Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa
Keski-Uudenmaan teatterin kesänäytelmä Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa Tuusulassa oli täydellinen kesäteatterikauden avajaisnäytelmä. Toinen toistaan hauskempi kohtaus seurasi toistaan. Juonenkäänteet välillä arvasi ennakolta, välillä ei. Yleisöä ei kosiskeltu vaan asiat menivät sopivalla tavalla pieleen kaiken aikaa. Ja onneksi kaikki selvisi lopussa.
Kaiken piti
olla kunnossa, kun sulhanen oli polttareiden jälkeen tarkoitus majoittaa
hotelliin, minkä sviitissä nuoripari viettäisi ensimmäisen yönsä virallisena
avioparina. Mutta ei ollutkaan. Sulhasella oli aivan väärää seuraa. Bestman ei
pysynyt perässä ollenkaan. Paikalle saapunut morsian äiteineen vain pahensi
asiaa. Siivoojasta tehtiin välillä jopa ilolintu.
Ohjaaja
Anna-Maria Klintrup oli saanut joukkonsa parhaaseen mahdolliseen farssimaiseen
kuntoon Robin Hawdonin käsikirjoituksen siivittämänä. Pinkin värinen lavastus (Teemu Loikas) lukuisina ovineen lupasi paljon
ja myös lunasti lupaukset. Näytelmän rytmitys oli parhaimmillaan loistavaa.
Erityisesti
ihastutti Anna-Leena Sipilä siivoojana. Hän piti langat hyvin käsissään – oli niissä
keltaiset kumihanskat tai ei. Sulhanen (Kalle Tahkolahti) ja bestman (Jari
Vainionkukka) kantoivat päävastuun siitä, että sotkut välillä vain pahenivat ja
välillä sitten vähän selkiintyivätkin. Morsian (Emilia Sinisalo) ja Salla/Malla
(Marika Huomolin) pysyivät hyvin vauhdissa mukana. Eija Vilpaksen (morsiamen
äiti) ei tarvinnut kuin astua näyttämölle kun yleisö otti hänet siipiensä
huomaan.
Hauskaa ja
hyvää teatteria.
Jari Vaainionkukka ja Kalle Tahkolahti
Anna-Leena Sipilä
Kuvat Tuomas Scholz
Kommentit
Lähetä kommentti