Ryhmäteatterin Valeäidit

Ryhmäteatterin Valeäidit on hyvä oppitunti hieman vanhemmalle teatterin ystävälle. Aino Pennasen käsikirjoituksesta ohjaaja Riikka Oksanen on osaavien ja innostuneiden näyttelijöiden kanssa saanut loihdittua lavalle läpileikkauksen tämän päivän isyydestä ja äitiydestä. Valeäideissä ollaan liikkeellä kaiken aikaa komiikan keinoin. Välillä oli kyllä tunne, että ilmassa on naurua kyynelten läpi.

Onhan siinä ihmettelemistä, kun paikkaansa työelämässä etsivä kauppatieteilijä Liisa (Pia Andersson) ottaa ja rakastuu mieheen, jolla on viisi-vuotias tytär ja muuttaa miehen kotiin, jossa tytär asuu joka toinen viikko. Tarkoitushan oli ryhtyä luomaan uraa, kun koulutusta vastaava työpaikka vihdoin ja viimeinen heltisi – ystävättären avulla, mutta kuitenkin. Lapsia kammoksuva bisnes-nainen ei ymmärrä ystävättärensä ratkaisua ollenkaan.

Lapsen kanssa päätyy niin oikea isä ja äiti, bonus-äiti ja bonus-isäkin leikkipuistoon. Siellä tapaa samanhenkisiä lapsilleen omistautuneita vanhempia, heistä useimmat ovat äitejä. Kun kärjistämisen ja hyväntahtoisen pohdiskelun tiellä ollaan, törmää Liisa uusperheiden kieltämistä havitteleviin lakialoitteen tekijöihin, perheen erinomaisuutta ylläpitäviin lahkolaisiin. Omat mutkansa matkaan tuovat miehen entinen vaimo, vanhemmat, täti. Ei elämä uusperheessä ole helppoa.

Helppoa ei ole Liisallakaan joka työssään joutuu pinnistelemään ja ponnistelemaan jotta perheiden ajankäyttöä säätelevä appi saataisiin markkinoille. Markkinoinnissa tarvitaan jopa lainalapsia. Eikä uudesta rakkaasta, runoilija-Eerostakaan ole kovin paljon aina apua ja tukea. Eeronhan kuuluu olla super-isä omalla viikollaan. Robin Svartström onnistuu välittämään katsomaan osansa mahdottomuuden.

Aika hulvattomaksi meno välillä äityy. Äityiden moninaiset kasvot paljastuvat lopulta. Näyttelijäjoukko on ryhmisläiseen tapaan taas täydessä iskussa. Santtu Karvosen 5-vuotias Alanis on tarkkasilmäinen tyttö, joka näkee paljon enemmän mitä aikuiset kuvittelevat. Miro Lopperi hoitaa monet roolinsa hienosti. Ylivoimaisesti parasta oli Teron ja Jeren nukkehahmojen kanssa ”riehuminen”. Mahdottomina riehuvat veljeksetkin sysätään välillä Liisan hoiviin. Eeva Soivio hoiti Lopperin tavoin kaikki eri roolinsa antaumuksella.   

Valeäidit viihdytti, mutta pakotti myös miettimään elämänmenomme monimuoisuutta.   


 

Kuvassa Eeva Sovio, Santtu Karvonen ja Pia Andersson ja Miro Lopperi.                      Kuva Mitro Härkönen  

                                      


 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Peukalon virittäminen