LM-Mummin maailma

En aio viettää jouluaattoa enkä joulupäivää komerossa enkä lojua saunan lauteillakaan koko aikaa. Siitä huolimatta aion voimieni mukaan pitää huolta siitä että vaatekaapit eivät ole hirvittävän sekaisin ja pesen myös saunan. Sauna kuuluu meillä pestä ainakin ennen juhannusta ja ennen joulua. Meitä oli koolla kolme eri sukupolveen kuuluvaa naista. Ehdotin ettei tehdä lanttulaatikkoa, keskimmäinen ilmoitti pitävänsä lanttulaatikosta ja syövänsä sitä. Nuorimmaisen mielestä graavattua lohta ja siikaa kuuluu olla joulupöydässä sinappikastikkeen kanssa. Hän rohkeni olla sitä mieltä että hämäläisen imelletyn perunalaatikon voisi korvata omena-bataattilaatikko. Keskimmäinen ryhtyi puhumaan rasvasta ja kermasta ja kevennetystä joulupöydästä. Mitä mätikakku olisi ilman kermaa tai italiansalaatti tai hedelmäsalaatti. Lohimousseeta tai vastaavaa ajattelin myös tehdä. Ja kermaahan siihen tarvitaan. Eikä kinkun tai kalkkunan kastikekaan ilman kertaa synny. ”Olis joulu, että sai yöllä sy

Sitten kun olet vanha, istut tuolilla ja joogaat ja väität että se on tehokasta ja siitä on hyötyä. Jos joku olisi 15 vuotta vihjannut minulle moisesta, olisin tuhahtanut. Jaa minäkö muka jossakin seniorijoogan tuolijoogassa. Ei, ei, menohan on ihan toista eläkepäivinäkin. Meno on maanantai seniorijoogassamme rauhallista ja rakentavaa. Olen oppinut että fyysinen hyvinvointini ei olekaan kiinni siitä miten rankkoja harjoituksia teen. Joogassa olen Merja Valveen johdolla oppinut että tärkeintä on olla läsnä tässä ja nyt. Monta kertaa kävellessäni Pitäjänmäen Nuorisotalolle listaan mielessäni mitä kaikkea pitäisi tulevalla viikolla saada aikaan. Mutta kun olen aloittanut harjoituksen, niin muutaman minuutin kuluttua päässäni on vain yksi ajatus: ihanaa kun osaan hengittää uudella tavalla! Ryhti on parantunut ja selkeästi myös kropan joustavuus ja yleinen hyvinvointi. Senirojoogassa emme temppuile, vaikka aika monta asanaa olemme oppineetkin. Aamulla kun odottelen että puuro alkaisi

Pääministeriä myöten koko kansakunta tuntuu olevan huolissaan siitä miten lapsiperheiden arki sujuu. Kukaan ei ole huolissaan miten eläkeläisten arki sujuu. En minäkään oikein tiedä elänkö arkea vai pyhää kun ei tarvitse enää joka arkipäivä lähteä töihin. Vuorotöitä kun teki, piti välillä lähteä töihin pyhänäkin. Olen minäkin elänyt lapsiperheen arkea. Sitä vain ei nimitetty silloin arjeksi. Se oli ihan tavallista elämää. Käytiin töissä, vietiin lapset hoitoon, isommat menivät kouluun, töiden jälkeen riennettiin kauppaan, haettiin lapset hoidosta, laitettiin ruokaa, pestiin pyykkiä siivottiin, silitettiin, illemmalla käytiin vaikkapa uimahallissa. Välillä livistin illalla kokouksiin tai teatteriinkin. Eivät lapset olleet silloinkaan heitteillä. Nyt voi tehdä asioita ihan väärässä järjestyksessä. Voi mennä vaikka keskellä päivää konserttiin – ei niitä paljon ole muualla tarjolla kuin Lahdessa, mutta kuitenkin. Aina välillä työssä käyvät pohtivat miksi eläkeläiset parveilevat aa

