Ryhmäteatterin Peggy Pickit näkee Jumalan kasvot
Ryhmäteatterissa kaksi avioparia tapaa kuuden vuoden tauon jälkeen. Tiedossa on tuttua pariskuntien välien selvittelyä. Saksalaisen Roland Schimmelfpenningin Peggy Pickit näkee Jumalan kasvot tuo näyttämölle tutunoloisen kuvion uudella tavalla. Ryhmäteatterissa näytellään ohj R aaja Jarno Kuosan johdolla monella eri tasolla. Aluksi vaati pienen sopeutumisen samojen asioiden katsominen moneen kertaan. Tehokeinoon sopeutui ja ihastui lopulta. Sama asia eri näkökulmista esitettynä, oli joka kerta samoista vuorosanoista huolimatta erilainen. Toinen pariskunnista (Minna Suuronen ja Jarkko Pajunen) on viettänyt keskiluokkaisen hyvinvoivan perheen elämää tyttärensä kanssa kotimaassaan sillä välin kun heidän ystävänsä (Meri Nenonen ja Robin Svartström) ovat olleet avustustöissä kehitysmaissa. He ovat pitäneet asemapaikassaan huolta yksinäisestä tytöstä, mutta eivät ole voineet tuoda häntä mukanaan, koska tilanne kohdemaassa oli niin sekava, ettei tytön lähtö onnistunut. Keskustelu avust