Helsingin Kaupunginteatterin Näytelmä joka menee pieleen

Kun Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämön Näytelmä joka menee pieleen päättyi, totesi seuralaiseni: ”Tällaista juuri nyt tarvitaan”. Tarjolla oli englantilaisen Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin farssi. Kolme teatteriopiskelijaa kirjoitti kuukauden päivät opiskelija-asunnollaan lopputyöksi farssin 2012. Näytelmä sai ensi-iltansa pohjoislontoolaisessa pubissa ja päätyi kansainväliseksi hitiksi, jonka on nähnyt kaksi miljoonaa katsojaa ja joka on palkittu useille teatterialan palkinnoilla.

Pentti Kotkaniemen ohjaamassa näytelmässä esitettävää jännitysnäytelmää esittää Pirkanmaan Polytekninen seura. Kartanossa on tapahtunut murha ja paikalle kutsuttu etsivä yrittää saada selville, kuka perii murhatun henkilön rahat. Helpolla ei etsivälle selviä sekään kuka rakastaa ketäkin.

Näytelmän hauskuus ja viihdyttävyys perustuu lavastukseen ja näytelmän äänimaailmaan yhä paljon kuin juonen kiemuroihin ja henkilöiden kömpelyyteen tai tietämättömyyteen. Selväähän on että harrastelijat unohtavat vuorosanojaan. Kun Matti Rasilan hovimestari lukee sivistyssanoja kämmeneensä kätkemästä paperinpalasesta, onnistuu hän tekemään sen niin hellyttävästi, että katsoja pakostakin ilahtuu ja nauraa.

Peter Ahlqvistin lavastus on huikean kekseliäs. Vieläkin minua askarruttaa miten Alex Anton ja Joel Hirvonen pysyivät kaltevalla pinnalla eli lahoamassa olevan kartanon alas romahtavalla lattialla. Katsojat hurmasi Pekka Huotari valo- ja äänimiehenä. Hänen puuhastelunsa ei tahtonut onnistua millään, mutta kun epäonnistumiset esittää vilpittömällä mielellä, saa sympatiat puolelleen. Onhan kepeässä farssissa oltava sekin näyttelijä, joka kaiken aikaa yrittää valloittaa katsojien sydämen. Joel Hirvonen onnistui siinä melkein.

Näyttämömestari (Eija Vilpas) yritti kaiken tavoin syrjäyttää näytelmän primadonnan (Sanna-June Hyde). Vuorosanat voi ihan yhtä hyvin lukea näytelmäplarista kuin pajattaa ulkomuististakin. Santeri Kinnunen poliisitarkastajana ja Jari Pehkonen kartanon isäntänä valloittivat ”amatöörimäisellä” näyttelemisellään katsojat ilman muuta.

Helsingin Kaupunginteatterin ja Arena-näyttämön taattua laatufarssia.   


                                        Matti Rasila ja Santeri Kinnunen 

                                             Kuva Tapio Vanhatalo 

      

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Peukalon virittäminen