Tekstit

Helsingin Kaupunginteatterin Turvamies

Kuva
                                         Katja  Küttner ja Martti Suosalo                                                                                                         Kuva Robert Seger Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä saa ihailla Martti Suosalon näyttelijäntaitoja. Pasi Lampelan kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä Turvamies on vain kaksi näyttelijää: turvamies (Katja Küttner) ja turvattava (Martti Suosalo). Martti Suosalo on rikkaan perheen kuuskymppinen raikulipoika, joka on lähdössä viettämään viikonloppua, tähtäimessä hänen elämänsä nainen. Mutta suunnitelmat muuttuvat kun paikalle tupsahtaa isä-ukon palkkaamaa turvamies. Perhettä on uhattu ja saattaa olla, että pojankin turvallisuus tai jopa henki on uhattuna. Jotta mies malttaisi mielensä eikä livahtaisi pakoon, tarvitaan turvamiehen perusteluja ja välillä jopa fyysistäkin yliotetta. Eli asetelma on herkullinen: rikkaan suvun perillinen ja tavallinen hyvinkääläinen duunariperheen kasvatti. Mutta n

Kom-teatterin huikea Lou Salomè

Kuva
Ensikosketus Kom-teattterin näytelmään Lou Salomè on hätkähdyttävä. Katsomoon mennään puna-seinäisen tunnelin läpi ja kun kääntää katseensa näyttämölle on tarjolla ylipursuava yksityiskohtien runsaus. Värit häikäisevät ja pakostakin alkaa pohtia miten kaikki liittyy runoilija, filosofi, psykoanalyytikko Lou Andreas- Salomèn elämään. Ja kaikki liittyy. Salomè (s. 1861 Pietari, k. 1937 Göttingen) uhmasi koko elämänsä ajan niitä rajoja, joita naisille oli asetettu. Siihen Janne Vasaman lavastus on ainut oikea. Salomèn lahjakuudesta, rohkeudesta ja omaperäisyydestä huolimatta hän jäänyt oman aikansa miesten varjoon. Hän ei antanut aikakautensa käsitysten eikä normien koskettaa itseään. Naisen paikka oli hänen mielestään ihan muualla kuin kotilieden äärellä. Hän arvosti ja rakasti tietoa, oppi ja opiskeli uutta koko elämänsä ajan. Sovinnaisuus ei kuulunut hänen elinpiiriinsä. Näytelmän – käsikirjoitus Aina Bergrothin ja ohjaus Riikka Oksasen – miesgalleria on herkullinen: Friedrich Niet

Lapset Helsingin Kaupunginteatterissa

Kuva
 Kaikki alkaa kepeästi; kahden naisen ja yhden miehen välienselvittelyä luvaten. Mutta Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön Lapset on paljon muutakin. Lucy Kirkwood on palkittu ja arvostettu brittiläinen näytelmäkirjailija. Lapset on esitetty ensimmäisen kerran 2016. Ohjaaja Johanna Freundlichin loihtimassa esityksessä Rose (Jaana Saarinen) saapuu yllättäen ystäviensä Hazelin (Aino Seppo) ja Robinin (Jukka-Pekka Palo) luokse 38 vuoden tauon jälkeen. Kaikki kolme ovat ydinfyysikoita. Hazelin ja Robinin kodin lähellä on ydinvoimalassa tapahtunut onnettomuus. Hazel on huolissaan ydinvoimalan lähellä laiduntaneista lehmistä, ei ihmisistä, joita onnettomuus kohtaa. Kun ensin saatu selville mikä on kolmikon suhde toisiinsa ja valotettu millaisia ihmisiä nämä eläköityneet ydinvoimalassa työskennelleet naiset ja mies ovat, päästään kohti sitä miksi Rose on tullut paikalle. Joudutaan elämän peruskysymysten äärelle. Kenen elämä on tärkeää, mitä me välitämme läheisistämme ja kanssaih

Tunnit, viikot, kauukaudet Kansallisteatterissa

Kuva
Tunnit, viikot, kuukaudet Kansallisteatterin suurella näyttämöllä on hieno kunnianosoitus 37-vuotiaana aivokasvaimeen kuolleelle ohjaaja, kirjailija Reko Lundánille. Lundánin viimeinen ohjaustyö oli Kansallisteatterissa esitetty Kutsumattomia vieraita (2006). Nyt lavalla on kaksi näyttelijää, vaimo ja mies, Petra Karjalainen ja Timo Tuominen. Ja sairaus, joka raastaa ja vie voimat ja jolle ei ole pätevää hoitokeinoa. Kati Kaartisen käsikirjoittama ja Jussi Tuurnan säveltämä teos perustuu Reko ja Tina Lundánin romaaniin Viikko, kuukausia (2006) ja Tina Lundánin romaaniin Ensimmäinen kesä (2008). Jussi Tuurna on säveltänyt kymmenen laulua, joihin sanat on tehnyt Kaartinen ja joiden avulla tarina vyöryy eteenpäin. Lavalla ovat myös soittajat: Jussi Tuurna (piano), Tommi Asplund (viulu), Esko Grundström (kontrabasso, folkharppu, kantele) ja Ville Leppilahti (koskettimet, laulu). Lauluissa on esityksen voima ja viehätys. Sekä Tuominen että Karjalainen ovat loistavia laulajia. Musiikki o

