankin kerran päivässä kotihoidon henkilökuntaa. Yksin asuvaan vanhukseen verrattuna omaishoitajan kanssa asuva hoidettava on vahvoilla, koska kotihoidon hoitoa valvoo ja tukee myös toinen silmäpari. Läheinen joutuu hoitokodissa tai sairaalassa kasvokkain lukuisien hoitohenkilökuntaan kuuluvien kanssa. Nykyisin kaikilla hoitolaitoksilla on toimintansa tukena hienot visiot ja strategiat. Omaisiakaan ei näissä julistuksissa ole unohdettu. Useimmiten kerrotaan, että arvostamme läheisten osallistumista hoitoon ja hoivaan. Olen saanut läheiskokemusta viimeisten kuukausien aikana useammasta hoitopaikast