Pitäjänmäen aseman tuntumassa on idyllinen lehmuskuja. Tai voisi olla jos ympäristökin olisi idyllinen. Tila on ikäänkuin julkinen mutta ei sitten kuitenkaan.
Svenska Teaternin Amos A. näytelmää katsoessa opin, että Amos Anderson oli liikemies, lehden kustantaja, kulttuurivaikuttaja ja taidemesenaatti, mutta hän oli myös teatterin suuri ystävä ja ohjasi myös itse esityksiä Svenska Teaterniin. Teatteri saattoi olla Amokselle henkireikä kaiken johtamisen ja yrittämisen ohella. Näytelmässä Andersonin suhde teatterinjohtaja Nicken Rönngreniin (Riko Eklundh) oli hyvin tärkeä ja läheinen. Kari Heiskasen ohjaama näytelmä on hyvin moniulotteinen ja pystyy hyvin tuomaan esille Gunilla Hemmingin kattavan käsikirjoituksen asiat. Sen lisäksi että näytelmä valottaa hyvin Amos A:n persoonallisuutta, se pureutuu myös etenkin 1930-luvun yhteiskuntamme tapahtumiin ja suomenruotsalaisuutta uhkaaviin ilmiöihin. Kysymys joka vääjäämättä aina esitetään Andersonista puhuttaessa: pitikö hän enemmän miehistä kuin naisista. Näytelmässäkin Amos kertoo selkeästi ettei hän mene koskaan naimisiin eikä halua lapsia. Hän pelkäsi että hänen veljiensä mielisa...
Suomen Kansallisteatterin Pienen näyttämön Muistopäivä on rouhea ja ravisteleva näytelmä. Viisi vuotta sitten aloitettiin Suomalaiset Venäjällä 1917-1964 -tutkimus. Se valmistuu lähiaikoina. Kansallisteatterin kotikirjailija Elli Salo on saanut tutkimuksen aineiston käyttöönsä ja kirjoittanut siitä näytelmän, joka kertoo seitsemän loikkarin kohtalosta Venäjän armottomissa olosuhteissa. Näytelmän on ohjannut Riikka Oksanen. Joukosta vain Heino (Miiko Toiviainen) on vakaumuksellinen kommunisti. Toisia ajaa Venäjälle lupaukset työstä ja ennen kaikkea ruoasta. Neuvostoliittoon pakeni vuonna 1918 kaiken kaikkiaan 12 000 punaista. 1930-luvulla rajan yli pakeni tai siirtyi paremman elämän toivossa 15 000 henkilöä. Kanadasta ja USA:sta muutti Venäjälle noin 5 000 suomalaista. Helsingistä pakomatkalle lähteneet maksavat viimeisillä rahoillaan venematkan Inkerinmaalle. Vene hajoaa ja loikkarit päätyvät Leningradiin. Sieltä heidät siirretään sinne missä tar...
Tuusulalainen Krapin kesäteatteri tutustuttaa katsojat Suurenmoista -musiikkikomediassa laulaja Florence Foster Jenkinsiin. Komedia perustuu tositapahtumiin – vaikka sitä on vähän vaikea uskoa. Miten nainen joka ei osaa laulaa ollenkaan voi esiintyvä Carnegie Hallissa. Miten hänen miesystävänsä ja ystävättärensä eivät kerro Florencelle totuutta. Kukaan ei henno murtaa Florencen vakaata uskoa kykyihinsä ja vakaan uskonsa avulla hänelle avautuvat ovet hienoihin konsertti-iltoihin. Taustana ovat myös Florencen perintörahat. Näytelmän ohjaaja Lija Fischer on rakentanut esityksestä toisaalta tarinan siitä miten vahva usko siirtää vaikka vuoren ja toisaalta hauskan ja pakostikin katsojia naurattavan ja viihdyttävän esityksen. Muutenhan Suurenmoista ei istuisi suomalaiseen kesäteatteriperinteeseen. Anna-Leena Sipilä vei roolinsa Florencena kunniakkaasti läpi. Etenkin lauluja oli vähän jännittäväkin seurata. Kokonaisuutena Sipilä ei saanut kiinni lahjattoman laulajan vääristyneestä omakuvasta....
Kommentit
Lähetä kommentti