LM-Mummin maailma

  Fannyn ja Alexanderin tarina on tuttu Ingmar Bergmanin elokuvasta vuodelta 1982. Seuraavana vuonna katselimme Ekdalin suvun tarinaa tv-sarjasta. Paavo Westerberg on rohkeasti tarttunut Bergmanin tekstiin ja loihtinut siitä Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ihastustuttavaa ja koskettavaa teatteria. Loistavien näyttelijöiden lisäksi on tarvittu Antti Mattilan taianomainen lavastus, Sanna Salmenkallion säveltämä musiikki ja äänisuunnittelu, Anna Sinkkosen puvustus ja William Ilesin huikean hienot valot. Ensimmäisessä näytöksessä saimme olla mukana Ekdalien joulunvietossa, seurata intohimoista keskustelua teatterista ja surra Fannyn (Elena Leeve) ja Alexanderin (Olavi Uusivirta) isän (Pekka Huotari) kuolemaa. Minä monen muun katsojan tavoin tiesin mitä tapahtuu, kun lasten äiti Emilie (Anna-Maija Tuokko) suostuu kopean piispan (Eero Aho) puolisoksi. Emilie perustelee avioliittoaan yksinäisyydellään. Lasten kohtalosta hän ei voinut etukäteen tietää, ehkä kuitenkin aavi

Minä olen huono vaimo ja paha ihminen. Määritteet tupsahtivat niskaani kun professori, emeritus eli eläkeläinen Jaakko Valvanne kertoi Helsingin Sanomissa mitä hän ajattelee muistisairaiden omaisista. Ennen kaikkea me, joiden omainen on hoitokodissa, olemme itsekkäitä, koska emme halua hoitaa muistisairasta omaista itse. Vielä vaarallisempia ja pahempia olemme jos omaisemme on sijoitettu hoitolaitokseen vastoin tämän tahtoa eli olemme rikkoneet muistisairaan itsemääräämisoikeutta.   Yli viisi vuotta olen ollut hoivakodissa olevan muistisairaan vaimo. Syvästi muisti- ja muullakin tavalla sairas läheiseni oli lääkärien diagnoosin mukaan vaaraksi itselleen. Kotiin palaamisesta sairaalajakson jälkeen ei edes keskusteltu. Kerroin miestäni hoitavalla lääkärille tutun lääkärin kertomasta muistisairaan vaimon elämästä. Nainen nukkui ulko-oven eteen levitetyllä patjalla, jotta mies ei yöllä pääsisi ”karkaamaan”. Sinä nukkuisit seisaltaan, arveli lääkäri minulle. Valvanteen määritelmän mukaa

Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta kestäneen taipaleen juhlanäytelmä on Esa Leskisen kirjoittama ja ohjaama Ensimmäinen tasavalta. Näytelmä on kunnianosoitus Suomen ensimmäiselle presidentille J.K. Ståhlbergille ja hänen aikalaistensa sitkeälle työlle demokratian juurruttamisesta maahamme. He loivat Suomesta oikeusvaltion. Ståhlberg oli osallistunut monella tavalla venäläistämisen vastustamiseen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Ensi vaikutelma näytelmän edetessä on, että eihän tässä kerrota mistään uusista asioista. Mutta kun näytelmä etenee, on pakko todeta, että kerrotut asiat eivät ole sinänsä uusia, mutta tapa millä ne yhdistetään ja millä tavalla mitäkin käännettä ja tapahtumaa painotetaan. Tästä kaikesta syntyy mielenkiintoinen ja monia oivalluksia katsojalle tarjoava näytelmä. Näytelmän voi myös kokea oppituntina itsenäisen Suomen synnystä ja sitä seuranneista vuosista. Moni lukion ja miksei ylläasteenkin historian opettaja varmasti haluaisi että oppilaiden pitäisi nä

Ryhmäteatterissa Anna Krogeruksen kirjoittamassa ja Laura Jäntin ohjaamassa Vaelluksessa pienen seurakunnan työyhteisön tavoitteena on Lapissa tehtävällä vaelluksella virkistyä ja saada eväitä uusien tavoitteiden omaksumiseen. Matkalla ovat mukana omasta asemastaan epävarma kirkkoherra (Pihla Penttinen), ahdasmielinen ja kaiken tietävä kappalainen (Robin Svartström), omiin oloihinsa vetäytyvä suntio (Minna Suuronen), pomoa myötäilevä nuorisotyöntekijä (Santtu Karvonen) ja vt. kanttori, kirkkoherran luuseri-veli (Lassi Alhorinne). Matkalla on mukana myös seurakuntayhtymän työnohjaaja (Sari Mällinen). Hänen tehtävänsä on yhteishengen luomisen lisäksi myös valmistaa mukana olijat tulossa oleviin piispan tarkastuksessa paljastettaviin uudistuksiin.    Kaikki tuntuu menevän pieleen jo alusta alkaen. Työnohjaaja ei saa minkäänlaista otetta seurueeseen. Kukaan ei innostu Marjutin mielikuvaharjoituksista. Jokainen on linnoittautunut omiin asemiinsa. Kirkkoherra haluaa että heidän retkensä on

Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä Minä valitsin sinut -näytelmässä kaksi nuorta naista etsii elämälleen pysyvää suuntaa, löytää sen, kadottaa välillä ja päätyy tilanteeseen, missä on tehtävä siihenastisen elämän suurimmat ratkaisut. Näytelmä perustuu Laura Lehtolan samannimiseen romaaniin. Lehtola on yhdessä Milja Sarkolan kanssa muokannut kirjasta puhuttelevan näytelmän. Milja Sarkolan ohjauksessa kahden naisen tarinasta kasvaa moniulottoinen näytelmä siitä miten suhtautumisemme   kahden naisen rakkauteen ja ylipäätään sateenkaariperheisiin on muuttunut. Näytelmän alussa arka, mutta kunnianhimoinen Kauppakorkeakoulussa opiskeleva Elisa (Misa Lommi) saa opiskelija-asunnossa asuintoverikseen kirjallisuuden opintojensa kanssaan pitkään askaroineen räväkän Saaran (Wenla Reimaluoto). Vähitellen naiset löytävät toisensa. Mutta perheen perustamisen tiellä on monia esteitä. Elisan vanhemmat huolehtiva ja hössöttävä äiti (Kaisa Torkkel) ja omissa maailmoissaan työkalupakk

Teatteri Jurkan Hirvimetsässä isä on päättänyt opettaa poikansa hirven kaatajaksi. Miehissä lähdetään metsästämään. Poikaa kiinnostaa metsässä liikkuminen ja luonto, isää saalis. Vaikka isä ei selvästikään ole ollut tähänkään asti loistava metsästäjä, hän ei piittaa siitä, vaan on päättänyt siirtää miehisen tavan pojalleen. Metsästyksen ohella isällä on oivallinen tilaisuus jakaa elämänohjeita pojalleen.   Mutta mikään ei menekään isän suunnitelmien mukaan. Miesten välille ei synny yhteisymmärrystä. Isä joutuu jopa parkaisemaan epätoivoissaan pojalleen: ”Miten sinusta on tuollainen tullut?” Elli Salon teksti on osuvaa, napakkaa, koskettavaa ja ajoittain räväkkää, mutta myös herkkää. Herkät hetket koetaan kun huoneteatterin pieneen tilaa tulee kaunis hirvi (iki-ihana Kristiina Halkola). Miehisen äherryksen keskelle tulee suvantovaihe, kun hirvi esittää runollisia, kauniita ajatuksiaan. Ärhentelevä isä (loistava Timo Torikka) ja poika (upea Markus Järvenpää) eivät kohtaa toisiaan mil

Tampereen Työväen Teatterin Momentum 1900 musikaali tarjoaa tuhdin tietopaketin suomalaista taidemaailmasta ja poliittisesta ilmapiiristä vuonna 1900. Musikaalissa valmistaudutaan Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn. Suomen paviljongin rakentajat joutuvat kaiken aikaa tasapainoilemaan Venäjän tsaarin ja hänen ”vahtikoiransa” ruhtinas Tenishevin ohjeiden kanssa. Suomessa on alkanut ensimmäinen sortokausi ja venäläistämispolitiikkaa on kiristetty. Oman osaston saaminen maailmannäyttelyyn on iso saavutus Venäjän vallan alaiselle Suomelle. Taiteilijoiden tavoitteena on nostaa Suomi kansakuntana koko maailman tietoisuuteen.   Pariisiin musikaalissa johtavat seinille heijastetut valokuvat Pariisista ja Suomen osastosta, jossa omaa osuuttaan eli omien töittensä ylöspanoa ovat vahtimassa Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela. Paviljongin suunnittelijoista on paikalla Eliel Saarinen (Juha Matti Koskela). Näytelmän kertojana tai paremminkin seremoniamestarina on kuvanveistäjä Ville Va

Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, aavikon kuningatar täyttää ennakko-odotukset ja osin myös ylittää ne. Luvassa oli bilemusikaali. En ole ollut koskaan bilettäjä, en edes viime vuosisadalla. Priscillan bileet ovat äänekkäitä, värikkäitä, yllätyksellisiä ja erilaisten ja eriväristen valojen uskomatonta leikkiä - kaiken kaikkiaan huikeita. Samuel Harjanteen ohjaamassa musikaalissa on aina vahvana mukana tarina ja melkein voisi väittää sanoma. Priscilla kertoo kolmesta taiteilijasta – heistä kaksi drag queeniä ja yksi transnainen, jotka töiden puujttuessa yhdistävät voimansa ja taitonsa ja lähtevät huonokuntoisella bussilla valloittamaan Australiaa. Stephan Elliottin ja Allan Scottin käsikirjoittama musikaali perustuu 1994 ensi-iltansa saaneeseen Stephan Elliottin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan. Kaupunginteatterin esityksen ovat suomentaneet Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen, koreografian on tehnyt Gunilla Olsson-Karlsson ja kapellimestarina on Eeva Kontu.    Kaikki ei

Nyt tämän esityksen tekijät: näyttelijä-ohjaajat Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama sekä Kansallisteatterin dramaturgi Eva Buchwald sekä ohjaaja Linda Wallgren ovat saaneet tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon !!!! Näin heti esityksen jälkeen: Olisi pitänyt ottaa käsineet mukaan Kansallisteatterin katsomoon kun näyttämöllä esitettiin näytelmää Aleksis Kivi. Tavan takaa oli tarvetta taputtaa Timo Ruuskaselle ja Tuukka Vasamalle, harmonikka-taiteilija Niko Kumpuvaaralle tai Avanti!-jousikvartetin soittajille. Red Nose Companyn kaksi klovnia Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen) kertoivat kahdessa ja puolessa tunnissa kaiken Aleksis Kiven tuotannosta ja elämästä. Ainutlaatuisen hienolla tavalla he valloittivat suuren näyttämön toista parvea myöten täpötäyden katsomon. Ei kosiskellen vaan luontevasti ja lämpimästi.                                  Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama - kuva Tero Ahonen Esityksen käsikirjoituksesta vastaavat esittäjien lisäksi Eva Buchwald ja Linda Wallgen,

Toisilleen kipakasti naljaileva iäkäs aviopari, vuosikausia kotoa poissa pysynyt tytär, teini-ikäinen poika, kuikkien äänet ja loppukesän satoisa luonto. Kaiken yllä leijuu haikeus kesän loppumisesta ja sen ohella myös tieto oman elämän rajallisuudesta. Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämöllä tämä kaikki ja paljon muuta Ernest Thompsonin 1979 kirjoittamassa näytelmässä Kultalampi. Kultalampi on tuttu elokuvasta ja näytelmää on esitetty monissa eri teattereissa. Tarinan ajattomuus ja koskettavuus eivät ole kadonneet tai menettäneet merkitystään. Kultalammen keskeisissä rooleissa loistavat Areena-näyttämöllä Ethelinä Heidi Herala ja Normanina Juhani Laitala. Ethel kantaa huolta miehensä horjuvasta terveydestä ja yrittää suhtautua ymmärtäväisesti tämän muistihäiriöihin. On tulossa Normanin 80-vuotispäivät ja pariskunnan ainoa tytär on kahdeksan vuoden tauon jälkeen luvannut tulla käymään Kultalammella. Hän saapuu ja hänellä on mukanaan uusin miesystävänsä ja tämän 13-vuotias p

 Katri Vala oli minulle niin kuin monelle muullekin 1960-luvun kirjallisuuden opiskelijalle Tulenkantajiin kuuluva runoilija. Kirjahyllyssä on Katri Valan Kootut runot (WSOY 1945), Kerttu Saarenheimon Katri Vala – aikansa kapinallinen (WSOY 1984) ja uusimpana Minna Maijalan Katri Vala, Kulkuri & näkijä (Otava 2021, 414 s.). Nyt Katri Vala -kokoelmaan kuuluu myös Hanna Rytin & Cécile Orblinin näytelmä Vala!. Esitys on syntynyt Tampereen Työväen Teatterin residenssissä. Näin Hanna Rytin ohjaaman esityksen Espoon Kaupunginteatterissa, joka myös on näytelmän toteuttamiseen osallistunut osapuoli. Apurahojakin on saatu useammalta taholta, vaikka näytelmän alussa Laura Hänninen, toinen näytelmän esittäjistä väittää imurointinsa lomassa katsojille, että esityksestä ei ole korona-aikana tullut mitään. Onneksi hänestä ei tullut näyttelijän työtä jättänyt siivooja. on. Näytelmän käsiohjelmassa kerrotaan, että näytelmätekstin kommentoija ja historiallinen neuvonantaja on Minna Maijala

