Isän päivä ja yhdistystoimintaa


Annoin Enskalle muutama vuosi sitten 10 kerran lahjakortin pitskulaiseen OK-Salonkiin. Hän oli löytänyt sieltä hyvän hiusten leikkaajan. Hänellä on aina ollut tapana kauhistella miten kallista miesten hiusten leikkuu on. Senhän tee tuossa tuokiossa ja kuitenkin pitää pulittaa monta euroa. Näin puolinat loppuivat ja mies on tyytyväisenä käyttävänyt lahjakortin toisensa jälkeen.

Minä olen alkanut myös käydä samalla parturi-kampaajalla. Hän on Irakista tänne aikoineen muuttanut viehättävä rouva. Kun kävin leikkauttamassa hiuksiani pari viikkoa sitten, Huda mainitsi että Ension lahjakortti on loppunut. Eli harrasti edunvalvontaa Enskan puolesta. Pakkohan minun oli hoitaa asia kuntoon.

Matias oli meillä isänpäivän lounaalla ja jälkiruoka-letuille menimme Wilskallle. Ohjelmassa oli myös lautapelejä. Labiyintti oli minulle aika vaikea, mutta Karlan opastuksella selviydyin kohtalaisen hyvin.  


Paikalla oli myös pelle, joka piti ravintolaa. Minä jouduin asiakkaaksi ja esittyksessä kävi niin että kun tilasin spagettia, minulle tuotiin laatikko ja kun pyysin paisti, pöytään ilmestyi paistinpannu. Ja kun tarkoilija vihdoin ja viimein kiikutti ruokaa pöytään, kaatui koko annos syliini. Että sellainen esitys!


Onkohan syksy saanut väen päät sekaisin. Niin kummallisia kiemuroita on syntynyt niissä muutamassa yhdistyksessä jossa olen mukana - ei Pitskun Eläkkeensaajissa. Luulin että kun väki on eläkkeellä, vallasta ei enää kamppailla mutta mitä vielä.

Hyvin hämmentyneenä poistui Pitäjänmäen työväenyhdistyksen kokouksesta, missä päätettiin ostaa vanha apteekin huoneisto Konalantieltä yhdistykselle. Puheenjohtaja haaveilee tilaa yhdistyksen käyttöön, toinen puhui rahojen sijoittamisesta ja kolmas oli sitä mieltä että tila saadaan vuokrattua. Kun aktiivisuus on tällä hetkellä sitä että 9 jäsentä tulee yleiseen kokoukseen: heistä neljä johtokunnan jäsentä ja yksi toiminnantarkastaja ja jäseniä on ainakin 60, ei aktiivisuus ole kovin kaksista.

Varmaan olisi helpompi suhtautua kaikenlaisiin kärhämiin ja kummallisuuksiin, jos olisi täysin terve. Yskä jatkuu edelleen ja kiusaa minua etenkin öisin. Tosiasiahan on että nänä röhätaudit kestävät kaksi viikkoa ja vasta lauantaina tuli viikko täyteen.

Viimsin matkalla luin Ilkka Remeksen uutuuden. Kaikki muu on aika pientä kirjan kuvaamien EU-puuhien rinnalla. Rahaa valuu erilaisten tukien muodossa mafian käyttöön Italiassa ja muutenkaan eivät mitkään tarkastustoimenpiteet johda yhtään mihinkään EU:n koneistossa. Tosiasia lienee että emme ollenkaan ymmärrä millaisen vallan olemme Brysseliin eri tahoille antaneet. Kansanedustajat saavat inistä monesta asiasta ilmeisesti ihan turhaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Peukalon virittäminen

KADONNEEN KUULOLAITTEEN METSÄSTYS

Huippuosaaja