Mummi melkein sotaväessä
Kun perheeseen syntyy poika alkaa joku heti huokailla, mitenkähän poika sitten pärjää sotaväessä. Useimmat pojat pärjäävät mainiosti. Nyt minä tiedän miten pärjätään ja mitä kaikkea siellä oikein puuhataan. Olin yksi 7600 omaisesta joka viime viikon perjantaina oli mukana Valkealassa Vekaranjärven varuskunnassa Karjalan prikaatin sotilasvalapäivässä.
Matias ei vannonut valaa vaan antoi sotilasvakuutuksen. Karjalan prikaatin kenraali piti lähes saman puheenn molemmissa paikoissa. Tilaisuus oli vaikuttavaa kun kentällä oli 1800 alokasta ja puiden katveessa kentän reunoilla omaiset. Ohimarssikin oli upea. Hämmästyttävintä oli että Matias huomasi minut ja Marjan ja Pekan, joiden oman pojan pioneeri Matin onnistuimme myös bongaamaan.
Ohimarssin jälkeen pääsin aitoon varusmiestupaan. Sängyt ojennuksessa, päiväpeitteet tiukasti vuodenvaatteiden päällä ja kaapin tavarat hienosti viikattuina. Olin ensin pioneerikomppanian tuvalla ja kuuntelemassa siellä Karjlan prikaatin esittelyä. Eli näin miten Miettisen Matti "elää". Matiaksen tuvalle pääsin vasta hernekeittolounaan jälkeen. Kaikille paikalla olleille tarjottiin hernekeittoa, näkkileipää ja jälkiruoaksi suffeli-patukka. Minä olin varautunut tietysti maksamaan ruokani.
Matias oli kutsuttu kahden vieraansa kanssa (isi-Jukka ja ukki-Enska) edustamaan Imatorjuntapatteriston alokkaita prikaatin komentajan, kenraali Jari Kytlän lounaspöytään.
Tästä olin tietysti tavattoman ylpeä. Poika joka lähti armeijaan ajatuksella: mahdollisimman pian pois, onkin nyt hyvin innokas tykkimies - ylennys oli kyseisenä perjantaina.
Oltuaan pari päivää varuskunnassa, Matias kirjoitti että täällä on kiire odottamaan. Enska muisteli että samanlainen oli tilanne 60 vuotta sittenkin. Matiaksen tarinat ovat ilmeisesti yhtä vauhdikkaita kuin nuorien miehien elämä järjestäytyneessä armeijassa. Alikki (alikersantti) kertoo aina mitä pitää tehdä eli aivot laitetaan varuskunnan portilla koppaan. Itse ei tarvitse muka muuta kuin todella.
Kun Miettisen Marja imuroi kotonaan varusmiehen seuratessa puuhaa sivusta, meni Matti huoneen nurkkaan ja löysi pölyä lattialistan päältä. Eli huonosti oli siivottu. Matti esittelikin minulle lasten ja hienot moppausliinat joilla tuvissa syntyy puhdasta. Elävää elämää on sekin että jos yhden miehen kaappi on huonossa kunnossa, kärsivät siitä kaikki. Joten meidän Matias on päättänyt viikkaustaitoisena auttaa muita niin eivät joudu tarpeettomasti ramppaamaan portaita ylös ja alas.
Olen tässä muutaman päivän pohdinut mihin nämä hienosti käyttäytyvät nuoret miehet armeijan jälkeen katoavat. Ovissa vanha rouva päästettiin ensimmäisenä ja aina oli joku alokas avaamassa ovea. Opitaan siis siivoamaan, huolehtimaan vaatteista, yhteishenkeä ja monenmoisia taitoja.
Nyt jään odottamaan miten meidän tykkimiehemme ura armeijassa urkenee. Tuleeko hänestäkin alikki joka komentaa: päähine pois päästä, selkä suoraksi alokas Pokkinen, pinkka uusiksi, puhumattakaan oikeiden sotilastaitojen opettamisesta. Vai tuleeko pojasta peräti Reserviupseerikoulun oppilas. Siellä ovat olleet oppia hakemassa Enska-ukki, Topi-ukki, isä-Jukka, setä-Kent jne.
Kävimme Neuvottoman mökiltä yhtenä päivänä Haminassa. Eipä ollut Kent käynyt siellä RUK-aikansa jälkeen. Eikä kuulema Jukkakaan.
Matias ei vannonut valaa vaan antoi sotilasvakuutuksen. Karjalan prikaatin kenraali piti lähes saman puheenn molemmissa paikoissa. Tilaisuus oli vaikuttavaa kun kentällä oli 1800 alokasta ja puiden katveessa kentän reunoilla omaiset. Ohimarssikin oli upea. Hämmästyttävintä oli että Matias huomasi minut ja Marjan ja Pekan, joiden oman pojan pioneeri Matin onnistuimme myös bongaamaan.
Matias oli kutsuttu kahden vieraansa kanssa (isi-Jukka ja ukki-Enska) edustamaan Imatorjuntapatteriston alokkaita prikaatin komentajan, kenraali Jari Kytlän lounaspöytään.
Tästä olin tietysti tavattoman ylpeä. Poika joka lähti armeijaan ajatuksella: mahdollisimman pian pois, onkin nyt hyvin innokas tykkimies - ylennys oli kyseisenä perjantaina.
Oltuaan pari päivää varuskunnassa, Matias kirjoitti että täällä on kiire odottamaan. Enska muisteli että samanlainen oli tilanne 60 vuotta sittenkin. Matiaksen tarinat ovat ilmeisesti yhtä vauhdikkaita kuin nuorien miehien elämä järjestäytyneessä armeijassa. Alikki (alikersantti) kertoo aina mitä pitää tehdä eli aivot laitetaan varuskunnan portilla koppaan. Itse ei tarvitse muka muuta kuin todella.
Kun Miettisen Marja imuroi kotonaan varusmiehen seuratessa puuhaa sivusta, meni Matti huoneen nurkkaan ja löysi pölyä lattialistan päältä. Eli huonosti oli siivottu. Matti esittelikin minulle lasten ja hienot moppausliinat joilla tuvissa syntyy puhdasta. Elävää elämää on sekin että jos yhden miehen kaappi on huonossa kunnossa, kärsivät siitä kaikki. Joten meidän Matias on päättänyt viikkaustaitoisena auttaa muita niin eivät joudu tarpeettomasti ramppaamaan portaita ylös ja alas.
Olen tässä muutaman päivän pohdinut mihin nämä hienosti käyttäytyvät nuoret miehet armeijan jälkeen katoavat. Ovissa vanha rouva päästettiin ensimmäisenä ja aina oli joku alokas avaamassa ovea. Opitaan siis siivoamaan, huolehtimaan vaatteista, yhteishenkeä ja monenmoisia taitoja.
Nyt jään odottamaan miten meidän tykkimiehemme ura armeijassa urkenee. Tuleeko hänestäkin alikki joka komentaa: päähine pois päästä, selkä suoraksi alokas Pokkinen, pinkka uusiksi, puhumattakaan oikeiden sotilastaitojen opettamisesta. Vai tuleeko pojasta peräti Reserviupseerikoulun oppilas. Siellä ovat olleet oppia hakemassa Enska-ukki, Topi-ukki, isä-Jukka, setä-Kent jne.
Kävimme Neuvottoman mökiltä yhtenä päivänä Haminassa. Eipä ollut Kent käynyt siellä RUK-aikansa jälkeen. Eikä kuulema Jukkakaan.
Kommentit
Lähetä kommentti