Tekstit

Liiku, liiku ja vielä kerran liiku

Olen jo vuosikausia lukenut hanakasti kaiken mitä eteen tulee vanhan ihmisen kunnon ja toimintakyvyn ylläpitämisestä. Jos ei mitään muuta ohjeista jää mieleen, niin kehotus liikkua. Liikkua pitäisi joka päivä, ja ohjeiden mukaan pienikin päivittäinen kävelylenkki pitää loitolla monenmoisia vaivoja.   Kävellään vaan. Tuskinpa juuri kukaan pääkaupunkiseudun asukas – oli nuori tai vanha, rollaattorin tai lastenvaunujen kanssa tai ilman, kepin tukemana tai ilman keppiä, huonojalkainen tai ketterästi liikkuva – on menneen talven aikana välttynyt liukkailta kaduilta ja poluilta. Olemme oppineet varomaan autoja ja tottuneet pitämään jalkakäytäviä turvallisina kulkuväylinä. Nyt ne eivät sitä enää ole, vaikka lumet ovat sulaneet ja kohta hiekatkin viedään pois. Pitää varoa polkupyöriä ja ennen kaikkea sähköisiä potkulautoja. Potkulaudat ja pyörät sujahtelevat takaa ohi oikealta ja vasemmalta. Välillä ei jalkakäytävällä ole tilaa mihin jalkansa asettaa. Parhaimmillaan siinä voi rotkottaa use

Tampereen Työväen Teatterin Jeanne d'Arcin housut Espoossa

Kuva
Linda Wahlgrenin Jeanne d’Arcin housut, alaotsikkona Noitia ja politiikkaa, on riemastuttavan tasokasta teatteria.  Mikä nerokas yhdistelmä: Orleansin neitsyen Jeanne d’Arcin kohtalo 1400-luvun Ranskassa, Anneli Jäätteenmäen pyrähdys pääministerinä vuonna 2003 ja Anneli Auerin murhaoikeudenkäynti ja seksuaalirikossyytteet vuodesta 2006 tähän päivään.     Näin Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistossa olevan näytelmän Espoon kaupunginteatterissa – olivat vierailulla. Niin kliseistä kuin onkin kuitata, että jokin esitys on teatterin juhlaa, niin teen sen nyt kuitenkin. Wahlgrenin käsikirjoitus ja ohjaus ovat hienoja oivalluksia täynnä. Janne Vasaman lavastus ja Sanna Levon puvustus toivat esitykseen lisäelementtejä, jotka täydensivät kaikki toisiaan. Kolmen naisen elämään liittyvät tärkeät käänteet ovat monitahoisia ja -tulkintaisia. Tavallinen maalaistyttö (Inke Koskinen) johti Ranskan armeijaa voittoisasti satavuotisessa sodassa brittejä vastaan, mutta lopulta hänet poltettiin rovi

Teatteri Avoimien Ovien Talvisota

Kuva
Teatteri Avoimien Ovien Talvisodassa on tavallaan kaksi näytelmää. On ensimmäinen puoliaika, jossa taistellaan talvisodassa vuorotellen molempien taistelevien maiden rintamilla. On toinen puoliaika, joka kertoo vuonna 2009 järjestetystä työpajasta, missä suomalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset kirjailijat saivat tehtäväkseen kirjoittaa talvisodasta lukudraaman. Iida Karo on dramatisoinut Talvisota-näytelmän Hanna Kirjavaisen, Ari-Pekka Lahden, Oleg Mihailovin, Mikhail Durnenkovin ja Evgeni Kazachkovin teksteistä. Näytelmän on ohjannut Hanna Kirjavainen. Rooleissa huikeat näyttelijät: Kati Outinen, Ella Pyhältö ja Anna-Leena Sipilä. Esityksen upeudesta vastaavat Tinde Lappalainen (skenografia), Juha Tuisku (äänisuunnittelu), Jere Kolehmainen (valosuunnittelu), Ilari Kallinen ja Tinde Lappalainen (valosuunnittelu ja -toteutus) ja Helena Parikka (pukujen toteutus).           Näytelmän alkuosan sotaosuus on pilkottu kohtauksiin, jotka selventävät tapahtumien kulkua. Riippuu täysin kum

