Tekstit

En ole hylännyt läheistäni

Minä olen huono vaimo ja paha ihminen. Määritteet tupsahtivat niskaani kun professori, emeritus eli eläkeläinen Jaakko Valvanne kertoi Helsingin Sanomissa mitä hän ajattelee muistisairaiden omaisista. Ennen kaikkea me, joiden omainen on hoitokodissa, olemme itsekkäitä, koska emme halua hoitaa muistisairasta omaista itse. Vielä vaarallisempia ja pahempia olemme jos omaisemme on sijoitettu hoitolaitokseen vastoin tämän tahtoa eli olemme rikkoneet muistisairaan itsemääräämisoikeutta.   Yli viisi vuotta olen ollut hoivakodissa olevan muistisairaan vaimo. Syvästi muisti- ja muullakin tavalla sairas läheiseni oli lääkärien diagnoosin mukaan vaaraksi itselleen. Kotiin palaamisesta sairaalajakson jälkeen ei edes keskusteltu. Kerroin miestäni hoitavalla lääkärille tutun lääkärin kertomasta muistisairaan vaimon elämästä. Nainen nukkui ulko-oven eteen levitetyllä patjalla, jotta mies ei yöllä pääsisi ”karkaamaan”. Sinä nukkuisit seisaltaan, arveli lääkäri minulle. Valvanteen määritelmän mukaa

Suomen Kansallisteatterin Ensimmäinen tasavalta

Kuva
Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta kestäneen taipaleen juhlanäytelmä on Esa Leskisen kirjoittama ja ohjaama Ensimmäinen tasavalta. Näytelmä on kunnianosoitus Suomen ensimmäiselle presidentille J.K. Ståhlbergille ja hänen aikalaistensa sitkeälle työlle demokratian juurruttamisesta maahamme. He loivat Suomesta oikeusvaltion. Ståhlberg oli osallistunut monella tavalla venäläistämisen vastustamiseen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Ensi vaikutelma näytelmän edetessä on, että eihän tässä kerrota mistään uusista asioista. Mutta kun näytelmä etenee, on pakko todeta, että kerrotut asiat eivät ole sinänsä uusia, mutta tapa millä ne yhdistetään ja millä tavalla mitäkin käännettä ja tapahtumaa painotetaan. Tästä kaikesta syntyy mielenkiintoinen ja monia oivalluksia katsojalle tarjoava näytelmä. Näytelmän voi myös kokea oppituntina itsenäisen Suomen synnystä ja sitä seuranneista vuosista. Moni lukion ja miksei ylläasteenkin historian opettaja varmasti haluaisi että oppilaiden pitäisi nä

Ryhmäteatterin Vaellus

Kuva
Ryhmäteatterissa Anna Krogeruksen kirjoittamassa ja Laura Jäntin ohjaamassa Vaelluksessa pienen seurakunnan työyhteisön tavoitteena on Lapissa tehtävällä vaelluksella virkistyä ja saada eväitä uusien tavoitteiden omaksumiseen. Matkalla ovat mukana omasta asemastaan epävarma kirkkoherra (Pihla Penttinen), ahdasmielinen ja kaiken tietävä kappalainen (Robin Svartström), omiin oloihinsa vetäytyvä suntio (Minna Suuronen), pomoa myötäilevä nuorisotyöntekijä (Santtu Karvonen) ja vt. kanttori, kirkkoherran luuseri-veli (Lassi Alhorinne). Matkalla on mukana myös seurakuntayhtymän työnohjaaja (Sari Mällinen). Hänen tehtävänsä on yhteishengen luomisen lisäksi myös valmistaa mukana olijat tulossa oleviin piispan tarkastuksessa paljastettaviin uudistuksiin.    Kaikki tuntuu menevän pieleen jo alusta alkaen. Työnohjaaja ei saa minkäänlaista otetta seurueeseen. Kukaan ei innostu Marjutin mielikuvaharjoituksista. Jokainen on linnoittautunut omiin asemiinsa. Kirkkoherra haluaa että heidän retkensä on