Syksyn melkein viimeiset teatteriesitykset on nähty. Jäljellä on enää liput yhteen esitykseen eli Kansallisteatterin Omapohjan Petokseen. Mutta tässä kahdesta jotka näin kuluneella viikolla.  Harvoin on tuntunut yhtä jännittävältä ennen esitystä kun hain paikkaani Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön katsomossa, missä olkipaalit ja muut tavarat hieman haittasivat paikan löytämistä. Oli alkamassa Leaa ja Klaus Klemolan Maaseudun tulevaisuuden näytös. Sisarukset olivat taas kerran onnistuneet tekemään näytelmän, josta puhuttiin etukäteen ja puhutaan myös jälkikäteen. Suomi on näytelmässä jaettu kahteen lääniin.  Eteläisessä läänissä on voimassa eläinten teurastuskielto. Eläimet ja ihmiset ovat hyviä ystäviä, jopa sydänystäviä. Nälkä on vähitellen hiipimässä vieraaksi kun lihaa ja kanaa ei ole saatavilla syötäväksi. Esitys on tulvillaan oivaltavia näytttämöllisiä ratkaisuja, huikeita roolisuorituksia – Sari Puumalaisen lammas ja Jukka Puotilan suomenhevonen! Karkea kiele

Monessa eläkeläisyhdistyksessä on viime viikkoja etsitty kiivaasti uusia toimihenkilöitä. Huolestuttavan monesta yhdistyksestä kerrotaan ettei ole ketään joka haluaisi ryhtyä puheenjohtajaksi tai ylipäätään hallituksen jäseneksi. Yhä uusia jäseniä kyllä liittyy. Minä päätin, kun jäin eläkkeelle, etten ota mitään tehtäviä. Minä en halua sitoutua. Minä haluan hoitaa lastenlapsia. Minä haluan jotain uutta elämääni. Lapseni asuu ulkomailla ja minä haluan auttaa hänen perhettään. Vaivoin saan hillittyä itseni. Niinpä niin. Syitä riittää. On helpompi olla kuluttaja kuin tekijä. Tyttäreni on perheineen asunut monessa eri maassa ja yhtä monessa eri maassa olen ollut hoitamassa hänen lapsiaan. Olen ns. hoitanut tai ollut myös Suomessa asuvien lastenlasten kanssa mielestäni kohtuullisen paljon. Silti olen ottanut tehtäviä hoitaakseni ja kaiketi saanut myös jotain aikaan. Aika innokkaasti olen myös pitänyt kodin kunnossa ja ruokkinut aviomiestäni säännöllisesti ja kuntoillakin olen ehtinyt.

Nyt on sitten koettu talven ensimmäiset liukkaat kelitkin. Lauantaina onnistuimme Lisan kanssa taituroimaan hyvin keskustassa. Siellä kadut eivät pahemmin olleet liukkaita. Olimme Viirus teatterissa kokemassa ja näkemässä ainutlaatuista teatteria. Lauri Maijala on kirjoittanut ja ohjannut näytelmän Missä nyljimme kerran. Alunperin näytelmää on esitetty ruotsiksi, nyt suomeksi. Särkyneiden sydänten hotellissa elämänmeno on häkellyttävää. Aina ei pysy kärryillä ollenkaan. Välillä sai hienoja oivalluksia. Jos pitää yhdellä sanalla kiteyttää kaikki se on mielestäni ahneus. Se teetättää ihmisillä mitä vain. Ilahduttavaa oli jälleen kerran nähdä miten hyvä näyttelijä Maria "Marre" Ahlrothista on tullut. Yritin selittää Lisalle, että Marre on mieheni tyttären miehen tytär. Ihan selkeää! Tuntui kivalta kun Marre ja hänen poikaystävänsä Viktor Idman tulivat tervehtimään näytöksen jälkeen. Ostin nämä icebug-kengät kaksi vuotta sitten. Ja ilman niitä en olisi eiliselle lenkillek

