Fanny ja Alexander Helsingin Kaupunginteatterissa

 Fannyn ja Alexanderin tarina on tuttu Ingmar Bergmanin elokuvasta vuodelta 1982. Seuraavana vuonna katselimme Ekdalin suvun tarinaa tv-sarjasta. Paavo Westerberg on rohkeasti tarttunut Bergmanin tekstiin ja loihtinut siitä Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ihastustuttavaa ja koskettavaa teatteria. Loistavien näyttelijöiden lisäksi on tarvittu Antti Mattilan taianomainen lavastus, Sanna Salmenkallion säveltämä musiikki ja äänisuunnittelu, Anna Sinkkosen puvustus ja William Ilesin huikean hienot valot.

Ensimmäisessä näytöksessä saimme olla mukana Ekdalien joulunvietossa, seurata intohimoista keskustelua teatterista ja surra Fannyn (Elena Leeve) ja Alexanderin (Olavi Uusivirta) isän (Pekka Huotari) kuolemaa. Minä monen muun katsojan tavoin tiesin mitä tapahtuu, kun lasten äiti Emilie (Anna-Maija Tuokko) suostuu kopean piispan (Eero Aho) puolisoksi.

Emilie perustelee avioliittoaan yksinäisyydellään. Lasten kohtalosta hän ei voinut etukäteen tietää, ehkä kuitenkin aavistaa. Leeve ja Uusivirta ovat sisaruksina ja mielikuvitusleikkeihinsä uppoutuneina lapsina ihastuttavia ja erottamattomia. Elämä, joka kolmikkoa odottaa piispan talossa eroaa huikeasti siitä mihin he ovat tottuneet. Piispa ei tingi periaatteistaan rahtuakaan. Jos ei taivu hänen tahtoonsa, saa siitä rangaistuksen. Isäpuolen silmätikuksi joutuu ennen muuta Alexander. Lapsen kohtelu on armotonta ja häikäilemätöntä. Äiti on voimaton puolustamaan lapsiaan.

Alexander saa joululahjaksi taikalyhdyn, laterna magican eli diaprojektorin alkuversion. On kuin meidät katsojat salaperäisellä tavalla olisi vangittu lyhdyn taikapiiriin. Onneksi tarinassa paha ei jää päällimmäiseksi lasten elämäntarinassa. Rakkaus ja ilo voivat hälventää muistot ankeista kuukausista mielivaltaisen miehen lähellä.

Ekdalin perheen ennakkoluulottomuus ja tapa rakastaa toisiaan, on varmaan ollut se, mihin suomalaiset tv-katsojat Fanny ja Alexander -sarjaa katsoessaan ihastuivat. Kaupunginteatterin Fannyssa ja Alexanderissa on teatterin lumoa monella tasolla.


                                         Kuva Otto-Ville Väätäinen 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Helsingin Kaupunginteatterin Hiljaiset sillat

Ryhmäteatterin Vaellus