Kun koronavirus tuli lähelle
Tuijotan lasittunein silmin tv-ruutua. Tuntuu että ääni,
joka kertoo koronavirukseen kuolleiden määristä, tarkemmin missä
sairaalapiirissä, oliko vanha vai nuori, tulisi hyvin kaukaa. Ihan kuin tieto ei
koskettaisi minua.
Mutta se koskettaa. Yksi virukseen menehtyneistä on
yhdistystoverini, naapureitteni äiti ja anoppi, heidän lastensa mummi ja aika
tuore isomummi. Tunnen hänen miehensä ja toisen poikansa. Olen tuntenut heidät
kaikki vuosikausia, kymmeniä.
Voin jakaa monen kanssa muiston iloisesta, ystävällisestä
ja uteliaasta ihmisestä. Hän piti laulamisesta, oli aina innokas lähtemään
teatteriin, näyttelyihin, museoon ja retkille. Silloin tällöin tapasimme
lenkillä. Teatteriretkellämme näin hänet viimeisen kerran. Olimme tehneet
matkan teatteriin kimppakyydillä eli meitä oli ollut sairastuneen kanssa monta
henkilöä samassa bussissa.
Kun tieto korona-tartunnasta tuli, oletin että nyt ei
enää selvitetä kenen kanssa sairastunut on ollut tekemisissä eikä testeihinkään
enää pääse. Kumpikaan tieto ei pitänyt paikkaansa. Minulla soitettiin Helsingin
emidemiologisesta toiminnasta ja pyydettiin tiedot retkeläisistä. Heti
ensimmäisellä kerralla hoitaja kysyi minulta miten ruokahuoltoni on järjestetty
ja antoi hyödyllisiä ohjeita.
Karenssiaika sairastuneen tapaamisesta on kaksi viikkoa.
Me teatterissa mukana olleet olimme jo kaikki olleet ikämme takia kotona, joten
kun jäljellä oli enää päivä virallista karenssia mikään ei muuttunut. Saamme kaikki
kotiin kirjeen asiasta ja Kanta -tiedostoon tulee merkintä asiasta.
Asun Espoossa, joten minun asiani siirrettiin sinne. Helsinkiläisiltä
ystäviltäni hoitajat olivat kyselleet
vointia ja ruoan ja avun saamisesta. Espoon hoitaja ei mitään kysellyt. Hiipi
mieleeni että espoolaisten yli 75-vuotiaitten kuuluu olla niin varakkaita,
etteivät he kunnan apua tarvitse. Kunnanjauhoilla ei eletä!
Yksi vaivoistaan kertonut mukana olija oli
korona-testissäkin – vastoin tietoa: ei testejä. Kun ystävälleni oli soitettu
että kerrottu että pitäisi mennä testiin Meilahteen, hän oli parahtanut soittajalle,
en minä osaa siellä oikeaan paikkaan mennä. Rauhallisesti oli soittaja
selittänyt, mistä näytteenotto-teltta löytyy. Oli selvinnyt sekin että saa
mennä omalla autolla ja olipa varoitettu mahdollisista jonoista. Paikka oli
löytynyt helposti eikä jonoja ollut. Heti seuraavana päivänä tuli tieto että
testi on negatiivinen.
Otan viranomaisten antamat ohjeet tosissani. Hissin
nappuloitakin painan vain kertakäyttöhanskat käsissä. Itse asiassa en hissillä ole
paljon ole ajellut. Kävelylenkille on reippaampi lähteä kipittämällä portaat alas ja kuntohan kasvaa kun kipuaa kotiin palatessaan viidenteen kerrokseen portaita. Silloin
vielä kun piti kantaa kauppakasseja tulin niiden kanssa ylös autohallista
hissillä. Nyt kauppakassit kantaa tytär, kiipeää kassien kanssa oirtaat ylös ja vielä monessa
talossa – kuntoilun vuoksi. Hän käy kaupassa myös ystävieni puolesta.
Voi miten surullista, otan osaa!
VastaaPoista