LM-Mummin maailma

 Velvollisuus vai rakkaus? Kolme vuotta nämä kaksi tunnetta ovat kamppailleet mielessäni. Menenkö tapaamaan miestäni hoitokotiin vai asetanko oman hyvinvointini etusijalle. En ole vaimo, joka käy miehensä luona joka päivä. Minun kuuluisi tehdä niin, viedä pastilleja, suklaata, hedelmiä. Huolehtia ja hoivata häntä. Ylipäätään olenko ihan varma että hänen paikkansa on hoitokodissa eikä kotona. Jokainenhan tietää että hoitopaikkaa ei saa millään ja että naapurin mieskin kävi syöttämässä vaimoaan viisi vuotta joka päivä.    Miksi täytyy selittää ja selostaa, että hän on niin pahasti muistisairas, ettei hän voi olla kotona. Eikä hän ole saanut paikkaa sen takia että olisin vaatinut, käräjöinyt. Asiantuntijat päätyivät ympärivuorokautiseen hoitopaikkaan. Kun oman asuinalueen sosiaalityöntekijä ryhtyi hoitamaan asiaa, oli hoitopaikka tiedossa kolmessa päivässä. Tutustuimme paikkaan, totesimme että tämä on hyvä ja lähellä kotiamme/kotiani. Mieheni sopeutuminen uusiin oloihin ...

  Jouluaatto alkoi perheessämme Tammelassa ani varhain. Äiti herätteli lapset jo ennen seitsemää. Ensimmäinen työ oli lakanoiden vaihto. Lakanoita ja muutakaan liinavaatepyykkiä ei talvella juuri pesty. Puhtaat lakanat olivat joulun perinne – Sirkka-äidin   mielestä. Lapset olisivat mielellään nukkuneet pitempään ja nukkuneet joulunpyhätkin likaisilla lakanoilla.   Kun kaurapuuro oli syöty, lähtivät isä ja pojat ostamaan joulukuusta Tammelan torilta. Pekka oli sen verran lainkuuliainen kansalainen, ettei hän lähtenyt kuusivarkaisiin lähimetsään. Joulun alla aina kerrottiin, että kaupunki on palkannut vahteja nappaamaan kiinni kuusivarkaita. Ennen vieraiden tuloa iltapäivällä isä ja lapset kävivät saunassa. Äiti ei sinne ruoanlaittokiireiltään ehtinyt.   Joulun valmistelut oli aloitettu jo viikkoja aikaisemmin. Joulusiivousta oli tehty pitkin joulukuuta. Vaikka Marttojen ohjeiden mukaan komeroita ei tarvitse jouluksi siivota, jollei aio viettää joulua komeross...

  Minusta on kaiketi tullut eläkeläinen sen jälkeen kun olen ollut töistä pois pitkälti toistakymmentä vuotta. Kun työt loppuivat, en kertonut että olen eläkkeellä. Kerroin että jäin silloin ja silloin töistä pois. Eläkeläiseksi esittäytyminen olisi ollut karvaan kalkin juomista. Välillä eteen tuli lomake, johon oli pakko ruksata sana eläkeläinen. Eläkeläisalennukset kyllä käytin hyväkseni. Olin menossa Kumpulan maauimalaan lastenlasten kanssa. Pyysin kassalta kahta lasten lippua, yksi pääsisi ilmaiseksi ja minulle eläkeläislippua. ”Onko työeläkekortti?”, kysyi lippujenmyyjä ja vieläpä aika töykeästi. ”Ei kai minulla sellaista mukanani täällä ole ja sitä paitsi kai te nyt näette että olen eläkeläinen.” Vastaus oli tiukka: ”Ei sitä ulkonäöllä töitä tehdä”. Sain lastenlipun. Luulin että harmaantunut pää on hyvä todistus eläkeläisyydestä.   Ei se kyllä aina ole. Nykyinen presidentti on harmaampi kuin 86 vuotta täyttänyt mieheni. Eläkeläinen saa tehdä mitä vaan. Valvoa myöhään...

