Varissuolla eletään täysillä


Turun Kaupunginteatterin musikaalissa Varissuo eletään ankeissa tunnelmissa. Kaikilla menee huonosti. Joko syynä on menneisyyden kolhut tai kyvyttömyys elää nykyhetkessä asianmukaisesti ja velvollisuuksien edellyttämällä tavalla. 

Turussa on musikaalin voimin kerrottu Kakolasta ja Seilistä ja nyt arkipäiväisestä Varissuosta. Käsikirjoittaja on Satu Rasila, laulujen sanat Palefacen ja ohjaus Mikko Koukin.  Näyttämöllä muutama kokeneempi näyttelijä ja joukko huikean hienosti tanssivia ja laulavia nuoria esiintyjiä. Meno on raisua ja sen ansiosta paljolti mukaansa tempaisevaa.

Varissuo on Turun suurin lähiö, asukkaita liki 9 000. Lähiön asukkaat edustavat 60 eri kansallisuutta ja siellä puhutaan 40 eri kieltä. Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan Varissuolla asuvat Turun onnellisimmat ihmiset

Tuntuu että mukaan on mahdutettu kaikki negatiivinen mitä tällä hetkellä on yhdestä lähiöstä voi löytää. Päällimmäiseksi jäi pohdinta siitä miten helposti miehet luistavat isyydestään. Vasta kun yksinhuoltajaäiti on kuolemansairas, kykenee lapsen isä edes teoreettisesti pohtimaan olisiko minusta isäksi.

Hieman kliseinenhän musikaalin Varissuo on asetelmineen. Lastenlastaan rakastava mummu kuolee ja poika perii mummunsa asunnon. Bileet voivat alkaa! Laulajan urasta haaveileva tyttö tulee kesken tärkeän kisan raskaaksi. Tinderin kautta löydetty miesystävä onkin hirviö. Eikä suomalainen keski-ikäinen mies pysty kertomaan vaikeista elämänsä tapahtumista kuin vuosikymmenten jälkeen.

Mutta Varissuon ankeus on puhuttelevaa. Kolhujen ja väärinkäsitysten jälkeen luvassa saattaa olla jotain parempaa. Rosoisena ja karuna lohdullinen esitys. Katsomossa oli paljon nuorempaa väkeä! Esittäjien ilo ja energia välittyi katsomoon upeasti.   

Pauliina Saarinen, Mikael Haavisto, Severi Saarinen, edessä Toivo Kouki
Kuva Otto-Ville Väätäinen 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Täydelliset häät Krapin kesäteatterissa

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Peukalon virittäminen