Mehän sen teimme

Sunnuntai-iltana klo 21.37 loppui jännittäminen. Bulevardille seurakuntasaliin tuli Pitäjänmäen kirkolta tieto: Virpi 241, Arto 489, Terhi 27. Edessä oli vaalilautakunnan puheenjohtajan minulle lähetetyssä viestissä lause: Artolle selvä voitto. Samaan aikaan tulos julkaistiin Pitäjänmäen seurakunnan nettisivulle ja FB:ssa. 

Meitä oli kokoontunut Bullan kulmaan ydinjoukko Arton vaalityöntekijöitä Pitskusta, hänen työtovereitaan Vanhasta kirkosta ja ystäviään eri puolilta. Luvassa oli etukäteen musiikkia ja pientä syötävää. Musiikki oli upeaa, ehdokas itse soitto välillä bassoa, välillä flyygeliä ja laulutaitoiset lauloivat. Siinä menki Kulkurin valssi ja Satumaakin. 

Ensio Tuominen ja Eija Tuominen
Jukka Tuominen
Oletimme että tulos tulee klo 21, mutta aikaa kului ja ainakin minua jännitti aivan hirvittävän paljon. Päädyin vaalihommaan monen sattuman kautta. Toukokuussa Raili-ystävättäreni sanoi että meidän pitää saada uudeksi kirkkoherraksi Arto Antturi. Hän oli istunut kirkossa ja hänen takanaan oli joku laulanut tosikomeasti. Messun jälkeen Railille kerrottiin että hyvä laulaja on ehdolla uudeksi kirkkoherraksi. 

Voisimmeko tavata 

Kun näin FB:ssa sivun Arto Antturi Pitäjänmäen kirkkoherraksi, liityin mukaan. Olihan Lulu siellä mukana. Pian palstalle ilmestyi pyyntö että Artolta voisi kysyä mitä vaan. Kirjoitin sähköpostin jossa kerroin puuhaavani ikäihmisten parissa ja hieman ajatuksia seurakunnastamme. Yllätyin kun Antturi soitti ja ehdotti, että hän haluaisi tavata. 

Kysyin Enskalta että voisiko miehen kutsua meille. Arto Antturi ja tuli viihtyi varmaan yli kaksi tuntia. Yritimme kertoa hänelle millaista elämänmeno Pitskussa meidän mielestämme on. Ehdotin että hänen ystävänsä voisivat konsertoida kirjastossa - lupasin olla välikätenä.

Päivät kuluivat ja ideoin milloin mitäkin ja Arto tarttui niihin. Väkeä liittyi mukaan monelta taholta. Kuulimme että Koskisen joukot tekevät vetoomuksen Kirkko ja kaupunki -lehteen. Arto pyysi että voisinko tehdä luonnoksen. Katsoin tv:stä hömppää tunnin ja tulin koneelle luonostelemaan tekstiä, Kokosin sen Arton vaalimateriaalista ja sitten vain keräämään allerkitjoittajia. 


Kaikki keinot olivat käytössä

Välillä pohdittiin minne kannattaisi mennä jakamaan vaalimainoksia ja minä kovana organisaattorina ajattelin että pitää tehdä vuorolistat, mutta ilman tiukkoja listoja mainoksia levisi moneen paikkaan. 

Laukusta oli kiva ruokakaupassa antaa ystävälle/tuttavalla lappu ja kertoa että tätä ehdokasta voisi äänestää. Muutamia soittoja tarvittiin, sähköpostia lähtiä ja somessakin piti koko ajan olla valppaana. Pitskulaisia - etenkin ikäihmisiä - on siellä kuitenkin vain rajallinen määrä. 

Mutta kun kaksi kohtasi kannatti ottaa vaali puheenaiheeksi. Ja mikä oli ottaessa kun Asto jaksoi keskustella kaikkien kanssa, olla hyväntuulinen ja leppoisa. Ihastelin kun niin moni jaksoi ja halusi jakaa mainoksia asemalla ja kauppojen lähellä. 

Eilen oli ennen tuloksen tulemista puhe, että jos häviämme pitäisi varmaan analysoida ja tehdä muistio missä teimme väärin. Mutta olisiko sillä tiedolla mitään käyttöä. 

Ei tarvitse tehdä, vaan voi olla ylpeä meidän kaikkien panoksesta.  Me teimme sen mitä osasimme ja tällä kertaa osasimme oikeita asioita. 



Arto ja Tiina Antturi

Pitäjänmäen vaalilautakunnan puheenjohtaja Lulu Nenonen tuli tuomaan voittajalle virallisen tulokseen. Mukanaan hänellä oli iso joukko seurakunnan työntekijäitä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja