Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2012.

Onneksi on joulukuu

Kuva
Tanskan matka on takana. Oli kiva olla Elisan varaäitinä. Onneksi osaan laittaa ruokaa josta hän pitää. Tonnikalapasta oli uusi tuttavuus ja hyvää oli. Kaipaan tanskalaisia, isoja viinereitä. Hieman helpotti kuin tein eilen ensimmäiset joulotortut. Jääkaapissa on muhimassa hedelmäkakku - se missä on 250 gr sekahedelmiä, 200 gr rusinoita, pähkinöitä, sukaattia ja kirsikoita. Ei ole onneksi heti tuoreeltaan hyvää. Ilahdutti kun Kaisu tuli Karlan ja Kertun kanssa yllättäen katsomaan minua heti torstai-iltana ja tytöt supattivat molemmat korvaani että oli ollut ikävä. Niin minullakin!!! Ja nyt sitten ikävä Elisaa!!!!! Yritän saada jonkinlaista valkeutta aikaan kyntteliköillä - perinteisillä. Eteisessä ollut kynttelikkö ei toiminut Onneksi Sellon Prismasta löytyi uusi ja entisen näköinen. Pimeästä päivästä huolimatta olemme Enskan kanssa lähdössä kipuamaan Malminkartanon mäelle. Olemme käyneet siellä tänä kesänä-syksynä joka viikonloppu kun olemme olleet kotimaisemissa. Enska pa

Orava ja vanha kutomo

Kuva
Taitaa maailmassa olla lukemattomia vanhoja tehdasalueita, joille kuumeisesti etsitään uutta käyttöä. Suomessa niitä on Karkkilassa, Verlassa, Fiskarsissa, Tampereella, Turussa, Kotkassa, Mäntässä ja oikeastaan joka paikkakunnalla. Lyngbyssä on Breden vanha kutomo. Opastaulujen mukaan tehdas kaikkineen on ollut yhdyskunta, jossa on pidetty samalla tavalla huolta työntekijöistä kuin meilläkin. Mitenkähän monta vuosikymmentä menee kun näitä isoja tehdasrakennuksia ja kauniita herrojen asuinrakennuksia on tyhjillään Kiinassa, Malesiassa, Indokiinassa ja kaikkialla siellä missä meidän tavaroitamme nyt tehdään. Tämän aamun uusi tuttavuus oli orava, joka löysi Pokkisen pihalta syötävää hyvin paljon.                                                     Oravalla on erivärinen turkki On ollut piristävää olla uudenlaisessa ympäristössä, käydä ruokaostoksilla monenlaisissa kaupoissa. Breden leipomokauppa oli paras. Viinerit ovat tosiherkullisia eikä sämpylöissäkään ole valittamista. Ole

Kun ei ole puoliturkkia

Kuva
Olin tänään shoppailemassa Lyngbyn keskustassa. Meinasin lähteä pois heti kun olin päässyt ostokadulle. Minun ikäiselläni naisella kuuluu olla täällä puoliturkki. Lämpöasteita oli lähemmäs kymmenen, mutta aamulla oli varmaan lähellä nollaa. Hieno käsilaukku minulla onneksi on. Olimme Elisan kanssa liikkeellä ja näimme hienon laukkukaupan lukitussa kaapissa ihan samanlaisen laukun joka minulla oli mukanani. Elisa kysäisi mitä laukku maksaa. Summa oli euroiksi käänetty 1 000 euroa ja Maarit on käsittääkseni maksanut lahjaksi saamistani Mullberry -laukuista alle 100 euroa.                                                                                                Näkymä työhuoneen ikkunasta tänä aamuna Ostosretkellä jäi käsii Arnoldin kaupasta tuliaisia Karlalle ja Kertulle. Sovitin varmaan yli 10 puseroa, mutta en halunnut yhtäkään valko-mustaa-pinkki-harmaa-raitaista puseroa. Gerry Weberin osastolla oli alennusmyynnissä moni sellainen vaate, jonka olin nähnyt Lempäälässä Idea-

