Orava ja vanha kutomo

Taitaa maailmassa olla lukemattomia vanhoja tehdasalueita, joille kuumeisesti etsitään uutta käyttöä. Suomessa niitä on Karkkilassa, Verlassa, Fiskarsissa, Tampereella, Turussa, Kotkassa, Mäntässä ja oikeastaan joka paikkakunnalla. Lyngbyssä on Breden vanha kutomo. Opastaulujen mukaan tehdas kaikkineen on ollut yhdyskunta, jossa on pidetty samalla tavalla huolta työntekijöistä kuin meilläkin. Mitenkähän monta vuosikymmentä menee kun näitä isoja tehdasrakennuksia ja kauniita herrojen asuinrakennuksia on tyhjillään Kiinassa, Malesiassa, Indokiinassa ja kaikkialla siellä missä meidän tavaroitamme nyt tehdään.

Tämän aamun uusi tuttavuus oli orava, joka löysi Pokkisen pihalta syötävää hyvin paljon.


                                                    Oravalla on erivärinen turkki

On ollut piristävää olla uudenlaisessa ympäristössä, käydä ruokaostoksilla monenlaisissa kaupoissa. Breden leipomokauppa oli paras. Viinerit ovat tosiherkullisia eikä sämpylöissäkään ole valittamista.

Olen ehtinyt lukea monta hyvää kirjaa. Sykähdyttävin on ollut Kerstin Jacobsenin haastattelukirja Mankell. Se pakottaa ajattelemaan monista asioista uudella tavalla. Milloinkahan meillä uskotaan että toisen maan matkiminen ei välttämättä johda hyvään lopputulokseen. Ruotsin malli ei ole ollut onnen ja hyvinvoinnin tae.

Mankellin avustajan Robert Johnsson kiteyttää ruotsalaisuuden kahteen asiaa. Sateisen yön jälkeisen syysaamun tuoksut ja näkymät. Hänestä on myös perin ruotsalaista kuulla lauantai-iltana kun kirkonkellot soivat pyhäpäivän alkajaisiksi. Hämmästyttävän usein osun olemaan ulkona lauantaina klo 18, kun Pitäjänmäen kirkonkellot soivat. Tuntuu uskomattoman hyvältä: tämä toistuu joka lauantai. Enpä ole ajatellut että sekin tapa on napattu Ruotsista.

Päällisin puolin Lyngbyssä on rauhallisempi elämäntahti kuin Pitskussa. Saattaa johtua siitä, että tällä seudulla asuu hyvin, hyvin paljon iäkkäitä ihmisiä. Siis muitakin kuin niitä joilla on puoliturkki. Olette kertoneet Suomesta käsin, että siellä on koleaa ja pimeää, niin on ollut täälläkin. Joten siinä mielessä palaan tuttuun tilanteeseen.

Kiva on lähteä kotiin, vaikka Enska onkin vielä pari päivää omalla matkallaan Espanjassa.

Iso työ minkä sain tehtyä, oli vanhojen valokuvien skannaaminen. Minä skannasin ja Elisa käsitteli valokuvat.


Toivo Packalén 1920. Tätini Kertun tuleva asiomies sotaväkiaikana.  

´

Isoäitini Aleksandra Kivinen tyttärineen 1930-luvulla
Alli, Maija, Aleksandra, Kerttu ja takana äitini Sirkka 


Pekan hiihtomuotia 20-vuotiaana 

                                             
Helmikuussa 1944 olin äitini kanssa sotaa paossa Hämeenkyrössä 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Ryhmäteatterin Vaellus

Kultalampi Helsingin Kaupunginteatterissa