Peukalon virittäminen

Kun Tanotorvi, johon olen kirjoittanut ainakin 15 vuotta, ei tule teille kaikille olen päättänyt ilahduttaa teitä jutuillani, joka julkaistaan kerran kuukaudessa.

OIKEANIKÄISENÄ OIKEASSA PAIKASSA

Lastennäytelmiin on usein lisätty ikäraja eli tieto siitä minkä ikäinen pitäisi vähintään olla että näytelmästä olisi iloa. Yläikärajoja en ole juuri nähnyt. Elokuvissakin on ikärajat, jotka unohtuvat, kun elokuvia katsotaan kotona.

Luomme myös ikärajoja itse. Moni iäkkäämpi katsoja kärvistelee kun teatterissa äänet ovat liian kovalla, kiroillaan liikaa tai meuhkataan asiattomasti. Elokuvinkaan ei voi mennä kun äänet  ovat kovalla.  Moni väittää että hän ei enää aio opetella tietokoneen käyttöä. Pitäkööt googlensa, www:nsä, facebookinsa, twitterinsä ja tabledttinsa!

Väitän, että jättäytyminen teknisen kehityksen ulko- tai yläpuolelle hankaloittaa arkipäiväistä elämää. Ensin kuulosti vitsiltä kun kaikki piti katsoa www-sivuilta. Mutta mistäpä muualta kuin googlesta löytäisin tietoa asiasta kuin asiasta.

Facebookin avulla löysin juuri Ruotsissa asuvan luokkatoverini 50 vuoden takaa. Silti en kuulu FB:n innokkaimpiin käyttäjiin. Aluksi oli hauska lukea toisen kuulumisia. Nyt pitää löytää netistä erikoisia kuvia, yuo tubesta videoita tai muita muitten tekemiä ihmeitä ja sitten esitellä niitä muille. Ikätoverini eivät juuri kirjoita, tykkäävät vain toisten jutuista ja firmojen mainoksista.

Hätkähdin kun tunnettu näyttelijä kertoi että hän on luopunut sosiaalisen median käyttämisestä ja ryhtynyt viettämään aikaa perheensä kanssa. Hienoa! Mutta perheet viettävät yhä enemmän yhteistä aikaa niin että jokaisella on oma värkki sylissä tai edessä ja kuulokkeet korvilla. Ainakin kun paikalla on teini-ikäistä ja nuorta väestöä!!! Mummi on pudonnut ajan rattailta, jos ei ymmärrä miksi näin tehdään.

Aina ei mummikaan ole ollut ajan rattailla. Olen luullut että Mäntän paperitehtaat perustanut G.A. Serlachius oli kultalusikka suussa syntynyt perijäpoika, josta tuli patruuna. Totuus paljastui Kari Heiskasen kirjoittamassa ja ohjaamassa Metsäperkeleessä Helsingin Kaupunginteatterissa. G.A. oli itsepäinen, idearikas ja rohkea mies, joka oli kotoisin köyhistä oloista ja joka toteutti jääräpäisesti kaikki ideansa - vain osa onnistui. Pertti Sveholm vauhdikkaana suurliikemiehenä on upea. Kieltämättä hieman lyhyempikin tarina olisi riittänyt, mutta huikaisevaa on nähdä suomalaisen teollisuuden syntyhistoriaa.

Vielä monta vertaa rajumpaa on kokea ja nähdä suomalaisen taloushistorian kaari vuodesta 1918 tähän päivään. Kansallisteatterissa Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän Neljäs tie kääntää kivet ja kannot ja kertoo miten tähän EU-kaaokseen on päädytty. Ohjaaja Esa Leskisen käsissä näyttelijät taipuvat vaikka mihin. Timo Tuomisen Seppo Kääriäinen ja Antti Kalliomäki; Antti Litjan Paavo Lipponen ja Toimi Kankaanniemi; Seppo Pääkkösen Iiro Viinanen ja Juha Variksen Esko Aho ovat parempia kuin esikuvat. Uudenlaista teatteria joka ammentaa sanottavansa ja asiansa eletystä elämästä. Hätkähdyttävintä on että me vain annamme viedä itseämme mihin vain. Onneksi tai kauhuksi muu Eurooppa jo liikehtii.

Uudenlainen hieno tulkinta on tarjolla Kom-teatterissa Anton Tsehovin Kolmesta sisaresta. Näytelmän rajusta menosta joko pitää tai sitten ei. Esityksessä eivät istu ja huokaile muut kuin katsojat – siihenhän olemme tsehovilaisittain tottuneet.  Sisarten on vaikea sopeutua elämään tässä ja nyt. Haaveita ja unelmia on oltava, mutta on myös oltava rohkeutta toteuttaa ne. Eeva Soivio, Laura Malmivaara ja Vilma Melasniemi ovat tämän päivän sisaria, joilla ei oikein ole paikkaa missään.

Tanssiteatteri Hurjaruuthissa on päätetty kertoa lapsille kuka oli Jörö-Jukka ja mitä tapahtuu jos ei syö velliä, leikkii tulitikuilla, kiusaa toisia tai imee peukaloaan. Vanhat tarinat tanssin keinoin hieman pelottivat ja hätkähdyttivät, mutta pieni katsojakin jäi pohtimaan miksi noin voi elämässä käydä. Ja sitä vartenhan teatterissa käydään.