Verikokeen otto: simputusta vai palvelua
Minulla on
nälkä ja minulla on jano ja minua paleltaa. Ympärilläni on kymmeniä, hiljaisia
ihmisiä. Osalla takki päällä, osalla lapsi pyörimässä jaloissa, osaa nojaa
rollaattoriin, osa seisoskelee seinään nojaten. Kukaan ei puhu toisilleen
mitään. Valotaululla numerot ja nuolen suunnat vaihtelevat. Kello on aamulla puoli
kahdeksan.
Emme ole
metrossa, bussissa emmekä junassa menossa töihin tai kouluun. Olemme HUS Labin
näytteenottopaikassa Leppävaarassa. Ovet on avattu 7.05 – jotta ei tarvitse
seisoa kylmässä ulkona ja toiminta on alkanut 7.15. Siinä vaiheessa kaikki
istumapaikat, joita on kymmeniä, ovat täynnä ja numeroita on revitty
numerokoneesta myös kymmeniä.
Tuntiin on
otettu vastaan vasta yksi asiakas siitä numerosarjasta, josta minulla on numero
30. Ensin pääsevät ne joilla on varattu vaikka. En ole voinut varata aikaa
netistä. Olen sopinut ns. puhelinajan lääkärille. Aika on aikaisemmin kuin
ensimmäinenkään vapaa labra-aika.
On siis jonotettava
ja odotettava. Paha olo lisääntyy koko ajan. Niin käy muillekin. Useimmat ovat
tulleet paikalle syömättä ja juomatta. Sieltä täällä kuuluu ääneen lausuttu
kysymys, miten tämä voi olla näin kankeaa.
Hoitajat ovat
ystävällisiä ja kärsivällisiä ja toivottavat hyvää päivän jatkoa. He tekevät
parhaansa ja ihmettelevät myös järjestelmän toimimattomuutta.
Meitä leppävaaralaisia hämmentää, jopa hieman pelottaakin. Asukkaita tulee uusien talojen myötä lisää. Sote ei palvelujen saatavuutta ratkaise. Mutta verikokeita ja näytteitä tarvitaan
Kommentit
Lähetä kommentti