Helsingin Kaupunginteatterin Minä valitsin sinut

Kuva
Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä Minä valitsin sinut -näytelmässä kaksi nuorta naista etsii elämälleen pysyvää suuntaa, löytää sen, kadottaa välillä ja päätyy tilanteeseen, missä on tehtävä siihenastisen elämän suurimmat ratkaisut. Näytelmä perustuu Laura Lehtolan samannimiseen romaaniin. Lehtola on yhdessä Milja Sarkolan kanssa muokannut kirjasta puhuttelevan näytelmän. Milja Sarkolan ohjauksessa kahden naisen tarinasta kasvaa moniulottoinen näytelmä siitä miten suhtautumisemme   kahden naisen rakkauteen ja ylipäätään sateenkaariperheisiin on muuttunut. Näytelmän alussa arka, mutta kunnianhimoinen Kauppakorkeakoulussa opiskeleva Elisa (Misa Lommi) saa opiskelija-asunnossa asuintoverikseen kirjallisuuden opintojensa kanssaan pitkään askaroineen räväkän Saaran (Wenla Reimaluoto). Vähitellen naiset löytävät toisensa. Mutta perheen perustamisen tiellä on monia esteitä. Elisan vanhemmat huolehtiva ja hössöttävä äiti (Kaisa Torkkel) ja omissa maailmoissaan työkalupakk

Teatteri Jurkan Hirvimetsä

Kuva
Teatteri Jurkan Hirvimetsässä isä on päättänyt opettaa poikansa hirven kaatajaksi. Miehissä lähdetään metsästämään. Poikaa kiinnostaa metsässä liikkuminen ja luonto, isää saalis. Vaikka isä ei selvästikään ole ollut tähänkään asti loistava metsästäjä, hän ei piittaa siitä, vaan on päättänyt siirtää miehisen tavan pojalleen. Metsästyksen ohella isällä on oivallinen tilaisuus jakaa elämänohjeita pojalleen.   Mutta mikään ei menekään isän suunnitelmien mukaan. Miesten välille ei synny yhteisymmärrystä. Isä joutuu jopa parkaisemaan epätoivoissaan pojalleen: ”Miten sinusta on tuollainen tullut?” Elli Salon teksti on osuvaa, napakkaa, koskettavaa ja ajoittain räväkkää, mutta myös herkkää. Herkät hetket koetaan kun huoneteatterin pieneen tilaa tulee kaunis hirvi (iki-ihana Kristiina Halkola). Miehisen äherryksen keskelle tulee suvantovaihe, kun hirvi esittää runollisia, kauniita ajatuksiaan. Ärhentelevä isä (loistava Timo Torikka) ja poika (upea Markus Järvenpää) eivät kohtaa toisiaan mil

Tampereen Työväen Teatterin Momentum 1900 musikaali

Kuva
Tampereen Työväen Teatterin Momentum 1900 musikaali tarjoaa tuhdin tietopaketin suomalaista taidemaailmasta ja poliittisesta ilmapiiristä vuonna 1900. Musikaalissa valmistaudutaan Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn. Suomen paviljongin rakentajat joutuvat kaiken aikaa tasapainoilemaan Venäjän tsaarin ja hänen ”vahtikoiransa” ruhtinas Tenishevin ohjeiden kanssa. Suomessa on alkanut ensimmäinen sortokausi ja venäläistämispolitiikkaa on kiristetty. Oman osaston saaminen maailmannäyttelyyn on iso saavutus Venäjän vallan alaiselle Suomelle. Taiteilijoiden tavoitteena on nostaa Suomi kansakuntana koko maailman tietoisuuteen.   Pariisiin musikaalissa johtavat seinille heijastetut valokuvat Pariisista ja Suomen osastosta, jossa omaa osuuttaan eli omien töittensä ylöspanoa ovat vahtimassa Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela. Paviljongin suunnittelijoista on paikalla Eliel Saarinen (Juha Matti Koskela). Näytelmän kertojana tai paremminkin seremoniamestarina on kuvanveistäjä Ville Va

Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, aavikon kuningatar

Kuva
Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, aavikon kuningatar täyttää ennakko-odotukset ja osin myös ylittää ne. Luvassa oli bilemusikaali. En ole ollut koskaan bilettäjä, en edes viime vuosisadalla. Priscillan bileet ovat äänekkäitä, värikkäitä, yllätyksellisiä ja erilaisten ja eriväristen valojen uskomatonta leikkiä - kaiken kaikkiaan huikeita. Samuel Harjanteen ohjaamassa musikaalissa on aina vahvana mukana tarina ja melkein voisi väittää sanoma. Priscilla kertoo kolmesta taiteilijasta – heistä kaksi drag queeniä ja yksi transnainen, jotka töiden puujttuessa yhdistävät voimansa ja taitonsa ja lähtevät huonokuntoisella bussilla valloittamaan Australiaa. Stephan Elliottin ja Allan Scottin käsikirjoittama musikaali perustuu 1994 ensi-iltansa saaneeseen Stephan Elliottin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan. Kaupunginteatterin esityksen ovat suomentaneet Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen, koreografian on tehnyt Gunilla Olsson-Karlsson ja kapellimestarina on Eeva Kontu.    Kaikki ei