Kuoleminen maksaa

 Ainakin arkkuraha pitää olla tallessa. Kuulin tämän lauseen monta kertaa lapsena. Ihmettelin minkä arkun ja onko se jotenkin erilainen raha kuin kaikki muut rahat. Vanhat ihmiset huolehtivat omituisista asioista.

Läheisen kuolema on aina musertava kokemus. Ja ennen kuin huomaakaan on täysin uusien ja vieraiden asioiden kanssa tekemisissä. Kuolintodistus, hautaamislupa, uurna, arkku, hautapaikka, siunaustilaisuus, saldotodistus, sukuselvitys, ote väestötietojärjestelmästä, testamentti, kuolinpesä, ositus, perunkirjoitus, uskottu mies, perintövero, perhe-eläke, asunnon arvo, auton hinta. 

Ilman neuvoja ei tarvitse olla. Vaikka pankissa on ikivanha valuuttatili, jonka saldo on kolme euroa, tulee postissa iso pino papereita, joissa neuvotaan miten pitää menetellä, kun läheinen on kuollut. Kerrotaan myös, että meiltä on saatavissa apua asioiden hoitamisessa – hinnasta ei kerrota mitään.

Hämmästelin muutama vuosi sitten tuttavaani, joka kertoi tehneensä tarkan suunnitelman hautajaisistaan ja jälkeensä jäävän omaisuuden hoidosta ja jakamisesta. Enää en ihmettele.

Kun laukussa oli kuolintodistus ja hautauslupa, oli aika mennä hautaustoimistoon.  Asiallinen virkailija ryhtyi käymään listaansa läpi. Loppujen lopuksi tarvitsimme arkun ja uurnan. Olin valinnut ne etukäteen vanhimman lapsenlapseni avulla valitsemamme hautaustoimiston nettisivuilta. Päädyimme kohtuuhintaisiin. Uurnien mallit olivat toimistossa, samoin arkkujen pienoismallit. Arkun päälle tulevat kukat valitsimme toimiston valikoimista. Hautajaisvierailta toivoimme arkulle laskettavaksi yhtä kukkaa. Ohjelmalehtiset tekisimme itse, hoitaisimme myös kuolinilmoituksen.

Hautaustoimisto laskutti erikseen jokaisen kuljetuksen, kirkkosiunauksen järjestelyt – eli arkun asettamisen sille varatulla laverille suntion avustuksella. Vaikka kantajat kantoivat arkun kirkkosalista hautaustoimiston autoon, laskutettiin siitä paarikuljetuksena 198,19 euroa. 

Olimme jo vuosia sitten puhuneet mieheni kanssa missä haluamme, että meidät siunataan, kuka siunaa ja mihin uurna lasketaan. Aloitin seurakunnasta – en siitä mihin kuuluin vaan siitä missä on henkinen paikkani. Suntio ja seurakuntasihteeri osasivat vastata kaikkiin kysymyksiini. Ja he yhdistivät puhelun seurakuntayhtymän hautauspalveluihin, mistä sain arvokasta tietoa. Sovimme siunaus- ja muistotilaisuuden pitämisestä tutussa kirkossa. Suntio neuvoi kaikessa mitä osasin kysyä ja kertoi myös sen mitä en osannut kysyä.  

Eläkkeellä oleva rovasti lupasi hoitaa siunauksen. Hän halusi tavata omaisia ja hän tuli tapaamaan minua ja kahta tytärtämme. Asiallisesti ja sydämellisesti hän johdatti keskustelua. Sitä mukaa kun keskustelu eteni, hän luki meille tekstin, minkä lukisi kirkossa arkun äärellä.  

Muistotilaisuuden saimme pitää kirkon seurakuntasalissa ja tarjottavat tilasimme suositellusta pitopalvelusta. Kutsut hautajaisiin lähetin WhatsAppilla, muutamalle soitin. Ystävä laati valokuvaesityksen vainajasta.     

Suurimmat laskut tulivat hautaustoimistosta ja pitopalvelusta. Pitopalvelun kustannukset voisi hoitaa myös tekemällä tarjottavat itse, mutta minusta ei ainakaan olisi ollut leipojaksi. Hautapaikan ja hautakiven valitsemme myöhemmin. Sukuhauta on paikkakunnalla, mihin ei ole mitään siteitä. Hautapaikan valinta mietityttää. Muistolehdot ovat tätä päivää ja niistä varattu paikka on myös edullinen. Haudan hoitaminen jää nuoremmille sukupolville. Me maksamme hautapaikoista mitä niistä pyydetään, koska tuskinpa kukaan ryhtyy kilpailuttamaan kahden hengen uurnahautapaikkaa.

Moni haluaa lukea kuolinilmoitukset oman paikkakunnan paperilehdestä, kaikissa digi-lehdissä ei kuolinilmoituksia edes ole. Minkähän takia tuon henkilön ilmoitus on kahdella palstalla ja tuon toisen vain yhdellä palstalla. Ihmettelyni on jatkunut jo pitkän aikaa. Syy selvisi, kun ryhdyimme  täyttämään netistä löytyvää kuolinilmoituksen mallia. Olin miettinyt miten kerrotaan surijoista ja mikä on muistovärssy. Kaikki sujui hyvin.

Sitten tuli maksun aika. Niin äiti kuin tyttäretkin parkaisivat yhteen ääneen miten ilmoitus voi maksaa näin paljon. Nopeasti saimme selville, että sunnuntain lehteen saa samalla hinnalla yhden palstan ilmoituksen kuin kahden palstan ilmoituksen arkipäivän lehteen. Olimmeko liian vaatimattomia? Mutta miksi maksaisimme ison konsernin lehden ”kiskurihinnan”. Lehti-ilmoituksen jäljiltä vain muutama henkilö otti yhteyttä. Kun pitkän miettimisen jälkeen laitoin tiedon mieheni kuolemasta Facebookiin, sain osanottoja kymmeniltä.

Perukirjan tekemiseenkin olin saanut mainoksen pankeilta, missä oli tili. Päätimme siinäkin olla mahdollisimman omatoimisia. Vaatii kärsivällisyyttä hankkia kaikki tarvittavat paperit.  Paperien tiedot siirtyivät vähitellen perukirjaan. Digivirastokin oli nopea – vaikka muusta puhutaan.   

Hienointa oli, että seurakunnan palvelut olivat ilmaisia, tiloistakaan ei tarvinnut maksaa vuokraa. Moneen kertaan suntio varmisti, että kaikki oli kunnossa. Kanttori auttoi musiikin valinnassa ja kertoi mistä voin saada toivomani muusikon hänen lisäkseen. Hän lupasi tulla muistotilaisuuteen säestämään Satumaata ja Oi, katsopa lintua oksalla puun – laulua jota ukki lauloi lastenlasten kanssa. Jopa alttarilla oli samana päivänä kukkakaupasta haetut uudet kukat.

Arkkurahaa tarvittiin maltillisellakin asioiden hoitamisella useampi tuhat euroa. Kyllä vanha kansa tiesi mitä elämässä tarvitaan.