Exlibrikseni tarina

Täyttäisin viisikymmentä vuotta muutaman kuukauden kuluttua. Olin pohtinut haluanko syntymäpäivälahjaksi exlibriksen vai Tampere-aiheisen taulun. Minä olen kotoisin Tampereelta ja mieheni Turusta. Meillä oli Turku-aiheinen maalaus, muttei Tampere-kuvaa.

Olen harrastanut lukemista siitä saakka kun ensimmäisellä luokalla kansakoulussa opin lukemaan. Lukemaan oppiminen oli hankalaa. Oliko kukka vai kuka, kokko vai koko, kannu vai kana. Vähitellen sanat alkoivat lukiessa saada oikean muodon.

Kirjat löytyivät Tammelan kirjastosta, jonne kotoa oli matkaa vain kilometri. Oppikoulua kävin toiselle puolella kaupunkia ja koulumatkoilla oli helppo poiketa lainastossa Keskustorin kupeessa. Piti odottaa että täytti 16 vuotta ennen kuin sai lainata kirjoja aikuisten osastolta. Onneksi isä lainasi kirjoja toiveitteni mukaan. Vähitellen omia kirjojakin kerääntyi. Sain säännöllisesti kirjoja nimipäivä-, syntymäpäivä- ja joululahjaksi.

Pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistolla suomen kieltä ja heti ensimmäisenä syksynä ryhdyin opiskelemaan myös kotimaista kirjallisuutta, mistä sitten tulikin pääaineeni. Kirjoja alkoi kertyä vähitellen. Innokkaana odotin aina alkuvuoden alennusmyyntiä. Alennusmyyntiluetteloa selasin moneen kertaan. Hankinnat tehtiin harkiten.

Aloin myös arvostella kirjoja 1980-luvun alussa Ylen Teksti-televisioon ja Etelä-Suomen Sanomiin. Kirjoja kertyi aina vain enemmän ja enemmän. Mieheni luki myös ja tyttäret samoin.

Ajatus omasta exlibriksestä oli pyörinyt mielessäni pitkään. Olin siitä myös puhunut kotona. Kun kukaan ei kysynyt synttärilahjatoiveitani, ajattelin että hankin sitten synttäreiden jälkeen exlibriksen.

Olimme ajamassa juhlapaikalle, kun vieressäni istuva nuorin tyttäreni sanoi haluavan0sa kertoa mitä hänen sylissä pitämässään laatikossa on. ”Et kyllä kerro, jos olet tiennyt jo pitkään mitä siellä on. Malta nyt vielä pari tuntia.”

Parin tunnin päästä mieheni ja tyttäremme halusivat ojentaa minulla lahjansa kaikkien kuullen. Laatikossa oli tanskalaisen taiteilijan naisveistos, jonka mieheni oli nähnyt helsinkiläisen gallerian ikkunassa ja päättänyt että tässä on hyvä lähtökohta vaimon exlibrikselle. Tekijäksi hän pyysi ystävämme graafikko Matti Sornikiven.

Toimeliaat kädet 

Tytöt ehdottivat, että exlibriksen pitää kertoa Leena-Maijan harrastuksista: kutomisesta, lukemisesta, juoksemisesta, jumppaamisesta, leipomisesta, ruoanlaitosta, juhlien järjestämisestä, teatterista, kirjoittamisesta ym. ym.

Olimme mieheni kanssa mukana vertaistukiryhmissä, joissa noudatettiin kahdentoista askeleen toipumisohjelmaa. Matti ehdotti 12 puuhakasta kättä kuvaamaan Leena-Maijan monipuolisuutta. 

Olen yli kolmekymmentä vuotta kiinnittänyt kirjoihini exlibriksen. Sain niitä niin ison määrän, että voin huoletta sanoa, että loput riittänevät loppuiäkseni. Meillä on enimmillään ollut kaksi ja puoli tuhatta kirjaa, joten exlibriksillä on ollut käyttöä.

Erityisen ylpeänä olen kaksipuolisella teipillä kiinnittänyt exlibrikset omakustanteisiin kirjoihini Viilari, maileri, vaari ja Rakkautta ja ristiriitoja. Ensimmäinen kirja kertoo isästäni ja lapsuudenperheestäni. Toisessa kirjassa kerron mieheni ja minun elämästäni. Saatuani valmiiksi isäni kirjan aloin kirjoittaa terapia-mielessä miehestäni. Hän oli sairaaloissa ja hoitokodeissa ennen kuolemaansa viisi ja puoli vuotta. Hän kuoli marraskuussa 2022. Asetin tavoitteeksi saada kirjan valmiiksi 80-vuotispäiväkseni. Kesä 2023 menikin kirjan viimeistelemisessä ja oikolukemisessa.

Mielelläni puhun muistojen tallentamisesta. Sen voi tehdä kirjoittamalla, puhumalla tai kuvaamalla. Pääasia että jälkipolville jää joku muisto tai parhaassa tapauksessa kokonainen elämäntarina. Valokuvista – niistä paperisista ei ole mitään iloa ellei niiden taakse ole kirjoitettu keitä kuvassa on ja mahdollisesti missä ja milloin se on otettu. Äitini kanssa kävimme hänen ja hänen sisartensa vanhat valokuvat läpi äidin viimeisenä syksynä. Äiti itse ehdotti kuvien järjestämistä. Nyt en tiedä mitä digikuvillemme tapahtuu.

Exlibriksen hankkiminen on yksi tapa muistella elämäänsä ja jakaa muistoja muille. Ehkä exlibrikseni olisi erilainen, jos se olisi tehty vuonna 2023 tai vaikka vasta tänä vuonna.      

 Juttu on julkaistu Exlibris Aboensis Nro 130 2/2025