Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2024.

Helsingin Kaupunginteatterin Forever Young

Kuva
Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä saa Forever Young -musiikkikomediassa vahvistusta väitteelle, että tiikeri ei pääse raidoistaan. Esityksessä Arena-näyttämö on muutettu näyttelijöiden ja tanssijoiden vanhainkodiksi. Ja mitäpä muuta vanhainkodin asukkaat haluaisivat tehdä kuin esiintyä. Kodin johtajatar (Vappu Nalbantoglu) ei paljon piittaa asukkiensa harrastuksista, riittää kun hän saa esitellä omia avujaan vetäessään jumppatuokiota asukkaille. Onhan se kliseistä kun alaikäiset näyttelijät esittävät ”puolihöperöisiä” vanhainkodin asukkeja kaikkine kommervenkkeineen ja hassutuksineen. Olen seurannut vuosia hoitokoti-elämää ja Arena-näyttämöllä meno oli juuri sellaista mitä olen monta kertaa nähnyt ja kokenut. Heikki Sankari on ohjannut Erik Gedeonin – ensi-ilta ollut jo vuonna 2010 – näytelmästä hauskan esityksen, jonka kantavana voimana on näyttelijäjoukon esittämä musiikki. Pianisti Tuomas Kesälän johdolla siirrytään laulusta toiseen. Kaiken kruunaa Mikko Vihman potp