Nyt se aika vuodesta kun kaikkien yhdistysten on pidettävä syyskokouksensa, jossa hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja valitaan henkilöt jotka suunnitelmaa toteuttavat. Eilisillalla osui kaksi. Pitäjänmäki-seuran kokous alkoi kolmella lyhyellä selonteolla: Tanelin päiväkoti jatkaa (lopettamisuhka väistyi), Mätäjoessa elää edelleen taimenia (vesistöihmiset ovat tehneet paljon töitä), kyläavustaja-hankkeesta. Kyläavustaja-hommaa jäin miettimään. Omakotiyhdistyksellä on kylätalkkari. Muutamaan heistä olen tutustunut. Yksi osaa toista, toinen toista. Saa nähdä millaisia kyläavustajia palkataan - tavoitteena on työllistää pitkäaikaistyöttömiä. Kokous alkoi kiivaalla keskustelulla siitä onko virallisesti koolle kutsuttu vai ei. Kumma juttu että yhdistysrekisteriviranomaiset olivat hyväksyneet sääntöjen muutoksen, vaikka muutosprosessi ei ollut sääntöjen mukainen. Mutta kokous pidettiin ja poislähtöni jälkeen hyväksyttiin hieno toimintasuunnitelma - josta minä en ymmärrä mi

Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmisto paranee loppuvuotta kohti. Pienen näyttämön viimeinen ensi-ilta ennen tilojen isoa remonttia oli Einsteinin rikos. Ranskalainen Éric-Emmanuel Schmittin näytelmän kantaesitys oli Pariisissa tämän vuoden tammikuussa. Hienoa että se on saatu Timo Torikan suomentamana heti meille. Albert Enstein muutti natsien valtaantulon jälkeen 1932 Yhdysvaltoihin Princetonin tutkimusinstituuttiin. Hänen kehittämänsä suhteellisuusteoria oli muodostunut oleelliseksi osaksi atomi- ja ydinfysiikkaa. Näytelmässä etevä tiedemies joutuu läpikäymään moneen kertaa keksintönsä käyttämistä atomipommin rakentamiseen. FBI on palkannut satamassa lojuvan kulkurin (Pekka Huotari) vakoilevaan Einsteinia (Heikki Kinnunen). Välillä näyttämöllä loikkii agentti (Joachim Wigelius) kuulustelemassa kulkuria, jospa tämä olisi saanut selville jotain uutta. Santeri Kinnunen (Albert Einstein)  Kari Heiskanen on ohjannut näytelmästä tiiviin – kestoltaan puolitoista tuntia – ja

Tänä aamuna olin sairaalavaatteet päällä Herttoniemen sairaalassa. Hoitajan mukaan ensimmäisenä leikkaussalissa. Puolen tunnin kuluttua kerrottiin että lääkäri on sairas  64 vuotta sitten turmeltuneessa peukalossa on sisäpuolella onkalo ja kynsi melkein irti. Olen ollut jonossa 5 kuukautta.  Saa näh koska on seuraava yritys. Takana jännityksen täyteinen aika lailla valvottu yö. 

Olen ollut lapsena ja nuorena (17-vuotiaaksi asti) Tampereella Pelastusarmeijan partiolippukunnassa. Enska on ollut Pelastusarmeijan partiossa Turussa. Minä kävin äidin kanssa muutenkin Pelastusarmeijassa. Äiti kävi naisten Kotipiirissä ja myyjäisissä ja tavallisissa kokouksissakin. Enska huomasi Hesarista että Pelastusarmeija juhlii 125 vuotta Helsingissä viikonvaihteessa. Lauantai-iltana oli ohjelmassa juhla Temppeliaukion kirkossa. Luvassa oli musiikkia, laulua, näyttelijä Ritva Oksanen, Pelastusarmeijan johtaja André Cox. Paikalla olivat varmaan kaikki Suomen Pelastusarmeijan upseerit. Tapasin entisen työkaverini, jonka appi on Pelastusarmeijan palveluksessa. Kun olimme lähdössä tuli Enskaa kättelemään tamperelainen Pelastusarmeijassa vapaaehtoisena toiminva Kullervo. Hän oli sitä mieltä että muisti minut ja minä muistan hänet. Enskan ja hänen tiensä ovat kohdanneet työkuvioissa. Tuntui hienolta että juhlan tunnus oli yllä oleva Luomme tulevaisuutta ja tulevaisuudesta puhui