Faust ei ole taruolento. Se selviää Vallilan Kansallisteatterin Faust-näytelmän käsiohjelmasta. Mutta sillä ei   ole väliä, kun keskellä huikeaa teatteriesitystä yrittää pysyä ”kärryillä” mitä tässä juuri on tapahtumassa. Ohjaaja Anne Rautiainen joukkoineen on luonut Vallilan entisen konepajan näyttämölle erityislaatuisen   maailman omanlaisine ihmisineen ja olentoineen. Näytelmä perustuu Johann Wolfgang von Goethen kahteen näytelmään, vanhin niistä on vuodelta 1808 ja toinen vuodelta 1932, se julkaistuun vasta Goethen kuoleman jälkeen. Ensimmäisen kerran Faustista kerrotaan 1587 Frankfurt am Mainissa anonyymisti julkaistussa teoksessa ”Kuuluisan tietäjän ja henkien manaajan, tohtori Johann Faustin tarina, kuinka hän myi itsensä paholaiselle sovituksi määräajaksi; mitä ihmeellisiä seikkailuja hän näki, koki ja itse alulle saattoi tuona sopimuskautena aina siihen hetkeen saakka, kun hän viimein sai ansaitsemansa palkan”.   Faustin liitto Mefistofeles- paholaisen kanssa sai uudelleen s

Moni meistä muistaa Kyllikki Saaren selvittämättömän surman vuodelta 1953. Nuori nainen katosi iltayöllä pyöräillessään kotiin hartaustilaisuudesta. Asiaa on tutkittu ja vatvottu, siitä on kirjoitettu kirja toisensa jälkeen. Kaikkia nuoren naisen henkeä uhanneita tapauksia on verrattu Saaren kuolemaan. Tamperelainen Jussi Kylätasku kirjoitti näytelmän Runar ja Kyllikki 1974. Sen pohjana olivat Kyllikki Saaren murha sekä Tulilahden kaksoismurha 1959. Kom-teatterissa nähdään nyt hyvin erilainen ja hyvin hurja ja hyvin koskettava Runar ja Kyllikki. Ohjaaja Lauri Maijala on kääntänyt näytelmän roolit ylösalaisin. Jokaista miesroolia näyttelee nainen ja jokaista naisroolia mies. Erityisesti naiset miesten rooleissa ovat oman aikansa ja vielä tämänkin ajan armottomia tosikoita, roolinsa vankeja. Perisuomalainen mieshän ei puhu eikä pussaa. Humalapäissä voi tehdä ihan mitä vaan, niin kuin tekee näytelmässä Kyllikin isä – loistava Satu Silvo. Silvon jokainen ele ja ilme on tarkoin harkittu

  Kansallisteatterin Omapohjan Ikuisessa paluussa tutustutaan mieheen, jonka elämässä rutiinit ovat hallussa ja elämän tärkeintä sisältöä. Näytelmä on syntynyt ohjaaja Janne Reinikaisen ja pääosan esittäjän Petri Mannisen yhteistyönä. Reinikainen on luonnehtinut näytelmää ”pieneksi suureksi näytelmäteokseksi”.   Keski-ikäinen mies yksin tyylikkäässä kodissaan suurien lasi-ikkunoiden takana. Mikään ei miehen elämässä ole yllätyksellistä. Aamulla ylösnousun jälkeen kaikki tapahtuu tietyssä, joka aamu toistuvassa järjestyksessä. Vaatteet saattavat olla eri kuosia eri aamuina, mutta samasta vaatetangosta päälle tempaistua, toisena aamuna sukka voi olla musta, toisena viinipunainen. Vuode on sijattava joka aamu samassa järjestyksessä, torkkupeitto viikattava vuoteen päälle samanlaisilla viikkauksilla ja tyynyt heitettävä huolettomasti, mutta samalla huolellisesti samaan asentoon kuin eilen. Ainoa side ulkomaailmaan on videopuh elu. Sitä varten on pukeuduttava ja irrotettava itsensä ahdi

T eatteri Avoimissa Ovissa ollaan Marian tunnustus -näytelmässä pienessä vankikopissa. Maria, inkeriläinen emäntä on Stalinin puhdistuksissa luokiteltu kulakiksi, hänet on vangittu ja häntä kuulustellaan. Tuomio Siperiaan katkottamisesta on vääjäämätön. Maria päätyy pakkotyöhön Siperiaan kultakaivoksille vuosikausiksi. Jo ennen Marian vangitsemista hänen miehensä on viety eikä Maria tiedä miehestään mitään. Marian kaksi pientä lasta menehtyy matkalla Siperiaan ja kolmas syntyy Siperiassa mutta menehtyy myös. Siperiaan karkotetut inkeriläiset vapautettiin 1947, mutta he eivät saaneet palata kotiseudulleen. Maria päätyy Petroskoihin. Avoimien Ovien johtajan Hanna Kirjavaisen kirjoittama näytelmä on odottanut ensi-iltaa yli vuoden. Ja nyt se on monelta osin ajankohtaisempi kuin valmistuessaan. Kirjavainen on myös ohjannut näytelmän. Marialla on näytelmän käsiohjelman mukaan ”oikea esikuva”. Marian rajun elämänkohtalon kertomista pehmentää hänen suhtautumisensa luontoon ja eläimiin. pu

Kansallisteatterin William Shakespearen Hamletin käsiohjelman kannessa ja mainoksissa on kolmen päähenkilön kuvan päällä osittain nähtävissä teksti ”Maailma on sijoiltaan”. Näytelmän tekeminen on alkanut yli vuosi sitten ja nyt Shakespearen ajatus pitää enemmän kuin hyvin paikkansa. Sijoiltaan on monella tavalla Hamletkin. Tarjolla ei ole tavanomaista pääkalloon tuijottavaa onnetonta sankaria, joka mumisee vuorosanansa teatraalisessa asennossa ja vaihtaa kalloa kädestä toiseen. Vaikka näytelmän nimiroolissa on kovan luokan rock-muusikko, näyttelijäkoulutuksen saanut Olavi Uusivirta ei esitys ole pelkkää rokkia. Mutta musiikki on voimakkaasti mukana kaiken aikaa. Hamletin ystävä Horatio on Uusivirran bändin huikea kitaristi Timo Kämäräinen, jonka käsialaa on valtaosa esityksessä kuultavista biiseistä. Esityksen on ohjannut Samuli Reunanen, joka on tehnyt sovituksen yhdessä Aina Bergrothin kanssa. Mitään olennaista ei ole tiputettu pois, kaikki vain kerrotaan ja esitetään railakkaast

  Helsingin Kaupunginteatterissa ei ole turhaan tehty näytelmää Hiljaiset sillat. Me olemme lukeneet Robert James Wallerin ihanan rakkausromaanin ja nähneet sykähdyttävän Clint Estwoodin elokuvan. Ohjaaja Liisa Mustonen on yhdessä Ari-Pekka Lahden kanssa dramatisoinut romaanin pohjalta pakahduttavan ja kauniin näytelmän.   Valokuvaaja Robert Kincaid tupsahtaa iowalaisen maatalon emännän elämään yllättäen. Mies saapuu rämisevällä avolava-autollaan talon pihalle ja kertoo eksyneensä. Hän etsii Rosemanin katettua siltaa. Robertin on määrä kuvata silta National Geographiciin. Maatalon isäntä ja lapset ovat lähteneet maatalousnäyttelyyn ja perheen äiti on jäänyt neljäksi päiväksi yksin kotiin. Ja nämä neljä yksinäisiksi tarkoitettua päivää muuttavat Francesca Johnsonin elämän täysin. Rakkaus syttyy Robertin (Kari Heiskanen) ja Francescan (Merja Larivaara) välille hiipimällä, toisaalta ensi silmäyksellä, toisaalta hieman salaa ja kuitenkin rytinällä. Intohimoiseksi muuttuvan suhteen kuva

