Taidan olla city-ihminen

Suomalaiset ovat tottuneet liikkumaan työn perässä. Päämääränä on useimmiten ollut iso kaupunki joko Suomessa, Ruotsissa tai Amerikassa. Hartolasta lähti 1840 yksi esi-isistäni 17-vuotiaana kyselemään töitä Pielaveden pappilasta.  Pielavedeltä siirryttiin Varkauteen ja sieltä isäni päätyi Tampereelle. Tampereen liepeillä sukulaiseni muuttivat Kiikoisista Nokian kautta Tampereelle tai Längelmäeltä suoraan Tampereelle, pari nuorista naisista päätyi Amerikkaan.

Minä olen syntynyt Tampereen synnytyslaitoksella ja asunut isommissa ja pienemmissä kaupungeissa koko ikäni. Tekee mieli lainata runoilija Kirsi Kunnasta, joka taannoin esitteli itsensä city-ihmisenä, koska ei enää asunut Ylöjärvellä, Tampereen kupeessa vaan Tampereen Laukontorin laitamilla – siis kaupungin keskustassa.

Hieman hämmentyneenä kuuntelin ikäisteni työtovereitten kertomuksia hiihtämällä tehdyistä koulumatkoista. Olipa joku soutanut järven ylikin. Olinhan minäkin hiihtänyt, mutta metsissä kodin lähellä ja maalla oli soudeltu. Mutta kaupoille, kirkolle, koululle ja kirjastoon mentiin katuja pitkin. Rollikalla eli sähköjohdinautolla mentiin keski-kaupungille tai useimmiten käveltiin.

Onnikalla mentiin maalle. Useimpina kesinä vuokramökki oli alle kahdenkymmenen kilometrin päässä oikeasta kodista. Kaupunkikotikin oli hyvin maalaismaisissa maisemissa. Oli pihamaa, perunapelto ja sireenipensaat. Maalle mentiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja elokuun viimeisinä päivinä palattiin kotiin muutama päivä ennen koulujen alkamista. Muutaman vuoden ikäinen pikkusisko ei ymmärtänyt ollenkaan miksi Tammelan kodissa ulko-ovi oli lukossa. Kolme-vuotias osasi Pirkkalassa laittaa itse kumisaappaat jalkaansa, useimmiten vääriin jalkoihin ja mennä pihapiiriin puuhastelemaan omin voimin. Kaupungissa ovet pidettiin lukossa.

Maalla käytiin muutenkin sukulaisissa ja tuttavien luona. Pälkäneellä ja Virroilla sain suurta herkkuani  - vastalypsettyä maitoa. Ennen laitumelle menoa piti heinänvarteen poimia mansikoita. Tätien mukana pääsin heidän mökillään jopa maalaistaloon emännän nimipäiväkekkereille. Väkeä oli paikalla enemmän kuin kotona meidän lasten syntymäpäivillä tai muuten vain sunnuntaina.

Lasten puuhastelu ja leikkiminen ei maalla paljoakaan eronnut siitä mitä se oli kotona. Kotinurkilla vain oli lapsia paljon enemmän. Uimaan oli Tammelassa pitempi matka, eikä mustikoita löytynyt aidan takaa, ei päässyt heiniä sotkemaan isoon latoon, ”hoitamaan” lehmiä ja ”ruokkimaan” haassa olevia hevosia,   poimimaan herneitä suoraan pellolta.           

Isäni oli entinen urheilija ja innokas kuntoilija. Mökillä hän raivasi meille lapsille urheilukentän pusikosta. Naapurista löytyi naisten keihäs, kiekko ja kuula, naapurin täti oli myös entinen urheilija. Kisoja pidettiin ahkeraan vaikka osanottajia ei ollut runsain joukoin. Kaupungissa sentään järjestettiin jonain kesänä maraton-kilpailut. Me likat emme saneet juosta, olimme huoltohommissa. Heitimme vettä juoksijoiden niskaan tai annoimme sitä juotavaksi.  

Mökeillä olen ollut vuosien varrella – joko omalla, vuokratulla tai ystävien ja sukulaisten mökeillä onneksi aika paljon. Mutta en enää pidä hyttysistä, kärpäsistä, ulko-huusseista, olemattomista pesutiloista eli kunnon maalaiselämästä. En ymmärrä miten niin moni ikätoverini viettää monta kuukautta vuodesta mökillä. Selitys lienee siitä että moni on lapsuutensa maisemissa.

Minulle on mieluista kun kerrostalon ovesta voin suoraan mennä metsään. Kotimetsässä kasvaa mustikoita, monenlaisia kukkia, siellä on 1914 rakennettuja vallihautoja ja tykkiteitä, salaperäisiä ammusvarastoja. Eikä pitkä matka ole toiseenkin metsään. Sitten kun haluaa pidemmille lenkeille, voi mennä ulkoilualueille. Oma auto tietysti helpottaa liikkumista.   

Tänä keväänä ja alkukesänä moni on ihastellut miten nyt on ollut aikaa tutustua kotinurkkiin. Kävely- ja muilla retkillä on löytynyt paljon kauniita paikkoja, joita ei oikein aikaisemmin ole huomannut. On niitä kukkia kaupunkireiteilläkin eikä vain omakotitalojen tai mökkien pihamailla. Jaksan olla innoissani Espoon hienoista kukkaistutuksista, pensaista ja puista mitä löydän Leppävaarasta. Helsingin puolella Pitäjänmäellä ja Konalassa ollaan paljon karummissa maisemissa.

Mökeille en kaipaa kalastamaan, grillaamaan, pitkästymään, mattoja pesemään, yllätysvieraita kestitsemään. Mutta sen sijaan nautin kun työhuoneeni ikkunan koivut huojuvat leppoisassa kesätuulessa,  linnut livertävät ja pihalta kuuluu lasten ääniä. Parvekkeilla on kukkia ja yrttejä saa omasta takaa.