LM-Mummin maailma

Yksi syy tilata oman paikkakunnan päälehti paperiversiona on monelle kuolinilmoitukset. Ilmoitukset on helpompi lukea paperilehdestä kuin lehden digi-versiosta ja kaikissa digi-lehdissä ei kuolinilmoituksia edes ole. Minkähän takia tuon henkilön ilmoitus on kahdella palstalla ja tuon toisen vain yhdellä palstalla. Ihmettelyni on jatkunut jo pitkän aikaa. Syy selvisi kun olimme laittamassa valtakunnan päälehteen läheisemme kuolinilmoitusta. Olin pitkien sairasvuosien aikana miettinyt miten kerromme surijoista ja minkä olisi muistovärssy. Ryhdyimme täyttämään netistä löytyvää kuolinilmoituksen mallia. Kaikki sujui hyvin. Sitten tuli maksun aika. Niin äiti kuin tyttäretkin parkaisivat yhteen ääneen miten ilmoitus voi maksaa näin paljon. Nopeasti saimme selville että sunnuntaina lehteen saa samalla hinnalla yhden palstan ilmoituksen kuin kahden palstan ilmoituksen arkipäivän lehteen. Olemmeko liian vaatimattomia? Säästämmekö väärässä asiassa? Mitä lukijat ajattelevat kun ilmoitus on

Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön Ei kertonut katuvansa täyttää ja ei täytä sille asettamani suuret odotukseni. Tommi Kinnusen romaani viidestä naisesta, jotka kävelivät Lapin sodan päätyttyä keväällä ja kesällä 1945 Narvikista Kuusamoon, oli huikaiseva lukukokemus. Nyt naiset kävelisivät näyttämöllä, kertoisivat elämäntarinansa, ehkä paljastaisivat mitä olivat Lapsissa tehneet, ystävystyisivät tai ei. Olen nähnyt Susanna Airaksisen ohjaaman Rosa Liksomin tekstiin perustuvan Everstinnan, missä Heidi Herala loisti näytelmän tähtenä. Nyt Heidi Herala on yksi naisista. Naiset olivat hakeutuneet työn perässä saksalaisten palvelukseen ja saksalaisten vetäytyessä Norjaan naiset seurasivat heitä. Kun Saksa antautui, oli Norjassa olevat naiset määrä kuljettaa Osloon ja sieltä edelleen tutkintavankileirille Hankoon. Ensimmäiseksi naisilta on ajattava hiukset pois, se kertoisi ulkopuolisille mitä naisia he ovat. Irene (Heidi Herala), Veera (Ursula Salo), Alli (Aino Seppo), Katr

Asmodeus ja 1313 sielua Helsingin Kaupunginteatterissa on yksi monista Juha Hurmeen taidon näytteistä. Hurme löytää vanhoja, muka jo unohtuneita teoksia ja loihtii niistä silmiemme eteen näytelmän, joka on enemmän kuin ajankohtainen. Nyt löytönä on Runar Schildtin (1888-1925) novelli Asmodeus ja kolmetoista sielua. Tarina perustuu vedonlyöntiin. Asmodeus on Manalassa hyvin arvostetussa asemassa, mutta ei omasta mielestään tarpeeksi tärkeässä. Osoittaakseen erinomaisuuttaan Amodeus lyö vetoa. Minä matkustan Helsinkiin, asetun mihin hyvänsä ja kolmen vuorokauden kuluessa pystyn saamaan tusinan henkilöä säädystä ja asemasta riippumatta testamenttaamaan kirjallisesti sielunsa meille. (Onko tarpeen muistuttaa että Manalassa tusina tarkoittaa kolmeatoista?).   Niin novellissa kuin näytelmässäkin Asmodeus suoriutuu tehtävästään. Hurmeen ohjaamassa näytelmässä ensimmäinen puoliaika tapahtuu vuonna 1913 Helvetissä ja Helsingissä, toinen puoliaika vuonna 2026 Helvetissä ja Lahdessa, mihin

Kuolintodistus, hautaamislupa, uurna, arkku, siunaustilaisuus, saldotodistus, sukuselvitys, ote väestötietojärjestelmästä, testamentti, kuolinpesä, ositus, osinko, perunkirjoitus, uskottu mies, perintövero, perhe-eläke, asunnon arvo, auton hinta.   Mappi täyttyy papereista, joissa on ennestään täysin tuntemattomia termejä. On hoidettava asioita, joista ei tähän mennessä ole juuri tiennyt mitään. Ilman neuvoja ei tarvitse olla. Vaikka pankissa on ikivanha valuuttatili, jonka saldo on kolme euroa, tulee postissa iso pino papereita, joissa neuvotaan miten pitää menetellä, kun läheinen on kuollut. Tietysti siinä sivussa kerrotaan että meiltä on saatavissa apua asioiden hoitamisessa – hinnasta ei puhuta suoraan mitään. Hämmästelin muutama vuosi sitten tuttavaani, joka kertoi tehneensä tarkan suunnitelman hautajaisistaan ja jälkeensä jättävän omaisuuden hoidosta ja jakamisesta. Enää en ihmettele.   Kuoleman seurauksistakin puhutaan ällistyttävän vähän. Läheisensä menettäneet huokailevat