Tanskan maalla ei ole mitään mätää

Kuva
Melkein viikko on vierähtänyt Lyngbyssä, parinkymmenen kilometrin päässä Kööpenhaminasta. Sinne en vielä selviytynyt. Elisa on pitkät päivät koulussa. Nytkin hänellä on lauantaina ja sunnuntaina koululla teatteriprojekti, jossa hän on mukana lavastaja-tiimissä. Lyngbyn keskusta on täynnä merkkikauppoja (Nooa, Nooa: Jackpott, Jack ja Jones, Maasai), siellä on Magasinin hieno tavaratalo ja iso ostokeskus, josta löytyvät kaikki mahdolliset kaupat. Joten ostoparatiisiin on vain kahden kilometrin verran hyvä kävelytietä. Olen jo käynyt siellä monta kertaa - paremmat ruokakaupatkin ovat siellä. Kilometrin päässä on Siwan kaltainen asiallinen, mutta ei valikoimiltaan niukempi. Hämmentävää on tanskalaisissa ruokakaupoissa ei ole meille tuttuja tuotteita. He luottavat omaan tuotantoonsa. Lienee sama salaisuus siinä että monet vaatemerkit ovat kotoisin täältä. Täällä on vielä ruska-aika. "Työhuoneeni" ikkunasta avatuu tällainen näkymä.                                    Sää o
Nyt on saatu meille uudet kunnanvaltuustot ja Amerikalle presidentti. Minulta lipsahti viikkoja sitten Enskalle kysymys ketä sinä äänestät ja tarkoitin USA:n vaaleja. Kävi nopeasti selville että minä äänestän Obamaa ja Enska konservatiivien ehdokasta. Siitä huolimatta me molemmat oletimme, että Romney voittaa. Onneksi niin ei käynyt. Minua kauhistuttaa oikeistolaisten eteneminen kaikkialla maailmassa. Hämmentävältä tuntui eilen illalla katsoa uutisia Ateenan mellakoista. Raivo huonosti hoidettujen asioiden takia on ihmisten mielessä tosisuuri, kun he lähtevät kadulla puolustamaan oikeuksiaan. Me suomalaiset olemme niin "kilttejä" ettei meiltä onnistu edes moinen. Meillä oli eilen kiva ilta Mikon ja Outin kanssa. He ovat asiallisia ja positiivisia nuoria. Outista tulee varmaan hyvä ja lähi- ja terveelliseen ruokaan perehtynyt kokki. Odotan innolla mitä hän tekee ensi kesänä, kun saa koulunsa loppuun. Hän paljasti että ei varmaankaan palaa yliopistolle. Onneksi saimme viera

Pyhäin päivää

Kuva
Eilen leivoin taateli-sydänkakun ja vadelmamuffineita - molemmat uusia, mutta hyvänmakuisia ja kohtuullisen hyvännäköisiä tuttavuuksia. Eilen söimme tanskalaista kalaa ja tänään pronkäristystä - siihen lipsahti liikaa kertaa, mutta ei sitä ollut pakko lapioida lautasella. Nyt olen havaravoinut ja leikannut ylimääräiset ruohotkin pois kadulle menevän tien molemmilta puolilta. Enää on istuttamatta takapihan kukkamaalle kukkasipuleita. Sireeneistä ja jasmiini-pensaasta tulee vielä lehtiä, joten haravoimaan vielä pääsee. Kävin jo perjantaina ensimmäisen kerran Maunulan hautausmaalla viemässä Heikin = Enskan tyttären Minnan pojan = hautapaikalle kynttilän ja tänään kävimme siellä Enskan kanssa. Kävelyä tuli reilut kymmenen kilometriä - oli piristävä retki vaikka kohteena olikin hautausmaa. Heikin muistolaatta on vasemmalla ja lyhdyssä palava kynttilä.  Joku oli ilmeisesti tönäissyt lyhtyä niin että takalasi oli mennyt rikki. Täytyy viedä uusi lyhty velä ennen joulua. Väitetään