Kultalampi Helsingin Kaupunginteatterissa

Toisilleen kipakasti naljaileva iäkäs aviopari, vuosikausia kotoa poissa pysynyt tytär, teini-ikäinen poika, kuikkien äänet ja loppukesän satoisa luonto. Kaiken yllä leijuu haikeus kesän loppumisesta ja sen ohella myös tieto oman elämän rajallisuudesta.

Helsingin Kaupunginteatterin Areena-näyttämöllä tämä kaikki ja paljon muuta Ernest Thompsonin 1979 kirjoittamassa näytelmässä Kultalampi. Kultalampi on tuttu elokuvasta ja näytelmää on esitetty monissa eri teattereissa. Tarinan ajattomuus ja koskettavuus eivät ole kadonneet tai menettäneet merkitystään.

Kultalammen keskeisissä rooleissa loistavat Areena-näyttämöllä Ethelinä Heidi Herala ja Normanina Juhani Laitala. Ethel kantaa huolta miehensä horjuvasta terveydestä ja yrittää suhtautua ymmärtäväisesti tämän muistihäiriöihin. On tulossa Normanin 80-vuotispäivät ja pariskunnan ainoa tytär on kahdeksan vuoden tauon jälkeen luvannut tulla käymään Kultalammella. Hän saapuu ja hänellä on mukanaan uusin miesystävänsä ja tämän 13-vuotias poika.

Isän ja tyttären nihkeiden välien syy ei oikein selviä. Chelsea (Emilia Sinisalo) lähtee tulevan aviomiehensä (Sauli Suonpää) kanssa matkalle Eurooppaan ja poika jää Kultalammelle. Pojan seura on parasta mitä Normanille on tapahtunut pitkään aikaan. Hän saa kaipaamansa kalakaverin ja pääsee loistamaan omilla taidoillaan. Yksi salaisuus Kultalammen suosioon teattereiden lavalla saattaa olla lapsen mukanaan tuoma toivo kaiken jatkumisesta. Vertti Uusitalo oli hyvin valloittava ja luonteva, päihitti melkein kaikki lavalla olijat.

Näytelmän rytmi oli aika verkkainen. Etenkin alun hieman ripeämpää etenemistä jäi pakostakin kaipaamaan. Esiripun sulkeminen ja avaaminen hämmensi, etenkin kun tuntui ettei lavasteita järin paljon vaihdettu. Mutta saattaa olla niinkin että Kultalampi -näytelmän tunnelma vaatii rauhallisuutta.

Kultalampi on paljon muutakin kuin tarina vanhenevasta pariskunnasta, joka rakastaa toisiaan, mutta on jo jonkin verran kyllästynyt, kun kaikki on aina vain sitä samaa. Lopun pohdinnat kuolemasta ja sen väistämättömyydestä lohduttivat ja kannattelivat koko esitystä. Näytelmästä oli helppo pitää. Verkkaisuus jättikin hyvän olon.    

     

                                                  Heidi Herala ja Juhani Laitala

                                                      Kuva Robert Seger                                   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja