Kun koronavirus tuli lähelle

Tuijotan lasittunein silmin tv-ruutua. Tuntuu että ääni, joka kertoo koronavirukseen kuolleiden määristä, tarkemmin missä sairaalapiirissä, oliko vanha vai nuori, tulisi hyvin kaukaa. Ihan kuin tieto ei koskettaisi minua.

Mutta se koskettaa. Yksi virukseen menehtyneistä on yhdistystoverini, naapureitteni äiti ja anoppi, heidän lastensa mummi ja aika tuore isomummi. Tunnen hänen miehensä ja toisen poikansa. Olen tuntenut heidät kaikki vuosikausia, kymmeniä.

Voin jakaa monen kanssa muiston iloisesta, ystävällisestä ja uteliaasta ihmisestä. Hän piti laulamisesta, oli aina innokas lähtemään teatteriin, näyttelyihin, museoon ja retkille. Silloin tällöin tapasimme lenkillä. Teatteriretkellämme näin hänet viimeisen kerran. Olimme tehneet matkan teatteriin kimppakyydillä eli meitä oli ollut sairastuneen kanssa monta henkilöä samassa bussissa.

Kun tieto korona-tartunnasta tuli, oletin että nyt ei enää selvitetä kenen kanssa sairastunut on ollut tekemisissä eikä testeihinkään enää pääse. Kumpikaan tieto ei pitänyt paikkaansa. Minulla soitettiin Helsingin emidemiologisesta toiminnasta ja pyydettiin tiedot retkeläisistä. Heti ensimmäisellä kerralla hoitaja kysyi minulta miten ruokahuoltoni on järjestetty ja antoi hyödyllisiä ohjeita.

Karenssiaika sairastuneen tapaamisesta on kaksi viikkoa. Me teatterissa mukana olleet olimme jo kaikki olleet ikämme takia kotona, joten kun jäljellä oli enää päivä virallista karenssia mikään ei muuttunut. Saamme kaikki kotiin kirjeen asiasta ja Kanta -tiedostoon tulee merkintä asiasta.

Asun Espoossa, joten minun asiani siirrettiin sinne. Helsinkiläisiltä ystäviltäni  hoitajat olivat kyselleet vointia ja ruoan ja avun saamisesta. Espoon hoitaja ei mitään kysellyt. Hiipi mieleeni että espoolaisten yli 75-vuotiaitten kuuluu olla niin varakkaita, etteivät he kunnan apua tarvitse. Kunnanjauhoilla ei eletä!

Yksi vaivoistaan kertonut mukana olija oli korona-testissäkin – vastoin tietoa: ei testejä. Kun ystävälleni oli soitettu että kerrottu että pitäisi mennä testiin Meilahteen, hän oli parahtanut soittajalle, en minä osaa siellä oikeaan paikkaan mennä. Rauhallisesti oli soittaja selittänyt, mistä näytteenotto-teltta löytyy. Oli selvinnyt sekin että saa mennä omalla autolla ja olipa varoitettu mahdollisista jonoista. Paikka oli löytynyt helposti eikä jonoja ollut. Heti seuraavana päivänä tuli tieto että testi on negatiivinen.

Otan viranomaisten antamat ohjeet tosissani. Hissin nappuloitakin painan vain kertakäyttöhanskat käsissä. Itse asiassa en hissillä ole paljon ole ajellut. Kävelylenkille on reippaampi lähteä kipittämällä portaat alas ja kuntohan kasvaa kun kipuaa kotiin palatessaan viidenteen kerrokseen portaita. Silloin vielä kun piti kantaa kauppakasseja tulin niiden kanssa ylös autohallista hissillä. Nyt kauppakassit kantaa tytär, kiipeää kassien kanssa oirtaat ylös ja vielä monessa talossa – kuntoilun vuoksi. Hän käy kaupassa myös ystävieni puolesta.