Helsingin Kaupunginteatteri on jo ajat sitten julistautunut kansanteatteriksi. Kansahan haluaa leipää ja sirkushuveja. Ja jälkimmäisten tarjoamisessa teatterilla on merkittävä osa. Etenkin meille vanhemmille naisille - näinhän kaikki kulttuurin käyttöä mittaavat tiedot meille todistavat. Ihastuttavaa sirkushuvia on tarjolla Helsingin Kaupunginteatterin Areena näyttämöllä. 1920-luvulla amerikkalainen Avery Hopwood kirjoitti lukemattomia komedioita, joita on esitetty runsain mitoin. Otetaan toiset! on tarinaltaan aika tavanomainen. On kaksi pariskuntaa, miehet opiskelukavereita, toisella kaunis, nuori vaimo ja toisella uskollinen hissukka. Toinen juristeista pitää yllä naisten miehen mainetta ja toinen on säntillinen, kotona viihtyvä herrasmies. Mutta mitä tapahtuu kun kaksi hissukkaa jää keskenään ja he päättävät repäistä ja olla niin kuin muutkin. Kun kaksi kokematonta ryhtyy kunnolla ryyppäämään, farssiksihan kaikki menee. Tällä kertaa vaan tosihauskasti ja tyylikkäästi. Jouko K

Tuntuu siltä että viime viikko oli yhtä juhlaa. Sunnuntaina seurakunnan syntymäpäiväjuhlat - sankarina Enska, 70 v., tiistaina Pitäjänmäen Eläkkeensaajien Merkkipäiväjuhlat - Enska meiltä juhlittavien pöydässä ja tiistaina illalla Pitäjänmäen Muistipiirin 10-vuotisjuhlat. Juhla oli hyvin lämminhenkinen ja kuten jo olen ennättänyt kertoakin sain Kotiseutuliiton ansiomerkin. Olen siitä hyvin otettu. Tuntuu mukavalta ku ntehtyä työtä arvostetaan. Ja töitä olen todella tehnytkin. Ja se typ jatkuu edelleen. Onneksi tämä kuva on niin pieni että ette näe mitä teen. 1950 - kun olin 7-vuotias menin 5-vuotiaan naapurin pojan kanssa leikkaamaan peltiä avoimeksi jääneeseen peltileikkuriin. Kävi vahinko ja etusormeni ja peukalo jäivät leikkuriin. Etusormen irronnut pala ommeltiin kiinni mutta siihen tuli kuolio ja niin minulla on tavallista lyhempi etusormi. Ei sillä voi näyttää yhtään mitään. Käytän oikean käden keskisormea kaikkeen siihen mitä tavalliseti käytetään myös etusormea. Niin olen

On Halloween, pyhäinpäivä, kekri ja perjantai. Sen verran jäi Amerikasta matkaan Halloween kokemuksia, että se on mukana Mäkelänrinteen pukuhuoneessa ja keittiössä. 

Pitäjänmäen Muistipiiri vietti 10-vuotisjuhliaan. Oli hienoa ohjelmaa ja minut yllätettiin Kotiseutuliiton hopeisella ansiomerkillä.  Tunnustus lämmittää suuresti. Pitäjänmäki muistelee -sivusto netissä on minulle tärkeä ja rakas asia.  Nöyrät kiitokset kaikille!

