Kevätsiivous alkoi ulkoa

Eilen oli taas Kertun minun uintipäivä. Iltapäivällä selviydyimme ulos. Ensin leikimme Eemeliä, mutta niin että metkujen tekijä olikin Iida, Eemelin pikkusisko. Kerttu Iida Karoliina teki monenlaisia metkuja ja joutui aina verstashuoneelle. Siellä hän vuoli pikku-ukkoja. Oikea Kerttu istui montun rappusilla ja vuoli leikisti hartaasti ja kauan. .

Hiekkalaatikolla syntyi hienoja kakkuja. Hiekkalaatikon vieressä on lumiauran - sen ainoan kerran jäljiltä kun se kävi - lumikasa, joten aineksina leipomisessa oli hiekkaa ja lunta. Syntyi tiikerikakku.



Siinä leikkimisen lomassa sain haravoitua pihaa. Tuli pari säkkiä puutarhajätettä. Kun kuulin että on tulossa lumisateita, tuli hätä saada jätesäkit Sorkkiasemalle. Aamupäivällä setvimme Enskan kanssa montun = varastotila meidän keittiön ja olohuoneen levyisen veraan alla, tilanteen. Olimme kumpikin vähitellen kasanneet kaikenlaista poisheitettävää. Sitä kertyi autolastillinen. Ford Focus otti kätköihinsä ison kasan tavaraa. Autoon mahtui onneksi paljon enemmän kamaa mitä olin osannut kuvitella.


Sorttiasemalla pulitin 7 euroa jotta sain viedä puutarhajätteitä, ongelmajätteitä (maalieja ja muita kemikalioita) ja sekajätteitä mm. pari joulukuusen jalkaa. Oikeastaan on aika kummallista että jätteiden viemimisestä Sorttiasemalla täytyy maksaa. Nuoruudessani rojut olisi kiikutettu lähimestään ja jätetty sinne.  

Mutta nyt minulla on hyvä mieli. Monttu on siisti. Lattia on peitetty puisilla ritilöillä. Harjasin ne päältä ja tietysti myös alta, mistä löytyikin kaikenlaista roskaa. Sitten kun kevät on oikeati tullut pyyhin vielä laatat kostella.



Kesällä monttu onm vielä siistimpi kun ruohonleikkuri on pihalla portaiden alla. Saa nähdä täytyykö lumilapiot vielä kiikuttaa uudestaan pihalle.

Luolasto laukaisi siivousvimman

Montun siivoaminen ja raivaaminen oli oikeastaan jatkumoa Kansallisteatterin Luolastolle. Niin hienoja valoja,varjoja ja ääniä en saa aikaan meidän montussamme mitä teatterin näyttämölle oli loihdittu. Kati Lukan lavastus on varmaan yksi hienoimmista mitä olen koskaan nähnyt. Luolatunnelma oli kuoriin tuntuva.

Laura Ruohonen on kirjoittanut ja ohjannut Luolaston. Aihe on huikea: ydinjätteen loppusijoittaminen. Asialla on kolme teekkari-henkistä insinööriä, joiden oma-aloitteisuus ja toikkarointi ei anna kovin imartelevaa kuvaa insinööreistä - tai ainakin Laura Ruohosen mielikuva heistä on aika vähättelevä. Näytelmää on paljon mainostettu Martti Suosalolla - mies on ensimmäistä kertaa uransa aikana Kansallisteatterin näyttämöllä. Suosalo tekee hienon roolin vartijana. Hänen silmitön rakastumisensa luolastossa luolamaalauksia etsivään ja tutkivaan arkelogiin on liikkuvaa.

Arkeologin (Alma Pöysti) rooliin on ladottu ja ladattu niin paljon filosofissävyistä asiaa maapallon tilasta ja elämänkulustamme, että se menetti uskottavuutensa ja välillä ei oikein liittynyt mihinkään.

Laura Ruohonen on itse sitä mieltä että hän käsityksensä teatterintekemisestä ja näytelmien sisällöstä poikkeaa valtavirrasta ja on tietysti hänen omasta mielestään oikeampi kuin moni muu suuntaus. Aina kun näytelmäkirjailija on ohjannut itse esityksensä, minua harmittaa. Tekstistä olisi voinut saada aikaan aivan toisenlaisen tulkinnan, jos se ei olisi ollut ohjaajan omaa tuotantoa.  

Minulle ehdotettiin tänään kuntosalilla, että pitäisi aina antaa pisteitä kirjoille ja teatterille mistä kirjoitan. Jos vitonen olisi paras numero, en kyllä antaisi Luolastolle kuin kolmosen. Tähän mennessä tänä keväänä on Teatteri Avoimien Ovien Työmiehen vaimo saanut viisi pistettä.

30 vuotta Helsingissä

Jos mukaan otetaan näyttelyt, saa Helsingin Kaupunginmuseon Rasvaletti -näyttely myös viisi pistettä. Hakasalmen huvilaan on koottu aivan ihastuttava valokuvanäyttely 1950 - 1960 -lukujen Helsingistä. Nimensä mukaisesti aika tavalla etsitään tuon ajan nuorison Helsinkiä. Monet valokuvien paikat muistan 1960-luvulta. Oikeastaan olen aika pitkään ollut helsinkiläinen.

Olen asunut Tampereella 19 vuotta, Keravalla melkein 12 vuotta, Hyvinkäällä 2,5 vuotta ja saman ajan lapsena Varkaudessa. Vantaa vierähti 4,5 vuotta ja Helsingissä olen asunut melkein 30 vuotta. Ja tapanani on kuitenkin kertoa että olen tamperelainen.

Pitäjänmän Muistipiirissä kävijät ovat useimmat asuneet Pitskussa lapsena ja nuorena ja paikka on heille edelleen hyvin tärkeä. On joukossamma muutama joka on asunut Pitäjänmäellä aina. Minulle huomautettiin tässä taannoin että Sinähän olet tullut Pitskuun vasta myöhemmin. Niin olenkin jos sitä verrataan kaimaani joka on asunut koko ikänsä eli 70 vuotta Pitskussa.

Hienointa on että samalla kertaa voin väittää olevani tamperelainen ja helsinkiläinen. Entä sinä?  

Kommentit

  1. Hyvä pohdinta siitä, että mistä sitä itse kukin on? Minä olen asunut elämästäni Helsingissä noin 10 kuukautta, 5 vuotta Vantaalla, pari vuotta Hyvinkäällä, 10 vuotta Keravalla, 3 vuotta Turussa, 5,5 vuotta Espoossa, 3 Genevessä, 5,5 Pariisin lähellä, 4,5 Raleighissa, 4 Pekingissä, 1,5 vuotta Lyngbyssä. Kaiken tämän jälkeesanon, että olen Keravalta.

    VastaaPoista
  2. Koska olen oikeasti 47 v, enkä 45, joka on ylläolevien lukujen summa, tunnustan viettäneeni Hyvinkäällä kolmannenkin vuoden ja sen lisäksi vietin joitain kuukausia Brysselissä haistelemassa kivihiilipölyä 80-luvun lopulla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

Niin kuin taivaassa Helsingin Kaupunginteatterissa

Vantaan Näyttämön nousu ja lasku