Tampereella minulle tehtiin värianalyysi. Tekijänä sisarentyttärentytär Viivi. Onneksi parhaat värit olivat omassa huivissa. Teatteriakin koettu. Evita oli laatumusikaali ja aiheeltaan asiapitoisempi kuin useimmat musikaalit. Brittiläiskirjailijan Rakkauslaulu Työväenteatterin Kellariteatterissa on yksi syksyn parhaista. Kuulas, kaunis ja koskettava esitys. Näyttämöllä samaan aikaan päähenkilöt nuorina ja vanhoina.
Amos A. Svenska Teatern
Svenska Teaternin Amos A. näytelmää katsoessa opin, että Amos Anderson oli liikemies, lehden kustantaja, kulttuurivaikuttaja ja taidemesenaatti, mutta hän oli myös teatterin suuri ystävä ja ohjasi myös itse esityksiä Svenska Teaterniin. Teatteri saattoi olla Amokselle henkireikä kaiken johtamisen ja yrittämisen ohella. Näytelmässä Andersonin suhde teatterinjohtaja Nicken Rönngreniin (Riko Eklundh) oli hyvin tärkeä ja läheinen. Kari Heiskasen ohjaama näytelmä on hyvin moniulotteinen ja pystyy hyvin tuomaan esille Gunilla Hemmingin kattavan käsikirjoituksen asiat. Sen lisäksi että näytelmä valottaa hyvin Amos A:n persoonallisuutta, se pureutuu myös etenkin 1930-luvun yhteiskuntamme tapahtumiin ja suomenruotsalaisuutta uhkaaviin ilmiöihin. Kysymys joka vääjäämättä aina esitetään Andersonista puhuttaessa: pitikö hän enemmän miehistä kuin naisista. Näytelmässäkin Amos kertoo selkeästi ettei hän mene koskaan naimisiin eikä halua lapsia. Hän pelkäsi että hänen veljiensä mielisa...

Kommentit
Lähetä kommentti