Olivat keksineet Rouhuvuoren Eläkkeensaajissa pyytämään minua puhumaan aiheesta Sukuni tarina talteen. Ensin vähän hämmästelin, mutta kun ryhdyin rakentamaan power pint esitystä, huomasin että sitähän olen tehnyt monella eri tavalla. Elisasta teimme Maaritin kanssa kirjan - Ifilorille tekstit ja kuvat ja hieno kirja syntyikin. Maarit oli säästänyt kaikki sähköpostit mitä hän oli Elisan elinaikana lähettänyt eri henkilöille ja kertonut niissä mitä Elisalle kuuluu. Minä sain 70-vuotispäivälahjaksi lehden, joka kertoi minusta. Skräppääminen on myös yhdenlaista tarinoiden tallentamista. Nyt on työn alla isäni  Pekan elämäntarina. Mutta siitä sitten enemmän kun Elisan ja minun työ etenee. Näin tyylikkääni Pekka hiihteli 1930-luvulla Varkauden liepeillä.  Vilkasta on. Sunnuntaina olimme Pitäjänmäen kirkossa messussa ja syntymäpäiväjuhlilla. Juhlilla juhlittiin 70, 75, 80, 85, 90 täyttäneitää. 90:n vuoden jälkeen saakutsun joka vuosi - vanhin oli 99-vuotias. Eilen oli ensin joog

Tämä kukka jaksaa kukoistaa talomme seinustalla. Ikkunat pesty ja piha haravoitu. Kukkasipulit toivon mukaan huomenna maahan Kertun kanssa.  

Pariisiin jäivät Seinen rannalle kukkivat kukat. Puolet ikkunoista on pesty. Loput varmaan huomenna. Näin se arki alkaa. 

Olen kolmatta päivää Pariisissa Maaritin kanssa. Asumme Maaritin miehen Jukan asunnossa - Jukka lähti työmatkalle kun kuuli että anoppi tulee Pariisiin. Onneksi Tanskassakin on lapsilla syysloma, niin Maarit voi tehdä täältä käsin töitä - eikä onneksi tarvitse koko päivää roikkua tietokoneella. Olemme shoppailleet oikein kunnolla. Onneksi olen löytänyt mekkoja ja muitakin kivoja vaatteita. Iloinen yllätys oli Villeroy & Bochin "tehtaanmyymälä". Kauneinta siellä olivat French Gardenin joululautaset. Onneksi meillä on aikanaan Amerikasta kiikutettuja jouluastioita. Tänään olimme Hammamissa, moskeijan kylpylässä. Kaiketi voisi kuvat sitä turkkilaiseksi kylpyläksi. Olimme eri lämpöisissa höyrysaunoissa, hieroimme ihoomme tummaa saippuaa, pesijä pesi meidät perusteellisesti, joimme välillä minttuteetä ja päädyimme hierottaviksi. Öljyä oli riittävästi joka paikassa. Vierailun kruunasi maittava lounas. Moskeija on parhaat päivänsä nähnyt. Kylpylässä oli maalaukset h

Ei taida ihan monessa maassa olla mahdollsita että teatterista tupsahtaa viereesi istumaan ent. presidentti entisen lehdistöpäällikkönsä kanssa. Näin kävi minulle Kom-teatterissa Vallankumouksen ensi-illassa. Toisella puolella istui vävyni, jolta ent. presidentti ohimennen kysäisi puheen tilaa. Oli virkamies saanut tilauksen puheen kirjoittamisesta ja saaja vain varmisti että kaikki on kunnossa. Siinä sitten vaihdettiin kuulumisia ja puhuttiin lastenlapsista. Harvemmin sitä vierustoverin kanssa tulee yhtä vilkkaasti juteltua. Onneksi tiemme ovat joskus nuoruudessa kohdanneet niin tuttavuus oli ikäänkuin olemassa. Juha Siltanen on löytänyt mielenkiintoisen episodin vuodelta 1917. Nikolain kirkko (nyk. Suurkirkko) oli vallattuna 18 tuntia. Juristi Jean Boldt ja muotiliikkkeen omistajatar Josefiina "sisar" Huttunen päättyivät kirkon valtaukseen kun Leo Tolstoin hengessä halusivat muuttaa maailmaa paremmaksi. Ohjaaja Lauri Maijala oli tehnyt joukkojensa = Pekka Valkeejärvi, P