Once -musikaali hurmaa ja ihastuttaa helsinkiläisessä Lilla Teaternissa. Mikä meno, mikä meininki, on pakko huudahtaa. Näyttämöllä on 12 muusikkoa, jotka vaihtavat alinomaa instrumentteja, irlantilaismusiikin soittamisen ohessa ja lomassa tanssivat ja laulavat. Musikaalien tavanomainen rakkaustarinakin on mukana, mutta se saavatko päähenkilöt tsekkiläinen maahanmuuttaja (Emma Klingenberg) ja irlantilainen katusoittaja (Tuukka Leppänen) toisensa on saman tekevää, yhteen hitsattu esitys kaikkine tekijöineen on pääasia. Musikaali esitettiin alunperin ruotsinkielisenä ja nyt suomenkielisenä.  Lilla Teaternin uusi johtaja Jakob Höglund on kertonut, että hän haluaisi tehdä teatterista pienten musikaalien esittäjien. Once on ensimmäinen Höglundin ohjaama musikaali, myös koreografia on hänen käsialaansa.   Musikaalin on kirjoittanut Edna Walsh, musiikin tekijöinä Glen Hansard ja Markéta Irglová. Tekstin on kääntänyt Reita Lounatvuori ja laulut Hanna Kaila. Musikaali perustuu irlantilaisen John

Olisi pitänyt ottaa käsineet mukaan Kansallisteatterin katsomoon kun näyttämöllä esitettiin näytelmää Aleksis Kivi. Tavan takaa oli tarvetta taputtaa Timo Ruuskaselle ja Tuukka Vasamalle, harmonikka-taiteilija Niko Kumpuvaaralle tai Avanti!-jousikvartetin soittajille. Red Nose Companyn kaksi klovnia Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen) kertoivat kahdessa ja puolessa tunnissa kaiken Aleksis Kiven tuotannosta ja elämästä. Ainutlaatuisen hienolla tavalla he valloittivat suuren näyttämön toista parvea myöten täpötäyden katsomon. Ei kosiskellen vaan luontevasti ja lämpimästi.                                 Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama - kuva Tero Ahonen Esityksen käsikirjoituksesta vastaavat esittäjien lisäksi Eva Buchwald ja Linda Wallgen, joka on myös ohjannut esityksen taiteilijoiden kanssa. Energiset ja iloiset klovnit Mike ja Zin kertoivatkin ylpeänä katsojille että heillä on käytettävissä nyt parhaat mahdolliset resurssit eli kaikki se mitä 150 vuotias Kansallisteatteri

Ryhmäteatterissa kaksi avioparia tapaa kuuden vuoden tauon jälkeen. Tiedossa on tuttua pariskuntien välien selvittelyä. Saksalaisen Roland Schimmelfpenningin Peggy Pickit näkee Jumalan kasvot tuo näyttämölle tutunoloisen kuvion uudella tavalla. Ryhmäteatterissa näytellään ohj R aaja Jarno Kuosan johdolla monella eri tasolla. Aluksi vaati pienen sopeutumisen samojen asioiden katsominen moneen kertaan. Tehokeinoon sopeutui ja ihastui lopulta. Sama asia eri näkökulmista esitettynä, oli joka kerta samoista vuorosanoista huolimatta erilainen.   Toinen pariskunnista (Minna Suuronen ja Jarkko Pajunen) on viettänyt keskiluokkaisen hyvinvoivan perheen elämää tyttärensä kanssa kotimaassaan sillä välin kun heidän ystävänsä (Meri Nenonen ja Robin Svartström) ovat olleet avustustöissä kehitysmaissa. He ovat pitäneet asemapaikassaan huolta yksinäisestä tytöstä, mutta eivät ole voineet tuoda häntä mukanaan, koska tilanne kohdemaassa oli niin sekava, ettei tytön lähtö onnistunut. Keskustelu avust

 Vietämme suuren osan ajastamme kotona. Suomalaiset saavat joka vuosi yli 1,5 miljoonaa vammaa joko koti- tai vapaa-ajan tapaturmassa. Meillä hoidetaan joka vuosi yli 30 000 kotitapaturmassa loukkaantunutta yli 60-vuotiasta henkilöä. Vaaravyöhykkeessä on siis jokainen yli 60-vuotias kotona oleileva. Punainen Risti on huolissaan ikäihmisten turvallisuudesta ja joukko vapaaehtoisia käy kertomassa ikäihmisille mitä kaikkea voisi tehdä, jotta koti ei olisi vaarallinen paikka. Ensin on huolehdittava siitä, että päähenkilö eli minä itse pidän huolta kunnostani ja toimintakyvystäni liikkumalla säännöllisesti, hankkimalla lihasvoimaa jumppaamalla tai kuntosalille, syömällä terveellisesti ja nukkumalla säännöllisesti. Eli viimeistään vanhana on ryhdyttävä elämään terveellisesti ja turvallisesti. Koti on myös muokattava sellaiseksi, ettei siellä kompastu maton reunoihin, kaadu liukkaalla lattialla olohuoneessa tai märällä lattialla kylppärissä, kömmi pimeissä huoneissa etsimässä kadoksissa o