Talo ja väki kuntoon
Olemme yrittäneet kerran viikossa käydä Enskan kanssa Konalan Liikuntapuiston liikuntalaitteissa. Useimmiten siellä on meidän lisäksemme isiä pienten lasten kanssa. En oikein kehtaa sanoa että toisessa päässä puistoa on laitteita jotka ihan oikeasti on tarkoitettu lapsille. Mietin sitäkin että pitäisikö ikäihmisten laitteille laittaa nimikyltti. Eipä kai. Eihän se ole iästä kiinni sekään että hyvä olisi jos olisi hyvässä kunnossa olevan vatsalihakset.
Kyllä on taas tyytyväinen mieli kuntoilusta. Perjantaina ihan lyhyt "juoksulenkki", lauantaina kuntolaitteet ja 50 minuutin kävely, sunnuntaina Malminkartanon täytemäki - kahden tunnin lenkki, tänä aamuna vesijuoksutekniikkaa ja jooga. Ilmankos on ollut muutenkin hyvin tuottoisa päivä.
Erityisen innolla odotan ensi maanantaina koottavaa Pitskun Friidut ja Kundit valokuvanäyttelyä. Entinen yleläinen tv-kuvaaja Jukka Leinonen on tehnyt valtaisan työn. Hän on käsitellyt yli sata Pitäjänmäen muistipiiriläisten valokuvaa. Ripustamme ne maanantaina kirjaston näyttelytilaan ja avajaiset ovat tiistaina 30.9. klo 18. Professori Laura Kolbe pitää avajaisesitelmän Koti, katu, kaupunki - mitä muistamme, mitä kerromme. Ja lokakuun lopulla on muistipiiriläisten illanvietto ja sitä ennen pitää vielä käydä Leppävaaran kansalaismuistipiirin vieraana.
Olen vetänyt muistipiiriä kymmenen vuotta. Kolme vuotta sitten yritin esittää että lopetetaan, mutta ei siitä mitään tullut. Ja nyt en enää edes yritä. Jatkuvasti tulee uusia. Haikeinta on se että alkuperäinen joukko on harventunut. Moni on nukkunut ikuiseen uneen ja moni liian sairas päästäkseen mukaan.
Näitten virallisten tekemisten vastapainona on touhuaminen Kertun kanssa. Viime torstaina hain hänet Sotkiksessta. Valmistimme Kertun kanssa tanssiesityksen, jonka esitimme hänen koululuokkansa vanhempainillassa - niin me kuvittelimme. Kolme kertaa harjoittelimme ja vasta neljännellä kerralla kaikki meni niin kuin pitikin. Kerttu lavasti ja puvusti esityksen. Minä olin opettaja jonka piti tanssia kaksi tanssia. Meillä oli musiikkiakin esityksessämme.
Samalla lailla olen leikkinyt Elisa ja Karlan kanssa. Emme päiväkausiin olleet Elisan kanssa Elisa ja mummi, vaan milloin mitäkin roolihenkilöitä. Karla tekee tanssiesityksiä ja esittää meidän pihalla temppujaan. Matiakselle hän teki aivan oman esityksen viime perjantaina. Kärrynpyöriäkin meni peräjälkeen 15. Karlan mielestä meidän piha on kuin varta vasten suunniteltu temppujen esittämistä varten.
Ennen syyssateita Enskan ystävä Leevi oli meillä laittamassa paikkoja kuntoon. Verannan maalaaminen kannatti.

Ennen maalausta |
Maalauksen jälkeen |
Kommentit
Lähetä kommentti