Kultainen vasikka Espoon Kaupunginteatterissa

Kuva
Kultainen vasikka Espoon Kaupunginteatterissa on karu kertomus siitä mitä tapahtuu kun raha ja arvopaperit ovat ainoa asia, mikä elämässä on tärkeää. Maria Jotuni kirjoitti näytelmän vuonna 1918, sota oli takana ja espanjantauti tulossa. Näytelmää esitettiin vain harvakseltaan. Komediaksi kirjoitettu tarina lienee ollut liikaa sen ajan keskiluokalle, jonka äkkirikastumista edesauttoi ”osakemarkkinoidemme kaikkien aikojen hurjin keinottelukupla” 1916.    Tämän kuplan syntyminen on käsin kosketeltavaa Espoon Kaupunginteatterin esityksessä. Vain rahalla ja arvopapereilla on merkitystä. Ne, jotka eivät halua mukaan tähän karuselliin, saavat mennä. Erik Söderblom on ohjannut Kultaisesta vasikasta huikean performanssin. Rahan perässä on ennen kaikkea näytelmän päähenkilö huonosti menestyneen liikemiehen (Janne Reinikainen) vaimo Eedit (Elsa Saisio). Hän haluaa päästä pois ikävästä ja yksitoikkoisesta kotirouvan roolistaan, mutta siihen hän tarvitsisi rahaa. Tyttären hämmästykseksi rahan

Helsingin Kaupunginteatterin Baskervillen koira

Kuva
 Ei haittaa vaikka tarina Baskervillen koirasta olisi entuudestaan tuttu, niin paljon ennen näkemätöntä taituruutta ja teatterin lumoa on Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön Baskervillen koirassa. Santeri Kinnunen on kelpo Sherlock Holmes ja Eppu Salminen hitaasti asioihin tarttuva Tohtori Watson. Näytelmän erikoisuutena on markkinoitu kolmea näyttelijää, jotka esittävät näytelmän aikana melkein 40 henkilöä ja yhtä jänistä. Rooleissa urakoivat Emilia Sinisalo, Sauli Suonpää ja Mikko Virtanen. Näytelmä on pukusuunnittelija Elina Vätön ja hänen joukkojensa taidon näyte. Vaatteet vaihtuvat näyttelijän päällä niin nopeasti, että katsoja ei tahdo perässä pysyä. Lavastus (Katariina Kirjavainen) tukee kaikkea hienosti. Kiitos kuuluu myös äänisuunnittelija Jaakko Virmavirralle. Viihdyttävän ja katsojan tarkkaavaisuutta edellyttävän esityksen on ohjannut Reita Lounatvuori. Ei voinut kuin ihastella sitä miten paljon esitys oli yllätyksiä tulvillaan. Brittiläinen kirjailija Arthur

Häikäisevän hieno Bolla Helsingin Kaupunginteatterissa

Kuva
  Pakko huokaista kliseemäisesti: tätä kannatti odottaa. Kun valot sammuivat Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ja viimeiset vuorosanat Bolla-näytelmästä saavuttivat katsomon, tuntui, että olin kokenut jotain ainutlaatuista. Melkein kolme tuntia kestänyt näytelmä, missä ei ollut yhtään turhaa sanaa, ei tarpeetonta liikettä, ei väärää ääntä, ei eksynyttä näyttelijää, ei vääriä huonekaluja tai esineitä.   Ensin oli Pajtim Statovcin hieno Finlandia-palkinnolla palkittu romaani Bolla(Otava 2019). Siitä dramaturgi Tuomas Timonen muokkasi näytelmän ja Milja Sarkola ohjasi ja näyttelijät näyttelivät. Ketju on selkeä, mutta siinä on paljon sellaista, mitä harvoin näkee näyttämöllä. Sarkola on kuin taikuri, joka loihtii silmiemme eteen jotain, mistä emme osanneet edes kuvitella. Näytelmän lavastus (Kaisa Rasila), sävellys ja äänisuunnittelu (Aleksi Saura), pukusuunnittelu (Elina Kolehmainen) ja valosuunnittelu (Kari Leppälä) kannattelevat tarinaa pelkistetysti ja intensiivise