Vanja-enot puhuttelevat Turhaan ei loppukesästä ja alkusyksystä kohistu kahden suuren helsinkiläisteatterin Vanja-enosta. Kansallisteatterin huikea esitys jättää ainakin minun kokemuspiirissäni kaikki muut Tsehovin Vanja-enon esitykset varjoonsa. Paavo Westerbergin ohjaama esitys ammensi voimansa ohjaajan hienosta uudesta käännöksestä sekä ajattomasti elämäänsä väärällä tavalla elävistä ihmisistä. Eero Aho, Heikki Nousiainen, Terho Panula, Emmi Parviainen, Seppo Pääkkönen, Kristo Salminen (Vanja-eno), Krista Kosonen ja Seela Sella olivat kaikki itsensä oloisissa rooleissa ja onnistuivat niissä. Suuresti ihailemani Krista Kosonen vangitsee katsojan mielenkiinnon pelkällä läsnä olollaan. Professorin (Nousiainen) nuori rouva ei paljon jutellut kenellekään ihailijoistaan. Näytelmän lavastus jäntevöitti koko esityksen. Ovia ja ikkunoita täynnä oleva luhistumaisillaan oleva suuri talo symboloi hyvin siellä asuvia ja kävijöitä. Moni koki tekevänsä työtä turhaan ja elävänsä eläm

Elämässä pitää olla jokin hanke joka aiheuttaa mielihyvää ja jonka parissa viihtyy ja josta on enemmään iloa kuin harmia Minulle tällainen on ollut kymmenen vuotta Pitäjänmäen Muistipiiri ja siihen liittyvä nettisivusto Pitäjänmäki muistelee www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki Totta kai aina haaveilen mitä kaikkea voisin sivuille kirjoittaa, keitä pitäisi haastatella jne. Mutta oikeus on olla myös ylpeä siitä mitä olemme saaneet aikaan. Tiistai-iltana oli hienoa olla Muistipiirin vetäjä. Pitskun kirjatossa oli ainakin 70 henkilöä juhlistamassa Pitskun Friidut ja Kundit valokuvanäyttelyn avajaisia. Professosri Laura Kolbe kruunasi tilaisuuden hienolla esitelmällään Koti, katu, kaupunki - mitä muistamme, mitä kerromme. Hän viettänyt lapsuutensa Pohjois-Haagassa ja tuntee sitä kautta lukkarin rakkautta puuhaamme. Suurkiitos näyttelystä kuuluu Jukka Leinoselle. En osaa edes kuvitella miten suuren tuntimäärän hän on uhrannut näyttelyn eteen. Talkoohenki ja yhteisöllisyys

Tampereella minulle tehtiin värianalyysi. Tekijänä sisarentyttärentytär Viivi. Onneksi parhaat värit olivat omassa huivissa. Teatteriakin koettu. Evita oli laatumusikaali ja aiheeltaan asiapitoisempi kuin useimmat musikaalit. Brittiläiskirjailijan Rakkauslaulu Työväenteatterin Kellariteatterissa on yksi syksyn parhaista. Kuulas, kaunis ja koskettava esitys. Näyttämöllä samaan aikaan päähenkilöt nuorina ja vanhoina. 

Olemme yrittäneet kerran viikossa käydä Enskan kanssa Konalan Liikuntapuiston liikuntalaitteissa. Useimmiten siellä on meidän lisäksemme isiä pienten lasten kanssa. En oikein kehtaa sanoa että toisessa päässä puistoa on laitteita jotka ihan oikeasti on tarkoitettu lapsille. Mietin sitäkin että pitäisikö ikäihmisten laitteille laittaa nimikyltti. Eipä kai. Eihän se ole iästä kiinni sekään että hyvä olisi jos olisi hyvässä kunnossa olevan vatsalihakset. Kyllä on taas tyytyväinen mieli kuntoilusta. Perjantaina ihan lyhyt "juoksulenkki", lauantaina kuntolaitteet ja 50 minuutin kävely, sunnuntaina Malminkartanon täytemäki - kahden tunnin lenkki, tänä aamuna vesijuoksutekniikkaa ja jooga. Ilmankos on ollut muutenkin hyvin tuottoisa päivä. Erityisen innolla odotan ensi maanantaina koottavaa Pitskun Friidut ja Kundit valokuvanäyttelyä. Entinen yleläinen tv-kuvaaja Jukka Leinonen on tehnyt valtaisan työn. Hän on käsitellyt yli sata Pitäjänmäen muistipiiriläisten valokuvaa. R

