Q-teatteri: Suliko

Q-teatterin Suliko on syksyn teatteritapaus. On Pirkko Saision kirjoittama romaani Suliko, Q-teatterin ilmiömäinen näyttelijäjoukko ja teatteritekniikan taitajat sekä katsojat, jotka ovat tulleet kokemaan unohtumatonta, tasokasta ja oivaltavaa teatteria.

Emmekä pettyneet. Ohjaaja Juho Mantere joukkioineen oli taikonut ilmapiirin, jossa hirmuvaltias Stalinin (1878-1953) elämän viimeinen yö paljasti millainen ihminen diktaattori saattoi olla. Tunnelmaan viritti siirtyminen lämpiöstä mahtavan Stalin-veistoksen alta katsomoon. Näyttämöllä on käynnissä mahtavat bileet, jotka enteilevät illan kulkua. Katsojaa ei päästetä helpolla. Eikä näyttelijöitäkään (Lotta Kaihua, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Elena Leeve, Pirjo Lonka, Miro Lopperi ja Samuli Niittymäki).

Näytelmän ensi-illan jälkeen Stalinia esittävän Elinä Knihtilän loukkaama käsi on saanut melkein enemmän huomiota, kuin upea näytelmä ja upea Knihtilä. Ei siinä mitään kummallista ole että Stalinin toinen käsi on lepositeessä. Ei käsi estä bilettämistä, elämänkulun pohtimista, Sulikon kaipaamista – ei se olisi takavuosinakaan muuttanut mitään.     

Kun Knihtilän Stalin pitkän rupeaman jälkeen kömpii seinäkkeiden takaa yleisön eteen, lisääntyy ihastelu ja hämmennys siitä miten Knihtilä on oikeastaan enemmän Stalinin näköinen kuin diktaattori itse. Näytelmässä vuorottelevat hienosti videoidut kohtaukset ja näyttelijöiden ”livenä” näytteleminen. Huippuna näytelmän loppupuolella kyljellään, selkä yleisöön päin lattialla makaava Stalin. Tilityksen kaltaista jargoniaa on helpompi esittää muille kun ei näe näiden ilmeitä. Video välitti meille katsojille Stalinin ilmeet ja sieluntilan.

Stalin kaipaa kaiken aikaa Sulikoa. Suliko tarkoittaa georgian kielessä sielua, pientä sielua. Se on myös georgialainen etunimi. Suliko on tunnettu georgialainen kansanlaulu, jonka sanat perustuvat Akaki Tseretelin 1800-luvun lopulla kirjoittamaan runoon.

Pirkko Saision Suliko-romaani oli avartava ja häkellyttävä. Miten Saisio on kyennyt kaivautumaan Stalinin mielen liikkeiseen näin upeasti. Sama ihastelu jatkui näytelmää katsoessa. Mutta kaiken taustalta kohoaa pelko ja kauhistus siitä miten hirmuvaltius ei ole kadonnut mihinkään – pikemminkin päinvastoin. Me tarvitsemme juuri tällaista Suliko-näytelmän kaltaista ravistelua.       

Siinä missä tekee mieli kehua ylenpalttisesti Elina Knihtilää ja muitakin näyttelijöitä, kuuluvat kehut ja kiitokset muullekin henkilökunnalle: ääni Pekka Kiiliäinen, lavastus- ja valot Ville Seppänen, videot Jonatan Sundström ja Ville Seppänen, puvut Riina Leea Nieminen, maskeeraus Riitta Virtanen sekä kaikki muut.

                                            Elina Knihtilä

                                            Kuvaaja Antti Sepponen