Kuoleminen maksaa

  Ainakin arkkuraha pitää olla tallessa. Kuulin tämän lauseen monta kertaa lapsena. Ihmettelin minkä arkun ja onko se jotenkin erilainen raha kuin kaikki muut rahat. Vanhat ihmiset huolehtivat omituisista asioista. Läheisen kuolema on aina musertava kokemus. Ja ennen kuin huomaakaan on täysin uusien ja vieraiden asioiden kanssa tekemisissä. Kuolintodistus, hautaamislupa, uurna, arkku, hautapaikka, siunaustilaisuus, saldotodistus, sukuselvitys, ote väestötietojärjestelmästä, testamentti, kuolinpesä, ositus, perunkirjoitus, uskottu mies, perintövero, perhe-eläke, asunnon arvo, auton hinta.   Ilman neuvoja ei tarvitse olla. Vaikka pankissa on ikivanha valuuttatili, jonka saldo on kolme euroa, tulee postissa iso pino papereita, joissa neuvotaan miten pitää menetellä, kun läheinen on kuollut. Kerrotaan myös, että meiltä on saatavissa apua asioiden hoitamisessa – hinnasta ei kerrota mitään. Hämmästelin muutama vuosi sitten tuttavaani, joka kertoi tehneensä tarkan suunnitelman hautajais

Helsingin Kaupunginteatterin Näytelmä joka menee pieleen

Kuva
Kun Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön Näytelmä joka menee pieleen päättyi, totesi seuralaiseni: ”Tällaista juuri nyt tarvitaan”. Tarjolla oli englantilaisen Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin farssi. Kolme teatteriopiskelijaa kirjoitti kuukauden päivät opiskelija-asunnollaan lopputyöksi farssin 2012. Näytelmä sai ensi-iltansa pohjoislontoolaisessa pubissa ja päätyi kansainväliseksi hitiksi, jonka on nähnyt kaksi miljoonaa katsojaa ja joka on palkittu useille teatterialan palkinnoilla. Pentti Kotkaniemen ohjaamassa näytelmässä esitettävää jännitysnäytelmää esittää Pirkanmaan Polytekninen seura. Kartanossa on tapahtunut murha ja paikalle kutsuttu etsivä yrittää saada selville, kuka perii murhatun henkilön rahat. Helpolla ei etsivälle selviä sekään kuka rakastaa ketäkin. Näytelmän hauskuus ja viihdyttävyys perustuu lavastukseen ja näytelmän äänimaailmaan yhä paljon kuin juonen kiemuroihin ja henkilöiden kömpelyyteen tai tietämättömyyteen. Selväähän on että h

Kom-teatterin Rikkaruoho

Kuva
Kom-teatterin Rikkaruoho on huikea sukellus aviottomana syntyneen miehen sielun sopukoihin. Elämää ilman isää ei tee yhtään helpommaksi, se että Otto Gabrielsson on aina tiennyt että hänen isänsä on Jörn Donner. Gabrielsson tilittää tunteitaan romaanissaan Rikkaruoho, jonka pohjalta Laura Mattila on rakentanut Kom-teatterin näyttämölle monipolvisen ja koskettavan tarinan. Jörn Donner on elämävaiheistaan kertovassa Mammutti-kirjassa todennut, että avioton poika oli erehdys. Ei vahinko. Ei virhe. Tämä on viimeinen niitti isä-poika-suhteelle. Otto oletti, että isä viimeistään tässä teoksessaan kertoisi siitäkin pojastaan, jonka kanssa hän ei ole koskaan elänyt yhdessä ja ylipäätään tavannut tätä vain muutamia kertoja. Aikaisemmin isä oli nimittänyt Ottoa hukkakauraksi.   Näyttämöllä on viisi Ottoa, viisi eri puolta Oton persoonasta, viisi erilaista käsitystä isästä, viidet erilaiset terveiset isälle. On mykkä lapsi (Ella Mettänen), takertuja (Juho Milonoff), runoilija (Niko Saarela) j

Suomen Kansallisteatterin Nuoret idealistit

Kuva
Kansallisteatterin suuren näyttämön Nuoret idealistit on täynnä puhetta, sanoja ja ajatuksia. Taiteelta vaaditaan, että se heijastaisi omaa aikaansa ja tarjoaisi välineitä käsitellä sitä. Menneisyydestä myös opimme, näin väitetään. Nämä vaatimukset Michael Baranin kirjoittama ja ohjaama näytelmä täyttää. Nuoret idealistit käy läpi idealismin ja todellisuuden välisiä rajapintoja höystettynä fasismin, kommunismin, Me-Too kampanjan ja taidekäsitysten kautta. Näytelmä tapahtuu Berliinissä, minne tunnettu ohjaaja J (Jukka-Pekka Palo) on paennut entisen vaimonsa Petran (Pirjo Määttä) kirjoittaman artikkelin saamaa kohua. Kun J:stä ei kuulu moneen päivään mitään Petra lähtee Berliiniin tapaamaan entistä miestään. Petran kirjoittamassa paljastusjutussa on haastateltu nuorta näyttelijää Emmiä (Aksa Korttila). Emmikin lähtee Berliiniin ja liikkuu siellä sattumalta tapaamassa Joelin (Verneri Lilja) kanssa. Lopulta kaikki neljä päätyvät J:n asunnolle ja alkaa tapahtumien ja ajatusten perusteel