On se kumma miten aina vertaa omaa elämäänsä muitten elämään ja luulee että kaikki muutkin lukevat joka ilta sängyssä ennen nukahtamistaan. Niinhän tekee moni minun ystävättäristäni. Kun tähän lisätään olettamus että kaikkihan somessa roikkuvat eli lukevat Facebookia ja sieltä sitten huomaavat että olen lukenut taas uuden hyvän kirjan, josta kirjoitan Kirjablogissani.  Mutta ei tämäkään pidä paikkaansa. Ja vaikkei pidäkään, uhmaan luonnonlakeja ja ihan ohimennen kerron parista mielenkiintoisesta kirjasta, jotka olen lukenut menneellä viikolla.  Karheutta ja runollisuutta riittää sopivassa muodossa Sirpa Kähkösen Graniittimiehessä (Otava 2014). Nuori, rakastunut aviopari hiihtää 1922 Suomen rajan yli Neuvostoliittoon. Puolue oli antanut luvan tulla ja luvannut järjestää kaiken. Vaikka lukija aavistaa ja tietää, että nuoren parin elämä muodostu niin auvoisaksi mitä he luulevat, on romaanissa paljon ennen lukematonta ja kokematonta. Sirpa Kähkönen on tavoittanut Klaran mielen

Jos et ole lukenut Tanotorvesta kolumniani, niin tässä... Metropoli tulee ja terveysasemat lähtevät. Metropolihallinto tekee liikkumisen joustavaksi ja halvaksi. Viisi isoa terveysasemaa lisää liikkumisen tarvetta. Eli kaikki on muka kunnossa. Liikkumaan pääsee kätevästi minne vaan ja kun palvelut viedään kauas asuinsijoiltamme, pitää meidän liikkua ja näin kun liikkuminen lisääntyy, on helppo todistaa että kannattavaksi tuli. Terveysasemien kustannukset laskevat kun niitä on nykyistä vähemmän ja liikenne tulee kannattavammaksi kun liikkujia on nykyistä enemmän. Mitä tässä sitten valittaa! Kukaan ei ole kysynyt minulta missä minun ikäihmisen olisi parasta käydä otattamassa verikokeita, käydä röntgenissä tai muissa tutkimuksissa tai hakea apua vaivoihini terveyskeskuslääkäriltä tai uusia resepteitäni. Kaukana, kaukana isossa virastotalossa virkamiehet ovat päättäneet missä meidän on parasta hoidattaa itseämme. Samaan aikaan puhutaan että metropoli-hallinto tuo mukanaan

Olin jo jossain päättänyt, että ryhdyn seurakuntavaaleihin ehdokkaaksi, jos Arto Antturi voittaa kirkkoherravaalit. Maanantaina päätin ryhtyä ehdokkaaksi, tiistaina ja keskiviikkona mietin mille listalle - tarjolla oli aktiiviset seurakuntalaiset ja demarit - torstaina päätin että menen demareitten listalle ja ryhdyin keräämään valitsijayhdistykseen nimiä, perjantaina tarpeellinen määrä tukijoita oli kasassa, lauantaina päätin luopua ehdokkuudestani. Pahat voimat lähtivät liikkeelle. Piti mustamaalata niin minua kuin uutta kirkkoherraakin. Päädyin siihen että en tieten tahtoen hanki itselleni ikävyyksiä. Vaikka olisin kuinka raukkamainen. Jos joku haluaa "hillua" ja kylvää pahaa mieltä, niin sille en voi mitään. Odotan joka tapauksessa sitä että voisin ryhtyä jollain tavalla toimimaan seurakunnan piirissä. Moni sanoo minulle että onhan sinulla kädet täynnä tekemistä. Totta kai on koska aina kun saan jonkin kirjoitushomman valmiiksi, kehittelen uuden. Mutta ainakin minulle