Kaksi kulkuetta Tampereen Hämpillä 1950-luvulla

 Vappupäivänä lähdimme koko perhe pyhävaatteissa kaupungille katsomaan demareitten ja kommunistien vappukulkueita. Demarit marssivat Keskustorilta Termopylein kentälle Pyynikille. Kommunistien marssi alkoi myös Keskustorilta – mutta vähän myöhemmin. Heidän juhlansa oli Amurissa paikalla, missä nyt on Särkännimen parkkipaikka. Vappukulkueista yritettiin nähdä kenen joukoissa tunnetut näyttelijät ja muut sen ajan kuuluisuudet marssivat.

 Tapasimme Hämeenpuistossa äitini sisaret eli tätimme Allin, Maijan ja Kertun ja Kertun miehen Topi-sedän. Ihmettelin aina pikkutyttönä, minkä takia isä ja Topi-setä kinastelivat vappupäivänä. Topilla oli kommunistien vappumerkki, joka koristi hänen takin kalustaan joka vappu. Topi ja Kerttu eivät olleet puolueen jäseniä, mutta äänestivät kommunisteja ja erosivat kirkostakin 1957. Topin kuoltua hänen piironkinsa kätköistä löytyi pieni laatikko, joka oli täynnä vappumerkkejä.

Isä oli uskollinen demarien äänestäjä – puolueeseen ei hänkään kuulunut. Niin kauan kuin se oli mahdollista, isä äänesti vaaleissa Valdemar Sandelinia. Veljeni Heikki pääsi ensimmäistä kertaa äänestämään 1960-luvulla valtiollisissa vaaleissa. Äiti oli käynyt jo sunnuntaina äänestämässä kodin lähellä olevalla Aleksanterin koululla. Isä ja Heikki lähtivät yhdessä äänestämään. Matkalla isä-Pekka ohimennen mainitsi, että hän on ajatellut äänestää Sandelinia. Heikki ei miehestä tiennyt, mutta etsi äänestyskopissa oikean numeron. Heikki oli vakaasti sitä mieltä, että jos isä olisi sanonut että äänestä Sandelinia, hän ei olisi niin tehnyt, mutta kiertoilmaus tehosi.

Meille lapsille vappu oli iso asia. Usein vapuksi ostettiin uusia vaatteita. Äidillä ja tädeillä oli popliinitakit, tyylikkään hatut, käsineet ja laukut. Miehillä puku, karavatti, valkoinen paita ja kevättakki, usein berberi. Meillä lapsillakin oli päällystakit ja minulle mekko, pikkukengät ja polvisukat.  Ei ollut väliä, vaikka olisi ollut vähän kylmäkin. Polvisukat ja vappu kuuluivat yhteen.    

Veljet ja myöhemmin myös pikkusisko saivat kaasupallot ja pikkusiskolle ostettiin aina vappuhuiska. Minä olin mielestäni aina liian iso pallon pitelijäksi. Vappumarssien jälkeen lähdettiin kylään Satamakadulle Kertun ja Topin kotiin. Matkan varrella käytiin ostamassa Suomalaisen Jäätelöliikkeen myymälästä Hallituskadulta jäätelöt. Kauppa avattiin vapunpäivänä. Yhtenä vappuna minulla oli yskä enkä saanut jäätelöä. En ymmärtänyt aikuisten päätöstä ollenkaan. Simaa saimme kotona ja kylässä. Kotona söimme myös munkkeja, joita äiti paistoi kesäaikaan muulloinkin kuin vappuna.  

Olin viiden kuuden vanha, kun Alli-täti ei ollutkaan kulkueita katsomassa eikä hän ollut kylässäkään. Minulle kerrottiin, että hän on tapaamassa Oulun poikaa. Kukaan ei kertonut mikä tällainen Oulun poika oli. Tädillä oli Taunon lähettämä kortti Oulusta tallella. Pitkän aikaa tuon vapun jälkeen varmistin, että täti on paikalla, että Oulun pojan kanssa.   

 Kipinä politiikan seuraamiseen syntyi kotona ja vappu oli meille ennen kaikkea työväen juhla. Ja sitä pääsin tukemaan ja olemaan mukana, kun pidin vappuna 1971 puheen Orimattilan sosialidemokraattisessa vappujuhlassa.  Väkeä oli Virenojan Työväentalolla salin täydeltä. Suurempi kuulijajoukko minulla oli vappuna 1972, jolloin olin puhujana Karkkilassa työväenpuolueiden yhteisessä vappujuhlassa.  Poliittinen ”urani” alkoi ja sammui hyvin nopeasti.  

 

                                         Ensimmäinen vappuni 1.5.1944