Kun koronavirus tuli lähelle
Tuijotan lasittunein silmin tv-ruutua. Tuntuu että ääni, joka kertoo koronavirukseen kuolleiden määristä, tarkemmin missä sairaalapiirissä, oliko vanha vai nuori, tulisi hyvin kaukaa. Ihan kuin tieto ei koskettaisi minua. Mutta se koskettaa. Yksi virukseen menehtyneistä on yhdistystoverini, naapureitteni äiti ja anoppi, heidän lastensa mummi ja aika tuore isomummi. Tunnen hänen miehensä ja toisen poikansa. Olen tuntenut heidät kaikki vuosikausia, kymmeniä. Voin jakaa monen kanssa muiston iloisesta, ystävällisestä ja uteliaasta ihmisestä. Hän piti laulamisesta, oli aina innokas lähtemään teatteriin, näyttelyihin, museoon ja retkille. Silloin tällöin tapasimme lenkillä. Teatteriretkellämme näin hänet viimeisen kerran. Olimme tehneet matkan teatteriin kimppakyydillä eli meitä oli ollut sairastuneen kanssa monta henkilöä samassa bussissa. Kun tieto korona-tartunnasta tuli, oletin että nyt ei enää selvitetä kenen kanssa sairastunut on ollut tekemisissä eikä testeihinkään enä