He eivät tiedä että me osaamme luistella, pelata jalkapalloa ja jääpalloa, heittää keihästä, juosta Cooperin testiä. Me osaamme tehdä joulukortteja. Me osaamme järjestää myyjäisiä, pitää kokouksia, neuloa ja virkata yhdessä, kokata yhteistoimin, laulaa moniäänisesti, jumpata, joogata, järjestää tapahtumia, opettaa suomen kieltä heille, joille se ei ole äidinkieli, jaksamme kuunnella tieteellisiä ja asiapitoisia esitelmiä ja syömme mielellämme yhdessä. Me haluaisimme organisoida tapaamisia ja järjestää tekemistä lapsille, nuorille, aikuisille ja ikäihmisille. Me jopa haluamme suojella Mätäjokea ja taata että joessa liikkuvat taimenet pääsevät kulkemaan esteettömästi. Heidän mielestään emme asu kaupunkiuudistusalueella, jolle pitäisi antaa lähiöavustusta liikuntapalvelujen parantamiseen. Mutta me tarvitsemme kipeästi rahaa Pitäjänmäen urheilukentän pukukopin korjaamiseen tai oikeastaan uuden rakentamiseen. Ja ennen kaikkea kenttää on hoidettava myös talvella. Pitäjänmäki-seura ja Pitäj...

 Once -musikaali hurmaa ja ihastuttaa helsinkiläisessä Lilla Teaternissa. Mikä meno, mikä meininki?, on pakko huudahtaa. Näyttämöllä on 12 muusikkoa, jotka vaihtavat alinomaa instrumentteja ja irlantilaismusiikin soittamisen ohessa ja lomassa tanssivat ja laulavat. Musikaalien tavanomainen rakkaustarinakin on mukana, mutta se saavatko päähenkilöt tsekkiläinen maahanmuuttaja (Emma Klingenberg) ja irlantilainen katusoittaja (Tuukka Leppänen) toisensa on saman tekevää, yhteen hitsattu esitys kaikkine tekijöineen on pääasia. Lilla Teaternin uusi johtaja Jacob Höglund on kertonut, että hän haluaisi tehdä teatterista pienten musikaalien esittäjien. Once on ensimmäinen Höglundin ohjaama musikaali, myös koreografia on hänen käsialaansa.   Musikaalin on kirjoittanut Edna Walsh, musiikin tekijöinä Glen Hansard ja Markéta Irglová. Tekstin on kääntänyt Annina Enckell ja laulut Topias Zilliacus. Musikaali perustuu irlantilaisen John Carneyn käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan vuodel...

En voi olla erilainen nuori – enää. Niinpä olen päättänyt ryhtyä erilaiseksi mummiksi, isoäidiksi, isoisoäidiksi, äidiksi, vaimoksi, kaveriksi, vanhukseksi. Ihan miksi vaan. En enää päivittele Raidejokeria, sen tarpeellisuutta tai rakennustöiden aiheuttamia häiriöitä. En ihmettele Tampereella mihin siellä tarvitaan ratikkaa. En hämmästele miksi Pitäjänmäentien ja radan väliin rakennetaan korkeita kerrostaloja. Tyytyväisellä mielellä ihastelen kun ns. täydennysrakentamista tulee kaikkialle. Iloitsen jokaisesta metsän lämpäreestä, joka säästetään tehorakentamiselta. Etenkin Pajamäen metsän säilymiseltä.   En paheksu nuoria jotka keskustelevat kovaäänisesti keskenään ja täyttävät koko kadun, niin että minun pitää siirtyä rotvallin toiselle puolelle eli usein ajotielle. Kuuntelen tyytyväisenä mitä kanssamatkustajallani on asiaa ystävälleen eikä häiritse sekään että soittaja varmuuden vuoksi puhuu kovalla äänellä, jotta puhe kantautuu kuulijalle junasta tai bussista.   En kiinn...

 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä Vain parasta minulle tarjoaa mahdollisuuden nähdä kolme pienoisnäytelmää samana iltana. Mitä yhteistä voi olla Sofi Oksasella, Elina Snickerillä ja Maija Vilkkumaalla. Näytelmien kirjoittajat eivät ole työskennelleet yhdessä. Ohjaaja Aino Kivi on punonut kolmesta tarinasta jatkumon, jossa ei jää ajattelemaan kuka tämän on kirjoittanut, sen sijaan katsoja jää näytelmien päätyttyä ihastelemaan miten hieno kokonaisuus. Oksasen Rakasta sinua jo nyt tutustutaan lapsettomuuden musertamaan Marjaan (Vappu Nalbantoglu) ja munasoluja luovuttavaan ukrainalaiseen Dariaan (Aurora Manninen). Naiset eivät tapaa toisiaan, he tilittävät tuntojaan ja tilanteitaan vuorotellen, mutta kuitenkin yhdessä. Molemmille olisi hyötyä että tehtäisiin niin kuin on sovittu, mutta kaiken yllä leijuu kuitenkin epävarmuus ja kaiken eettisyyskin vilahtaa aika ajoin molempien naisten mieliin. Kipeä aihe, joka ei kuitenkaan jää ahdistavana katsojan mieleen. Elina ...