Kun ei ole puoliturkkia

Olin tänään shoppailemassa Lyngbyn keskustassa. Meinasin lähteä pois heti kun olin päässyt ostokadulle. Minun ikäiselläni naisella kuuluu olla täällä puoliturkki. Lämpöasteita oli lähemmäs kymmenen, mutta aamulla oli varmaan lähellä nollaa. Hieno käsilaukku minulla onneksi on. Olimme Elisan kanssa liikkeellä ja näimme hienon laukkukaupan lukitussa kaapissa ihan samanlaisen laukun joka minulla oli mukanani. Elisa kysäisi mitä laukku maksaa. Summa oli euroiksi käänetty 1 000 euroa ja Maarit on käsittääkseni maksanut lahjaksi saamistani Mullberry -laukuista alle 100 euroa.

                                           
                                                   Näkymä työhuoneen ikkunasta tänä aamuna

Ostosretkellä jäi käsii Arnoldin kaupasta tuliaisia Karlalle ja Kertulle. Sovitin varmaan yli 10 puseroa, mutta en halunnut yhtäkään valko-mustaa-pinkki-harmaa-raitaista puseroa. Gerry Weberin osastolla oli alennusmyynnissä moni sellainen vaate, jonka olin nähnyt Lempäälässä Idea-Parkissa kun olimme siellä Tiitin kanssa.

Elisa on iloinen kun saa mieleistään ruokaa. Tänään söimme iltaruoaksi nuudelia ja tonnikalapasta-kastiketta - oli hyvää. Nyt eli seitsemän maissa ryhdyn paistamaan pinaattilettuja, jotta Elisa saa niitä huomenna evääksi.



                              Elisalta hoituu keittiön pöydän äärellä syöminen, ohjelmien katselu
                                                  tietokoneelta ja läksyjen lukeminenkin.  

                                                 
                                                  Ei kovin kaukana Pokkisten talosta

Olen nyt ollut täällä viikon ja nyt alkaa tuntua että alan hallita kulkemista ja taloa. Eilen olin sauvakävelemässä hienossa linnan puistossa. Sitten näin viitan yksiraiteisen rautatien vieressa ja päättelin että sitä pitkin pääsee kodin lähelle. Pieni polku oli täynnä pudonneita keltaisia lehtiä, muutama koiran ulkoiluttaja ja lenkkeilijä tuli vastaan. Jyrkkä rinne alaspäin oli ilman suojakaidetta ja rata siinä ihan paljaltaan.

Emme ole ainakaan tanskalaisilta oppineet hurjaa turvallisuuden tarvettamme. Emmekä kyllä osaa olla niin ystävällisiäkään ja hyväntuulisia mitä ihmiset täällä tuntuvat olevan. Hieman hämmentää että Lyngbyn keskustassa on arkena pilvin pimein vanhoja ihmisiä. Ehkä vähän liikaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku