Kom-teatterin Runar ja Kyllikki

Moni meistä muistaa Kyllikki Saaren selvittämättömän surman vuodelta 1953. Nuori nainen katosi iltayöllä pyöräillessään kotiin hartaustilaisuudesta. Asiaa on tutkittu ja vatvottu, siitä on kirjoitettu kirja toisensa jälkeen. Kaikkia nuoren naisen henkeä uhanneita tapauksia on verrattu Saaren kuolemaan.

Tamperelainen Jussi Kylätasku kirjoitti näytelmän Runar ja Kyllikki 1974. Sen pohjana olivat Kyllikki Saaren murha sekä Tulilahden kaksoismurha 1959. Kom-teatterissa nähdään nyt hyvin erilainen ja hyvin hurja ja hyvin koskettava Runar ja Kyllikki.

Ohjaaja Lauri Maijala on kääntänyt näytelmän roolit ylösalaisin. Jokaista miesroolia näyttelee nainen ja jokaista naisroolia mies. Erityisesti naiset miesten rooleissa ovat oman aikansa ja vielä tämänkin ajan armottomia tosikoita, roolinsa vankeja. Perisuomalainen mieshän ei puhu eikä pussaa. Humalapäissä voi tehdä ihan mitä vaan, niin kuin tekee näytelmässä Kyllikin isä – loistava Satu Silvo. Silvon jokainen ele ja ilme on tarkoin harkittu ja ilmenee sitä valtaa minkä mies vielä 1950-luvun lopulla omasi.

Runarina Ella Mettänen on herkkä ja hauras, nuorukainen jota kukaan ei ymmärrä. Ymmärrystä ei saa kyllä osakseen Kyllikkikään. Paavo Kinnunen on Kyllikkinä viaton ja rakkautta kaipaava tyttö, joka luottaa liikaa kanssaihmisiin. Luottamusta eivät näytelmän miehet nuorille tarjoa, pikemminkin päinvastoin.

Hyvin paljon kasaantuu Kyllikin väärästä kohtelusta kirkkoherra Kapeelahden – huikean roolin esittävän Kati Outisen – harteille. Erityisesti kirkkoherran kaksimaanaisuus korostui roolien vaihdossa. Voiko ihminen ylipäätään olla noin iljettavä – kyllä voi.

Niko Saarela Runarin äitinä ja Juho Milonoff Eija Lehtosena olivat huikean hyviä. Kaiken kaikkiaan Lauri Maijala on hionut esityksestä ravistelevan puheenvuoron tasa-arvosta ja nuoren ihmisen elämisen vaikeudesta.

Jussi Kylätaskun Runarissa ja Kyllikissä on paljon hämäläistä, tamperelaista mielenmaisemaa 1950- ja 1960-luvuilta. Mielikuvat pienen hämäläisyhteisön elämästä konkretisoituivat näyttämöllä.


                                                Paaavo Kinnunen ja Ella Mettänen 

                                                                             Kuva Noora Geagea



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Jos olisin somessa koko ajan